The Darkness Wanaja Festivalin lauantain pääesiintyjäksi

22.-23. heinäkuuta Hämeenlinnassa järjestettävä Wanaja Festival on julkistanut lauantain pääesiintyjänsä. Illan viimeisinä tunteina Linnanpuiston päälavalle nousee brittiläinen The Darkness. Lauantain pääesintyjän julkaisun myötä myös päiväkohtaiset ennakkoliput ovat tulleet myyntiin.

Maaliskuussa uutisoitiin maailmanlaajuisesti yhtyeen yllättävästä ja salassa suunnitellusta paluusta viiden vuoden tauon jälkeen. Comebackin yhteydessä The Darkness ilmoitti esiintyvänsä kesällä 2011 tärkeillä Euroopan festivaaleilla. Keikkalistalta löytyvät tällä hetkellä mm. Espanjan Sonisphere, Download Festival, Novarock Festival sekä nyt myös Wanaja Festival.

The Darkness on viimeksi esiintynyt Suomessa vuonna 2006, joka jäi yhtyeen lähes viimeiseksi keikaksi ennen lopettamisilmoitusta. Miljoonia albumeja myyneen yhtyeen tunnetuimpia hittibiisejä ovat mm. ”I Believe In A Thing Called Love”, ”Growing On Me”, ”Love Is only A Feeling” ja ”One Way Ticket”. Ennen comeback-ilmoitusta yhtyeen jäsenet ovat kaikessa hiljaisuudessa myös työstäneet uutta materiaalia tulevalle albumilleen.

The Darknessin lisäksi Wanaja Festivalia tähdittävät myös mm. Manic Street Preachers, Therapy?, Kotiteollisuus, Apulanta, Happoradio, Kaija Koo, Turmion Kätilöt, Petri Nygård, Paleface, Klamydia, Samuli Putro, Uusi Fantasia, The Blanko sekä monia muita.

Wanaja Festival 2011
22.-23.7.2011 Hämeenlinna, Linnanpuisto
Liput alk. 46,30 € (pe/la), 61,30 € (2pvä)
Ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18
Alle kouluikäiset ilmaiseksi vanhempiensa seurassa.

Kommentoi julkaisua