Dark Archive ei mene siitä mistä aita on matalin, vaan polttaa koko aidan ja pellon maantasalle.

Kirjoittanut Janne Partanen - 11.4.2018

Tutustuin Dark Archive -yhtyeeseen ensimmäisiä kertoja vuosi sitten, kun joku postasi minulle bändin ”Varpunen Jouluaamuna” -coverin. Muistan naureskelleeni biisille, ja biisi pääsi Ajattaran ”Joululevyn” kanssa jouluiselle soittolistalleni. Bändi koki tuon biisin jälkeen muutoksia ja perustajajäsenet Joakim ja Niko jäivät kahdestaan yhtyeeseen. Kaksikko päättikin aloittaa puhtaalta pöydältä ja keskittyä itsensäkuuloisen materiaalin tekemiseen, jossa olisi jotain uutta kulmaa ja yhtymäkohtia heidän molempien rakastamaan black metal -musiikkiin. Sinkkuja alkoi tippua internetin syövereihin, ja 2018 miehet paketoivat julkaistut viisi biisiä EP-muotoon.

”Cultivate Our Blood In Aeon” -nimeä kantava ep tarjoilee kuulijalle modernia melodista black metalia, jossa on kuitenkin onnistuttu säilyttämään genren ominainen aggressio. Bändin soundin voisikin kuvailla olevan sekoitus Dark Funeralin kulta-aikojen ja Dimmu Borgirin 2000-luvun alkupään tuotannosta. Kun tähän soppaan heittää Legionin aikasta Mardukia, vetää biisit narulle hyvällä tuotannolla ja oikealla asenteella, on kasassa aika tiukka paketti. Dark Archive on napannut hyvät osat esikuvistaan ja muovannut ne omaan käyttöönsä soveltuviksi. Tämä kaikki kyllästetään omilla ideolla ja satanistisella ajatusmaailmalla. Asennetta bändissä ainakin on äärettömän paljon, mikä välittyy kappaleista.

Tuotannollisesti meno on myös todella laadukasta, ja varsinkin kitarat surisevat murhaavan komeasti. Riffit sirkelöivät heikompia altaan mutta onnistuvat yllättämään melodisilla kuluillaan. Bändin vokalisti Niko näyttää myös lahjakkuutensa ja vetää välillä armottoman pitkiä huutoja. Jätkän ääni raastaa korkeissa osuuksissa, ja matalat murinat kumpuivat jostain syvältä pimeydestä. Vallan monipuolinen ja taitava ukko mikin varressa. Bändissähän tosiaan vaikuttaa vain kaksi miestä, joista toinen hoitaa laulu ja toinen soittopuolen. Ensimmäisellä ep:llä rumpalin paikkaa pitävät konerummut, jotka on myös kasattu huolella. Parissa kohtaa tosin soitosta kuulee selkeästi, että nyt on ”bittibotti” rumpalina. Aito rumpali on aina aito rumpali, mutta jos konerummut tehdään, ne pitää kyllä tehdä juuri tällaisellä laadulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kuten aikaisemmin mainitsin, Dark Archive julkaisi jokaisen sinkun erikseen ja sitten niputti ne yhdeksi julkaisuksi. Tästä johtuen julkaisun kaksi viimeistä biisiä ja varsinkin viimeinen on selkeästi huonompia tuotannoltaan. Toiseksi viimeinen kappale ”Unohda Ei Ikinä” vielä menee, vaikka siinä laulut ovatkin suttuisemmat kuin muulla levyllä. Ep:n viimeinen kappale menee vähän turhan paljon demo-osastolle muuhun materiaaliin verratuna. Se tuo harmittavan särön muuten niin timanttiselle julkaisulle, joten sen olisi voinut jättää pois tai vaikka tehdä uudestaa sopimaan muun levyn soundimaailmaan. Levyn selkein helmi on kolmantena tuleva ”Godfear Eradication”, joka runnoon läpi alitajunnan. Kappaleen lopun raskas soitanta ja matalalla murinalla tuleva laulu saivat kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. Se kohta sopii niin pirun hyvin loppuun, vaikka tuleekin ihan puskista. Tuossa kappaleessa kuulee parhaiten sen, että bändi hakee uusia vivahteita black metaliinsa.

Dark Archive on luonut musiikilleen hyvän pohjan, josta ponnistaa. Uskon, että bändi pääsee vielä pitkälle ja on hyvä tulokas black metal -musiikin saralla niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Pitäkää sama asenne ja linja; kiillottakaa muutamat säröt pois, niin mikään ei estä teitä.