Darkest Hour sai 11. studioalbuminsa valmiiksi – uutta musiikkia luvassa vielä tänä vuonna
Yhdysvaltalainen metalcore-yhtye Darkest Hour sai valmiiksi tulevan yhdennentoista studioalbuminsa. Yhtye kertoi jo kesäkuun alussa, että levyn äänitykset toteutettiin tuottaja Mark Lewisin (Whitechapel, Cannibal Corpse) johdolla. Keväällä yhtye ilmoitti myös solmineensa uuden levytyssopimuksen MNRK Heavyn kanssa ennen studioon siirtymistä.
Yhtye vahvisti 1. heinäkuuta sosiaalisessa mediassa, että albumin miksaus, masterointi ja kansitaide ovat nyt valmiit, ja kokonaisuus on toimitettu levy-yhtiölle.
Yhtye kertoo:
”11. studioalbumimme on nyt virallisesti miksattu, masteroitu ja toimitettu eteenpäin! Suuret kiitokset tuottaja Mark Lewisille kaikesta kovasta työstä ja kärsivällisyydestä!
Valtavat kiitokset myös uskomattomalle taiteilijalle, joka loi uuden albumimme kansitaiteen ja visuaalisen ilmeen – kuulette siitä pian lisää!
Kiitos Kylle, Stevelle, Billille, Giolle, Scottille ja koko MNRK HEAVY -tiimille uskosta ja tuesta tätä yhtyettä kohtaan!
Erityiskiitos myös Patreon-tukijoillemme. Ilman teitä emme olisi pystyneet tekemään tätä albumia. Tulemme varmasti palkitsemaan teidät kunnolla.
Jos haluatte auttaa meitä jatkamaan tätä kaikkea, liittykää mukaan Patreoniin. Sieltä löytyy kulissien takaista materiaalia, alennuksia, eksklusiivisia tuotteita, meet & greet -tapaamisia, erikoisvinyylejä, uusintapainoksia, käsin kirjoitettuja sanoituksia, live-lähetyksiä ja paljon muuta, mitä olemme siellä kehittäneet.
Nähdään myöhemmin tänä vuonna uuden musiikin merkeissä. Kippis!”



