Dark River Festival koetaan tänä vuonna kotimaisen kattauksen turvin: ruotsalaisten esiintyjien tilalle Diablo sekä Dawn Of Solace

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.7.2020

Suomen omaehtoisin, persoonallisin ja sympaattisin rockfestivaali tulee jälleen, ja se järjestetään 14.-15.8.2020. Viime elokuussa jälleen yleisöennätyksen tehnyt ”pikku-Nummirock” kutsuu raskaan musiikin ystävät Honkalan metsiin viettämään maan lämminhenkisimpiä kesänlopettajaisia.

Dark River Festival tullaan järjestämään kaikkien viranomaismääräysten mukaisesti. Tapahtuman hygieniatasoon ja turvalliseen olemiseen ihmisjoukossa panostetaan kaikin mahdollisin resurssein, ja yleisölle mahdollistetaan suositeltavien turvavälien noudattaminen kasvattamalla festivaalialueen kokoa merkittävästi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtuman pääesiintyjä, suomalaisen, ellei jopa maailmalaajuisen melodisen death metalin tulikuumin bändi on eittämättä raskaamman musiikin yleisön ”Heart Like A Grave” -albumillaan polvilleen tipauttanut Insomnium.

Ruotsalaisen The Nightflight Orchestran esiintyminen tämän vuoden Dark River Festivalissa on vallitsevien matkustusrajoitusten takia valitettavasti peruttu. Järjestävä organisaatio pahoittelee tapahtuneesta mahdollisesti aiheutuvaa vaivaa ja hankaluutta.

Järjestävän organisaation avunhuutoon vastasi suomimetalin ikivihreä, halon hakkuuta kalajokilaisittain Tapio Rautavaaran, Deathin ja Testamentin hengessä harjoittava Diablo. Useaan otteeseen Suomen virallisen albumilistan ykköseksi kurkottanut bändi katkaisee pitkähkön julkaisutaukonsa ensi vuoden puolella, mutta tulevalta albumilta on jo saatu kuuluville kaksi kappaletta ”Grace Under Pressure” ja ”The Extinctionist”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toisen ulkomaanelävän, In Mourningin, vierailun yhtä lailla siirryttyä toiseen ajankohtaan, ottaa bändin paikan perjantailta Kaunis Kuolematon– ja Wolfheart-miehistöä sisältävä Dawn Of Solace, jonka kauan odotettu kakkospitkäsoitto ”Waves” ilmestyi tämän vuoden alussa.

Hyperenergistä thrash-paahtoaan levy levyltä monipuolistanut Lost Society julkaisi helmikuun lopulla neljännen kokopitkän albuminsa ”No Absolution”, kun taas viimeistään tuoreen ”Godsend”- albuminsa myötä melodisen death metalin eturivipaikan lunastanut Bloodred Hourglass on kuumaakin kuumempi nimi, ja oikeutetusti tapahtuman pääesiintyjien joukossa.

Näiden lisäksi tapahtumassa paiskovat menemään kansainväliset mittasuhteet täyttävä ja ”Violent Pop” -uutuuslevynsä julkaissut pyörremyrsky Blind Channel, Tuomas Saukkosen (Before The Dawn, Black Sun Aeon) viimeisin lempilapsi, melodisen death metalin ystävien sydämet ympäri maailman sulattanut Wolfheart, julmetusta keikkakunnostaan tunnettu heavy metal -kone Oceanhoarse, brittiläis-suomalainen progressiivisen metalin supertulokas Wheel, suomeksi lauletun death/doominsa täydellisesti melodioin kuorruttava haminalainen Kaunis Kuolematon, kotimaamme päräyttävin industrial metal -kokoonpano ja Turmion Kätilöiden epäsuora äpärä Fear Of Domination sekä kotipaikkakunnan hevimeteliylpeydet Crimson Sun sekä Domination Black.

Kaunis Kuolematon Acoustic joutuu laulajansa Mikko Heikkilän muista velvoitteista johtuen perumaan esiintymisensä. Korvaava esiintyjä ilmoitetaan heti asian varmistuttua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Festivaalikyydin tarjoaa tänä vuonna Jyrkilä, pysäkkeinä Kotkan vanha linja-autoasema, Karhulan linja-autoasema ja Dark River Festival seuraavan aikataulun puitteissa:

Perjantai Kotka lähtö: 15:00, 15:30, 16:00, 16:30, 17:00, 17:30, 18:00, 18:30
Perjantai Karhula lähtö: 15:15, 15:45, 16:15, 16:45, 17:15, 17:45, 18:15, 18:45
Perjantai Dark River Festival ensimmäinen lähtö 22:45 & viimeinen lähtö 0:45

Lauantai Kotka lähtö: 14:00, 14:30, 15:00, 15:30, 16:00, 16:30, 17:00, 17:30, 18:00, 18:30
Lauantai Karhula lähtö: 14:15, 14:45, 15:15, 15:45, 16:15, 16:45, 17:15, 17:45, 18:15, 18:45
Lauantai Dark River Festival ensimmäinen lähtö 22:45 & viimeinen lähtö 0:45

Bussikyydin hinta on 4e /suunta. Rajallisesta parkkipaikkakapasiteetista johtuen suosittelemme käyttämään Festivaalibussia. Parkkialue on maksullinen ja sitä hoitaa Kymen Koskenpojat Ry.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

DARK RIVER FESTIVAL 2020:

Perjantai 14.8.2020:
15:30 Portit auki
16:00 Kaunis Kuolematon
17:20 Fear Of Domination
18:00 TBA
18:40 Dawn Of Solace
19:20 TBA
20:00 Wolfheart
20:50 Duo Kaikkonen & Liekkala
21:30 Lost Society
22:30 Duo Kaikkonen & Liekkala
23:10 Insomnium

Lauantai 15.8.2020:
14:00 Portit auki
14:25 Domination Black
15:40 Crimson Sun
16:55 Wheel
17:55 Bryn Jones acoustic
18:35 Oceanhoarse
19:20 Bryn Jones acoustic
20:00 Blind Channel
20:50 Vanhala & Aalto plays HIM
21:30 Bloodred Hourglass
22:30 Vanhala & Aalto plays HIM
23:10 Diablo

Tapahtuma on ikärajaltaan K-18.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.tiketti.fi/dark-river-festival-2020-honkalan-ampumahiihtostadion-kotka-lippuja/65966

www.darkriverfestival.com

Luetuimmat

Uusimmat