Dark River Festival julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä ensi vuodelle: Pääesiintyjinä Blaze Bayley sekä Ensiferum

Omaehtoinen, persoonallinen ja sympaattinen Dark River Festival järjestetään jälleen ensi vuonna Kotkan Honkalassa elokuun 9.-10. päivä. Tänä vuonna yleisöennätyksen tehnyt tapahtuma kutsuu jälleen raskaan musiikin ystävät Honkalan metsiin viettämään maan lämminhenkisimpiä kesänlopettajaisia. Tapahtuman järjestäjä tiedottaa:

”Lauantain pääesiintyjä on metallin ahkerin työhevonen, yhdeksänkymmentäluvulla Iron Maidenissa kahdella albumilla laulanut Blaze Bayley. Sitten Maiden-vuosiensa soolouralle suunnannut britti on julkaissut yhteensä yhdeksän soololevyä, joista viimeisimpinä ympäri maailman kiitosta kerännyt ’Infinite Entanglement’ -trilogia. Tulevan kesän esiintyminen juhlistaa miehen uraa Iron Maidenissa tittelillä ’25th anniversary Iron Maiden -setlist’, joten luvassa on hittiparaati vailla vertaa!”

Muut varmistuneet lauantaiesiintyjät ovat pitkän uran suomenkielisen vaihtoehtorockin parissa viettänyt, Kaskisissa vuonna 1995 perustettu Sara sekä Iced Earth– ja Blaze Bayley -soittajista koostuva brittiläinen heavy metal -kone Absolva.

Vuosien saatossa tyyliään jalostanut ja elektronisilla elementeillä musiikkiaan rikastanut Sara vei uuden ”Summa”-albuminsa myötä musiikkiaan aiempia julkaisuja synkempään ja rankempaan suuntaan ja saikin muun muassa Kaaoszinelta kiitoksia onnistuneesta tyylin muutoksesta, kun taas Soundi vertasi Saran musiikillista kehityskaarta Deftonesin vastaavaan.

Lauantain telttalavan valtaa Iced Earthista ja Absolvasta tutun Luke Appletonin akustiset versiot metallin klassikkokappaleista.

Perjantai-illan päättää melodisen folk metalin terävin kärki, maailmanlaajuisen suosionsa takia harvakseltaan Suomessa keikkaileva Ensiferum. Tälläkin hetkellä Eurooppaa kiertävä, yli kaksikymmentävuotias yhtye vakuutti tyylilajin ystävät jo toisella albumillaan ”Iron” (2004) ja on sittemmin kasvanut yhdeksi genrensä merkittävimmistä kokoonpanoista.

Vastikään Yhdysvalloista palannut, yhtä lailla vähäisenlaisesti kotimaassaan konsertoiva melodisen death metalin konkari Omnium Gatherum palaa vuosien tauon jälkeen kotikaupunkinsa yleisön eteen. Myös Insomniumista tutun Markus Vanhalan lempilapsi julkaisi alkusyksystä kahdeksannen pitkäsoittonsa ”The Burning Cold”, joka keräsi hurmioituneita arvosteluja ympäri maailmaa.

Muut perjantaille kiinnitetyt yhtyeet ovat uutta levyä paraikaa viimeistelevä sinfonisen death metalin nouseva tähti Brymir, Suomen kovimpien death metal -tulokkaiden joukkoon niputettu Mörbid Vomit sekä Ghost Brigaden mantteliperijäksi tituleerattu kotkalainen Marianas Rest, jonka melodisen doom ja death metalin yhdistelmä hakee vertaistaan.

Päiväkohtaiset aikataulut sekä lipunmyynnin aloitus ilmoitetaan heti, kun mahdollista.

Early Bird -lippu: 2 päivää 36€, 1 päivä 22€
Ennakkolippu: 2 päivää 40€, 1 päivä 25€
Porttilippu: 2 päivää 45€, 1 päivä 30€

www.facebook.com/kymidarkriver
www.kymidarkriver.com

Kommentoi julkaisua