Eräs fiktiivinen, mutta tästä huolimatta hieno mies sanoi aikanaan, että mitä sinä kutsut helvetiksi, kutsun minä kodiksi. Tuolle miehelle on myös omistettu tämän levyn viimeinen kappale. Joten reseptinä on omintakeinen, macheten terävä groove metal.

Odotukset olivat osin korkealla, sillä ennalta annettujen haastattelujen ja tietoläjäysten mukaan yhtyeessä vaikuttaa jäseniä aina Trio Niskalaukauksesta Manufacturer´s Prideen ja Bone 5:iin, ja tyylinä on omaperäinen, osin tekninen groove metal. Levykäisellä nämä odotukset myös lunastetaan.

Ensimmäinen kappale ”Hail the Lone Star” ei ole aivan levyn niin kutsuttua parhaimmistoa mutta esittelee silti yhtyeen lähes läpikotaisin. Hieman liian kliinisistä soundeista huolimatta jalka vispaa lähes välittömästi ja nälkä sen kuin kasvaa. Negatiivista huomiota saa tässä vaiheessa hieman alas miksatut kitara- ja bassovallit, jotka jäävät levyn alussa hieman muun tulituksen jalkoihin. Kansilehtiötä selatessa huomio kiinnittyy myös sanoituksiin, joista on jätetty koukerot ja kiertoilmaisut lähes kokonaan pois, ja kappaleiden sanoma on täten hyvinkin selvä. Seuraavissa ”Enemy of the Nation” ja ”Bastard Son of Disaster” -kappaleissa tehdään selväksi yhtyeen linja; niin ikään omaperäisyys jää hieman puuttumaan vaikutteiden kuuluessa läpi hyvin selvästi. Jälkimmäinen biisi on hieman hitaampi ja näin ollen antaa vähän hengähdystaukoa. Mielenkiinto keskittyy tässä vaiheessa laulaja Tony Kaikkosen monipuoliseen taituruuteen niin rankemmassa huudossa kuin puhtaimmissakin kohdissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Seuraava ”No Single Word” on levyn nopeinta antia. Kuitenkin tähän kappaleeseen on tiivistetty koko Dark Days Aheadin ydin. Se sisältää Stam1na-tyyppistä rytmittelyä, kertosäkeen muistuttaessa ainakin vokaalien osalta hyvin paljon Downia. Pieniä western-vivahteita, nopeutta ja raskautta – tässä on juuri se, mistä koko levyllä on kyse. Ehdottomasti levyn parhaimpia kappaleita, ja niitä, joita ulkopuolisten tulisi kuulla ensimmäisenä. Muutama seuraava kappale mennään jälleen hyväksi todetulla, tutulla kaavalla. Seitsemäs ”Deadly Empathy” on yllättäjän asemassa, sillä vaikka on edetty yli levyn puolen välin, ei kaikkia kortteja ole vielä katsottu. Kappale sisältää juuri sitä haettua groovea ja hyviä kitarariffejä ja -melodioita, joista paistaa läpi synkähkö cowboyfiilis. Tässä vaiheessa levyä vaikuttajien kastiin voi myös nimetä Panteran, sillä suuri osa kappaleista sisältää juuri tuolle legendaariselle yhtyeelle ominaista rytmittelyä ja kappalerakenteita, samantyyppisiä kitara/rumpukomppeja ja laulusuorituksia, kuitenkin niin, että sen voi luokitella hyväksi asiaksi.

Seuraava ”Chaos Caravan” tuntuu osin hieman täytteeltä, mutta on kuitenkin olennainen osa albumin linjaa. Se toimii olennaisena välikappaleena ennen levyn päättävää ”Until You Come Full Circle” -kappaletta, joka on tribuutti hänelle itselleen, nimittäin John J. Rambolle. Kappaleen aikana huomaa, että se voisi olla helposti jonkin evil Rambo-elokuvan tunnuskappale, koska se on suorastaan mateleva sodasta kertova eepos. Kappaleessa on myös koko levyn säväyttävimmät ja pysäyttävimmät sanat (joissa on käytetty suoraan Ramboista otettuja lauseita). Se on myös ehdottomasti levyn kärkikastia.

Osat levyn kappaleista ovat tasapaksuja, osat hyviä, muutamat mahtavia, eikä seassa ole yhtään varsinaisesti huonoa kappaletta. Siellä täällä on menty siitä, missä aita on matalampi, joissain kohdissa kuuluu jopa liikaa vaikutteita, mutta joka tapauksessa luvattu omaperäisyys ei ole tuulesta temmattua. Taitavaa, korkeatasoista groovea, olkaa hyvä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8/10

Kappalelista:
1: Hail the Lone Star
2: Enemy of the Nation
3: Bastard Son of Disaster
4: No Single Word
5: M.M.M
6: Bring the Next One In
7: Deadly Empathy
8: Chaos Caravan
9: Until You Come Full Circle

https://www.facebook.com/darkdaysahead

Kirjoittanut: Eeli Helin