Dark Tranquillity -yhtyeen entinen kitaristi Fredrik Johansson on kuollut

Kirjoittanut Satu Haiko - 28.1.2022

Melodista death metalia soittavassa Dark Tranquillity -yhtyeessä vuosina 1993-1998 kitaristina toiminut Fredrik Johansson on kuollut 47-vuotiaana. 

Johansson liittyi Dark Tranquillityyn vuonna 1993 sen jälkeen, kun yhtyeen silloinen laulaja Anders Fridén erosi. Bändin rytmikitaristi Mikael Stanne otti tuolloin laulajan roolin keskittyen vain laulamiseen ja jätti näin tyhjäksi paikan, jonka Johansson otti. Johansson lähti yhtyeestä vuonna 1999 keskittyäkseen perheeseensä. Hän soitti kitaraa bändin neljällä ensimmäisellä albumilla ja kahdella EP:llä.

Yhtye kertoi suru-uutisen Instagramissa. Päivityksessä yhtyeen laulaja Mikael Stanne kirjoittaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Yksi meistä on poissa.

Fredrik Johansson menehtyi 25. tammikuuta kolme vuotta kestäneen taistelun jälkeen syöpää vastaan.

Hän liittyi Dark Tranquillityyn vuonna ’93, heti ensimmäisen albumimme ”Skydancerin” äänitysten jälkeen. Hän tuli tilalleni kitaristiksi, jotta voisin keskittyä laulamiseen. Hän nosti rimaa sekä asetti suunnan sille, mitä voisimme tehdä ja halusimme olla. Hänen läsnäolollaan ja intohimollaan oli valtava vaikutus. ”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hänen näkemyksensä musiikkimme suunnasta oli korvaamaton. Tieto siitä, että hän aina kuunteli ja välitti siitä, minkä luomisessa hän oli ollut mukana, merkitsi meille äärettömän paljon.”

Eläminen ilman sinua tässä maailmassa tulee olemaan radikaalisti erilaista, eikä lähellekään yhtä mielenkiintoista ja uteliaan hauskaa kuin se oli kanssasi. Koko Dark Tranquillity -perheen puolesta, rakastamme sinua Fredrik ja kaipaamme sinua. #fuckcancer”

Lue koko julkaisu alta:

View this post on Instagram

A post shared by Dark Tranquillity (@darktranquillityofficial)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat