Dark Metal -legendan väkevä paluu: haastattelussa Mustan Kuun Lapset
Terve Pete. Kuinkas vuosi 2017 on otettu vastaan Mustan Kuun Lapsien leirissä?
Pete Lehtinen: Suurella jännityksellä. Uusi levymme ”Saatto” on ilmestymäisillään, mikä on aina yhtä kuumottava paikka, varsinkin kun edellisestä albumista on vierähtänyt kohta jo kymmenen vuotta. Nyt muutamia rohkaisevia arviota luettuamme alkaa syke rauhoittumaan ja luotto materiaalin kantavuuteen taas hetken epävarmuuden jälkeen lujittumaan. Myös esiintymisiä odotellaan innolla, syksystä asti ollaan oltu keikkatauolla kun on ollut tuota levyntekoa.
Ennen Joulua päätitte kiittää fanejanne julkaisemalla oman versionne Juice Leskisen ”Sika” -kappaleesta, jonka on aiemmin mm. Ajattara coveroinut. Mistäs moinen idea tämän kappaleen coveroimiseen tuli?
Pete Lehtinen: Idea syntyi ”Saaton” äänitysten ollessa lopuillaan. Levyn parissa oli kulunut aikaa melkoisesti ja vaikka kaikki sujuikin mallikkaasti oli luomistyön kasaama stressi alkanut painaa hartioita. Piti saada joku kevennys kaiken synkistelyn perään ja lähestyvä joulu toi mieleen joululauluista parhaimman eli Sian. Emme siis lähteneet valloittamaan tällä maailmaa vaan ainoastaan terapioimaan ”Saaton” synkkyydet pois. Lopputuloksesta tuli oikein mukava, eikä vähiten vokalisti Jasmin Anglénin ansiosta. Jos samalla ilahdutimme tai ärsytimme jotakuta pitäkäämme sitä plussana.
Yhtyeenne on ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen aina vuodesta 2010 asti soittamalla aina silloin tällöin muutaman keikan siellä täällä. Oliko tähän jokin syy, että bändi ei täysin aktivoitunut keikkojen suhteen?
Pete Lehtinen: MKL ei ole koskaan ollut kovinkaan keikkaorientoitunut bändi. Osalle porukasta lavoille lähtö on helpompaa, toisille hieman työläämpää ja onkin sovittu, että pidetään tahti maltillisena. Myös yleinen ajatus keikoista liukuhihnatyyliin ei nappaa. Haluaisimme jokaisen vedon olevan uniikki niin yleisölle kuin bändillekin, intiimi tapahtuma jota porukka oikeasti tulee kokemaan. Tätä ei voi läheskään kaikkien sarjatulella esiintyvien aktien touhuista sanoa. Ymmärrän tämän kyllä jos leipä on kiinni keikkailussa, mutta meille tämä on vain harrastus. Vuosina 2007-2014 emme virallisesti olleet kasassa emmekä treenanneet yhdessä, mikä teki livejutuista hankalaa.
Kesäkuussa 2015 päätitte kuitenkin tehdä paluun pysyvästi. Mikä sai ajatukset kallistumaan aktivoitumisen puolelle?
Pete Lehtinen: Jokin syttyi uudestaan, se jokin mikä sammui joskus vuonna 2006. Osaltaan päätöksen tekoon vaikuttivat uudet jäsenet, osaltaan se että uutta materiaalia tuntui taas syntyvän. Yksi syy oli varmasti myös 2014 tehty Arkuntuuletus-minikiertue. Sen piti olla vain kertaluontoinen juttu, sellainen mille voidaan naureskella jälkikäteen, mutta keikat olivatkin tunnelmaltaan jotain ihan muuta kuin mitä ne olivat olleet aiemmin. Ihan kuin MKL:n arvo olisi kasvanut hiljaisten vuosien aikana.
Mainos päättyy
Fanien pitkä odotus vihdoin palkitaan 27. päivä tätä kuuta kun ”Saatto” julkaistaan Inversen kautta. Voisitko kertoa meille hieman albumin kappaleiden teosta. Onko kappaleet kirjoitettu viimeisen vuoden aikana levylle vai onko materiaalia kerätty pitkältä ajalta albumille?
Pete Lehtinen: Levyn vanhin kappale, nimikkobiisi ”Saatto” on kirjoitettu jo 2008/2009. Mulla oli MKL:n hautaamisen jälkeen muutaman vuoden käynnissä akustinen projekti nimeltään Talvenranta. Katsokaapa Youtubesta. Sen kanssa tehtiin pari demoa kunnes levy-yhtiöiden nuivan suhtautumisen myötä homma kuivui kasaan. Alkuperäinen ”Saatto” oli siis täysakustinen sisältäen noin puolet tästä nyt julkaistavasta albumiversiosta. Toinen vanhempi ralli on ”Valkoinen satama – Tyven”, jota olen tapaillut akustisella kitaralla yksikseni muutaman vuoden. Hevimpi versio ”Valkoinen satama – Haaksi” syntyi jälkijunassa kun ajattelin heivata akustisen version roskikseen. Onneksi näin ei käynyt. Varsinainen sävellystyö levyä varten alkoi ”Peikonmielestä” pari vuotta sitten päättyen ”Cilicen” valmistumiseen vähän ennen äänityssessioiden alkua.
Mistä nimi ”Saatto” albumille? Onko albumilla olemassa jokin teema mitä kappaleet noudattavat?
Mainos päättyy
Pete Lehtinen: ”Saatto” on enemmän tai vähemmän rakkaus- ja jäähyväisteemainen levy. Mä olen herännyt viime vuosina ylitettyäni 40 vuoden rajapyykin siihen todellisuuteen ettei bileet jatku ikuisesti. Matkan loppu on lähempänä kuin alku, kroppa rappeutuu ja ihmiset ympärillä harvenevat. Turha siitä on panikoida, mutta tämä herääminen on jokaisen tietyssä iässä koettava. Jotkut kutsuvat sitä keski-iän kriisiksi, mutta en mä ole ilmiöstä pelästynyt, ennemminkin ehkä jopa helpottunut. Ei kaikki ole aina ollut ruusuilla tanssimista ja koen, että elämä on nyt menossa harmonisempaan ja tasapainoisempaan suuntaan. Niin kuin vihan ja raivon purkaminen musiikin kautta kuului tiettyyn ikään on vanhenemisen myötä elämään tulleet muutkin sävyt kanavoitavissa samalla tapaa. Paria biisiä lukuun ottamatta on jäähyväiset ja viimeinen taival teemana lähes kaikissa kappaleissa. Siitä nimi Saatto.
Albumi on järjestyksessään teidän viides ja edellisestä täyspitkästä julkaisusta on kerinnyt tosiaan vierähtää jo yhdeksän vuotta. Oliko teillä tarkoituksena jatkaa musiikillista linjaa samana mihin aikoinaan jäitte vai kehittää yhtyettä uuteen suuntaan? Miten itse vertaisit tulevaa albumia vaikkapa vuonna 2007 ilmestyneeseen ”Viimeinen laulu kuolemasta” -albumiin?
Pete Lehtinen: Ei me biisejä tehdessämme osata ajatella niin pitkälle että pitäisikö kurssia kohdistaa johonkin tiettyyn suuntaan. Ehkä jotkut bändit tekevät niin pysyäkseen itselleen rajatuissa ahtaissa puitteissa, mutta emme me. Biisit syntyvät parhaiten pakottamatta ja joskus tunnelmat ovat raskaammat, toisinaan tulee kevyempiä akustispainotteisia lauluja. Suuremmat suuntaviivat näkee vasta kun albumillinen materiaalia on kasassa. Vertailu edellisiin levyihin on tässä vaiheessa melko vaikeaa kun kaikki on ”Saaton” suhteen vielä niin uutta. ”Saatto” on ehkä askeleen maltillisempi ja maalailevampi levy kuin ”Viimeinen laulu kuolemasta”. Toki samoja teemoja ja maisemia oli jo edeltäjälläänkin, mutta nyt maailmaa katsotaan kymmenen vuotta vanhempien kiikareiden läpi.
Mainos päättyy
Mitä voit kertoa meille kappaleiden sanoituksista? Millaisia aiheita tuoreen albumin biisit käsittelevät ja mistä olet ammentanut niihin inspiraatiota?
Pete Lehtinen: Melko elämänmakuisia ja jo aiemmilta levyiltä tuttuja elementtejä siellä on. Kuoleman ylittävää rakkautta ja yksinäisyyttä haudan äärellä. Sitä semmoista nyyhkyosastoa. Sivupoluilta löytyy vastapainoksi myös alkoholismia, itsetuhoisuutta ja arkielämän pahuutta. Siis sitä oikeaa, ihmismielen luomaa pahuutta, ei uskonnollista höpöhöpöä mistä metallissa yleensä satuillaan. Mä olen koettanut tiivistää ja pukea sanoja taiteellisempaan muottiin, ettei homma nyt ihan samuliputroiluksi karkaisi, mutta uskon että jokainen joka on elämässään kokenut niin myötä kuin vastamäkiäkin löytää kiinnekohtia mihin tarttua.
Albumilla kuullaan myös muutamaa vierailijaa, joista toinen on Kaaoszinessakin toimittajana oleva Sara Strömmer. Kertoisitko meille hieman mistä nämä vierailijat albumille oikein päätyivät?
Pete Lehtinen: Meillä oli viime vuonna MKL-naamassa naisille avoin haku levylle laulajan hommiin. Saatiin monenkirjavaa näyttöä ja demoja, mistä suuri kiitos kaikille osallistujille. Porukasta erottui heti pari sopivaa joista Sara oli omiaan ”Tyvenen” vokalistiksi. Olimme ns. ällikällä lyötyjä Strömmerin huimasta ammattitaidosta. Saran lisäksi saimme haussa myös ”Peikonmieleen” loistavan taustalaulajan Julia Mattilasta.
Muutamalla raidalla vierailevan turkulaisen Jani Rämön kanssa meillä on jo vuodelta 2014 yhteistä historiaa yhden akustisen keikan verran. Tiesin alusta lähtien, että tulevalle levylle tarvitaan puhdasta mieslaulua, ja koska homma toimi Janin kanssa niin hyvin oli paikka levylle pedattu jo ennen Saaton äänitysten alkua. Jania on nähty, ja tullaan näkemään, MKL:n kanssa lavallakin.
Teiltä tuli aiemmin tänä vuonna muutaman kappaleen mittainen ”Kuolemanvirta” -niminen EP. Miltä tuntui julkaista uutta materiaalia lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen? Oliko olemassa pelko, että vieläkö meidät muistetaan? Millainen on ollut faneilta tullut palaute tähän asti?
Pete Lehtinen: Pelottihan tuo, täytyy myöntää. Ja pelottaa yhä. Tosin ”Arkuntuuletus 14” antoi uskoa, että kyllä meidät joku vielä muistaa. ”Kuolemanvirta” taisi mennä porukalta vähän ohi. Siitä ei ole juurikaan palautetta bändille tullut, varsinkin jos verrataan ”Saattoon”, mikä ei ole vielä edes ilmestynyt, mutta saanut hienoja arvioita ympäri Eurooppaa. Tosin eipä noita ep:itä kai niin noteeratakaan?
MKL on aina jakanut jyrkästi mielipiteitä johtuen osin siitä syystä, että meidät virheellisesti niputetaan edelleen black metal -yhtyeeksi. Mitä me emme ole olleet sitten ´90-luvun. Mulla ei ole mitään black metallia vastaan, mutta ei se mulle musiikkina enää mitään merkitse. Bläkkisfanit ovat kiukutelleet kun ei lauleta kummituksista ja kirkonpolttokarsinan ulkopuoliset hevarit pelänneet meidän oletettuja saatanallisia säkeitä. Tämä nyt ihan pikkuisen kärjistäen, mutta näin mä olen asian kokenut.
Kun aloititte musiikillisen taipaleenne vuonna 1993 olitte yksi ensimmäisistä kotimaisista metallibändeistä. Uskoitko ikinä siihen, että metallimusiikki voisi joku päivä Suomessa olla melkein kuin kansanmusiikkia?
Pete Lehtinen: Olihan noita bändejä paljon muitakin, mutta kyllä me oltiin suomenkielellä esiintyvien äärimetalliyhtyeiden ensimmäistä aaltoa, eli melkoisia outoja lintuja sen ajan skenessä. On ollut hieno seurata suomalaisen metallin kasvua. Esimerkiksi Amorphis, joka on yksi MKL:n syntyyn vahvasti vaikuttanut yhtye, oli ollut kovaa kamaa maailmalla jo vuosia ennen kuin valtavirtamedia keksi alkaa hehkuttamaan HIMiä, Nightwishiä ja vastaavia suuria menestyjiä. Jossain vaiheessa vaan mentiin tietyn pisteen yli, osapuilleen silloin kun Tiktak hankki säröpedaalin ja Katri Helena veti nahkahousuja jalkaan, ja metalli alkoi tekemään itsestään ”Raskasta joulua” -tyyppistä parodiaa. Vähän samaa mitä suomirap on ollut ”Vain elämää” -tähtien myötä sillä erotuksella, että suomirap on ollut musiikillisesti täysi vitsi alusta alkaen. Mutta onneksi trendit on luotuja kuolemaan nopeasti ja metallikin palautui, jos ei nyt marginaaliin niin ainakin enemmän alan harrastajien pariin.
Viime vuosien aikana on alkanut tippumaan myös lukuisia suuria tähtiä kuten esimerkiksi viimeisempänä Motörheadin Lemmy Kilmister. Kuinka itse näet metallimusiikin tulevaisuuden sen jälkeen, kun bändit kuten Iron Maiden, Metallica yms. laittavat kitarat naulaan? Tuleeko joskus metallissa vielä seuraava Metallica vai ovatko suurien bändien ajat ohitse?
Pete Lehtinen: Lemmyn poismeno oli itselleni kova paikka. Samoin Cohenin ja jossain määrin myös Bowien kuolemat viime vuonna. Pahoin pelkään, että kun viimeiset dinosaurukset katoavat ei uusia enää tule. Tämä profetia koskien siis sekä metallia kuin muutakin musiikkimaailmaa. Voin toki olla väärässäkin, mutta ainakin jos ihan puhtaasti levymyyntejä katsotaan niin ei myydyimpien levyjen listalla juuri 2000-luvun musiikkia ole. No nyt joku älykkyyspuhelinta räpläävä besserwisser mutisee jostain digimyynneistä, mutta sehän on ihan paskaa sellainen.
Onhan tilanne muuttunut ihan hirveästi siitä kun itse aloin metallia kuuntelemaan ´80-luvun loppupuolella. Kaikki sen ajan kakarat diggailivat suurin piirtein samoja bändejä. NWOBHM, big four, Losin tukkahevi, Waspit, Kissit ja Twistarit. Ronnie ja Lemmy. Suomessa oli Stone ja pari muuta. Floridassa ja Ruotsissa alkoi jossain vaiheessa tuoksahtamaan vähän erilainen dödö ja isot pojat tiesi kertoa Norjan nuotioista.
Nykyisin tuntuu että jos et ole 24/7 aktiivisesti mukana skenessä, mitä allekirjoittanut ei todellakaan ole, on täysin pihalla mikä on milloinkin kuuminta hottia. Tai jos löytää uuden tajuntaa repivän bändin on se jo ehtinyt lopettaa. Todella vaikea uskoa, että esimerkiksi Metallican kokoista mammuttia pääsisi enää syntymään kun bändien elinkaaret ovat mitä ovat ja tarjontaa on aivan järjettömästi. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia.
Millaisia suunnitelmia Mustan Kuun Lapsilla on ensi kesän suhteen? Onko tarkoituksena soittaa mahdollisimman monta keikkaa eri Suomen festareilla?
Pete Lehtinen: Tavoitteena olisi päästä mukaan vähän isommalle tai isommille karnevaaleille, mutta katsotaan nyt riittääkö paukut. Niihin on kuulemma muitakin halukkaita. Ei me montaa keikkaa haluta, kesällä on muutakin MKL:n ulkopuolista aktiviteettia niin paljon. Voi olla että vaan himmaillaan kesä ja kun jengi taas syksyn tullen palaa klubeille palaamme myös me.
Ensi kesänä tulee Suomessa vierailemaan jälleen kerran varsin kova nippu myös ulkomaisia yhtyeitä. Onko joku keikka jo listalla joka on pakko käydä katsastamassa?
Pete Lehtinen: Onhan noita mitä tekisi mieli kurkistaa, mutta toistaiseksi on lippu hankittuna vain Rammsteinin Tallinnan keikalle. Tässä ollaan vielä vähän sellaisessa välitilassa, ettei arvaa ostaa tietyille festareille lippua jos vaikka pääsisi sinne itse soittohommiin.
Kiitoksia itsellesi paljon ajasta ja onnea tuon tulevan albumin julkaisuun. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille viimeisinä sanoina?
Pete Lehtinen: Tukekaa paikallista MKL-levykauppiastanne ja tehkää näin maailmasta hieman parempi paikka. Kiitos haastattelusta.
https://www.facebook.com/mustankuunlapset/
