Dark River Festival kertoo festivaalin jatkavan valmistelujaan toiveikkaana: ”Toivokaamme, että maailma lakkaa palamasta”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 27.4.2020

Suomen omaehtoisin, persoonallisin ja sympaattisin rockfestivaali Dark River Festival on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa jatkavansa valmisteluja kohti elokuista festivaalia. Hallituksen viime keskiviikkona antama linjaus suurten yleisötapahtumien peruuttamisesta heinäkuun loppuun saakka ei tällä hetkellä ulotu Dark River Festivaliin, sillä se on tarkoitus järjestää 14.–15. elokuuta.

”Viemme edelleen järjestelyjä eteenpäin. Hallituksen viimeisin päätös on antanut meille mahdollisuuden jatkaa valmisteluja, mutta seuraamme luonnollisesti tilanteen kehittymistä terveys ja turvallisuus päällimmäisinä mielessämme. Toivokaamme, että maailma lakkaa palamasta, ja että me voimme järjestää ennen näkemättömän kesän päättäjäisen!”, festivaali kirjoittaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Festivaalin tämänvuotiseen esiintyjäkaartiin kuuluvat muun muassa Insomnium, The Night Flight Orchestra, Bloodred Hourglass, Lost Society, Blind Channel ja Wolfheart. Festivaali saavutti viime vuonna uuden kävijäennätyksensä. Festivaali järjestetään Kotkassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat