Dark Fortress – Venereal Dawn

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 22.8.2014

Saksan oma ”Dimmu Borgir”, kuten joku voisi yhtyeen nimestä leikkisästi sanoa, on edennyt urallaan jo seitsemänteen täyspitkään albumiin, joka kantaa nimeä ”Venereal Dawn”. Suhteellisen pitkästä urasta huolimatta ei yhtye oikeastaan koskaan ole varsinaista ”suurta” albumia tehnyt vaan on junnannut enemmän black metallin keskikastissa, saavuttamatta sen suurempaa suosiota. Karu tosiasia on, että monet tuntevat yhtyeen tänä päivänä enemmänkin kitaristi V. Santuran ”kakkosyhtyeenä”, vaikka herra on Dark Fortressissa kitaroinut huomattavasti kauemmin kuin Triptykonissa.

Levyn avausraitana toimiva nimikappale ”Venereal Dawn” kuulostaa hetkittäin 2000-luvun Samaelilta yhdistettynä keskitempoiseen Cradle Of Filthiin. 11-minuuttiseen avausraitaan on saatu mahdutettua myös paljon muita erilaisia elementtejä, jotka muistuttavat eri yhtyeistä, kuten vaikkapa Bathory-tyylinen kitarasoolo tai Attila Csiharia muistuttavia lauluosioita Mayhemin ”De Mysteriis Dom Sathanas” -levyltä. Näistäkin elementeistä huolimatta tai ehkäpä osittain jopa niistä johtuen kappale tuntuu kovin ylipitkältä ja paikallaan laahaavalta soveltuakseen avausraidaksi. Paljon elementtejä, mutta mitään ei tapahdu. Avausraita kuulostaa käytännössä koko ajan siltä, että kohta levy rykäistään kunnolla käyntiin, mutta valitettavasti sitä hetkeä saa odottaa lähestulkoon levyn koko 70-minuuttisen ajan, turhaan. ”Venereal Dawn” kulkee kokonaisuudessaan kuin käsijarru päällä.

Avausraidan ongelmat kertovatkin oikeastaan koko levyn suurimmasta puutteesta: punainen lanka on kadoksissa. ”Venereal Dawn” on samalla liikaa kaikkea ja kuitenkin liian vähän ajatusta – ja ennen kaikkea liian vähän omaa ajatusta. Kun levyltä huomaa kuulevansa jonkin tarttuvan kohdan, johtuu se käytännössä siitä, että kyseinen kohta kuulostaa jo häiritsevän paljon joltain toiselta yhtyeeltä. Jos ei Samaelilta, niin sitten Cradle Of Filthiltä, Satyriconilta tai levyn melankolisina hetkinä jopa Tiamatilta tai Moonspelliltä. Kortit on lyöty pöytään, mutta minkäs teet, kun kortit eivät ole yhtyeen omat. Ja mikä vielä pahempaa, yhtye ei saa rakennettua muilta yhtyeiltä lainatuista korteista ainuttakaan voittavaa kättä. Jos yhtye olisi saanut levylle aikaiseksi edes yhden läheskään ”Black Crow On A Tombstonen”, ”The Forest Whispers My Namen” tai vaikkapa ”Opiumin” tasoisen veisun, olisi levyn mielenkiinto noussut selkeästi. Nyt levyltä on hankala nimetä edes parhaita kappaleita, sillä niitä ei ole. Hyviä hetkiä levyllä toki on, mutta ylipitkiksi venytetyistä kappaleista ei yhdestäkään ole kokonaisuutena voittajaksi. Parhaimmillaan yhtye on kenties ”Samael-hetkissään”, kuten levyn keskivaiheilla kuultavassa kappaleessa ”I Am The Jigsaw Of A Mad God”, heikoimmillaan taas ”Tiamat-hetkissään”, joissa yhtye unohtuu tunnelmoimaan aivan liian pitkäksi ajaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Sanotaan se nyt ihan suoraan tähän loppuun, kun pitkästä aikaa näen mahdollisuuden käyttää suosikkitermejäni: Huolimatta yhtyeen mittavasta levytysurasta, ja olkoonkin, että ”Venereal Dawn” on varmasti ammattimaisesti sävelletty ja nauhoitettu tekele, Dark Fortress kuulostaa tällä levyllä lähinnä äärimmäisen väsyneeltä hupiprojektilta. Muutamia hetkittäisiä kohtia lukuun ottamatta ”Venereal Dawn” on käytännössä 70 minuuttia mukataiteellista nykypäivän ”black metallia”, jossa yritetään liian runsaista elementeistä rakentaa toimivaa kokonaisuutta. Lopputuloksena levy on aivan yhtä upea taideteos kuin kokoon luhistunut korttitalo.

3/10

Kappalelista:
01. Venereal Dawn
02. Lloigor
03. Betrayal And Vengeance
04. Chrysalis
05. I Am The Jigsaw Of A Mad God
06. The Deep
07. Odem
08. Luciform
09. On Fever’s Wings