Dark River Festival julkisti loput esiintyjät: Septicflesh ja Fleshgod Apocalypse mukaan ohjelmistoon

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.12.2021

Juuri sopivan kokoinen, Suomen omaehtoisin, persoonallisin ja sympaattisin metallifestivaali Dark River Festival tulee jälleen, ja se järjestetään Kotkassa 12.-13.8.2022. Kaikki ensi kesän esiintyjät ovat nyt julki. Kattausta tarkastellessa on selvää, että Kotkassa juhlitaan kesän mielenkiintoisimmat metallifestarit.

Vuosi toisensa jälkeen yleisöennätyksiään rikkova ja värikylläisellä artistikattauksellaan ihastuttava tapahtuma kutsuu jälleen raskaan musiikin ystävät Honkalan metsiin viettämään maan lämminhenkisimpiä kesänlopettajaisia. Tapahtuma jatkaa kehitystään ja maltillista kasvuaan menettämättä kuitenkaan tippaakaan lämminhenkisyydestään. ”Rivereistä” on muodostunut vuosittainen traditio jo usealle tuhannelle metallimusiikin kuuntelijalle.

Dark River Festivalin ensi vuoden line-up on kasattu verta ja hikeä säästämättä, jotta me metallimusiikin suurkuluttajina voisimme tarjota parhaan mahdollisen kattauksen teille metallimusiikin suurkuluttajille. Dark River Festival on erikoismetallifestari. Ensisijainen tavoitteemme on tarjota linjakkuutta ja normaalista poikkeavia metallielämyksiä niiden tuhanteen kertaan todistettujen, joka kylässä joka vuosi nähtävien tapahtumakattausten sijaan!

– Sami Hauru

Esiintyvien bändien joukosta löytyy kansansuosikkeja ja genrelegendoja mutta, mikä tärkeintä, useita metallifanien rakastamia huippubändejä, joita ei ole Suomessa saati Kotkassa liian usein, jos koskaan, nähty. Tietäjät tietävät, että ensi elokuussa kannattaa suunnata nokka Kotkaan ja liput napata taskuun saman tien.

Dark River Festival 2022:

perjantai 12.8.:

Hypocrisy (SE)
Ensiferum
Septicflesh (GR)
Betraying the Martyrs (FRA)
Monuments (UK)
Wolfheart
Kaunis Kuolematon
Shade Empire
Tyrantti
Detset

lauantai 13.8.:

Fleshgod Apocalypse (IT)
Moonsorrow
The Crown (SE)
Bloodred Hourglass
Metsatöll (ES)
In Mourning (SE)
Brymir
Lähiöbotox
Ember Falls