Megadeth Hartwall Arena 20.1.2020

Dave Mustaine muistelee, miten hän päätyi Metallicaan vuonna 1982

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 13.1.2026

Thrash metal -legenda Megadethin keulahahmo Dave Mustaine palasi hiljattain uransa alkuvaiheisiin Premier Guitar -lehden haastattelussa. Keskustelu pyöri pääosin kitaransoiton ympärillä, mutta sivussa Mustaine kertoi myös tarinan siitä, miten hän sai paikan Metallicassa vuonna 1982. Mustaine erotettiin vuotta myöhemmin, mutta hän ehti jättää jälkensä yhtyeeseen ja kommentoi bändin tekemisiä ahkerasti edelleen.

Mustainen mukaan kaikki alkoi yksinkertaisesta ilmoituksesta, jossa Metallica haki soolokitaristia. Koesoitto järjestettiin Kalifornian Norwalkissa, ja paikalla olivat ainakin James Hetfield sekä silloisen kokoonpanon basisti Ron McGovney.

”Menin sinne, eikä minulla ollut vielä mitään Marshallin vahvistimia, koska aloin vasta olla kitaransoiton suhteen tosissani. Sen sijaan minulla oli Rissonin vahvistimet. Ne olivat ruskeat, joten erotuin joukosta välittömästi. Pistin sitten kitarani kiinni ja aloin lämmitellä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Mustaine kertoo tilanteen edenneen varsin yllättävällä tavalla:

”Lämmittelin aikani, ja lopulta aloin ihmetellä, missä helvetissä kaikki oikein olivat. Laitoin kitarani sivuun ja vahvistimeni pois päältä, ja menin sitten etsimään heitä. Kysyin, milloin koesoittoni oikein alkaa. He vastasivat vain, että sait jo paikan. Sain siis sen homman ihan vain lämmittelyni perusteella.”

Megadeth julkaisee viimeisen albuminsa 23. tammikuuta ja suuntaa sen jälkeen jäähyväiskiertueelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy