Megadeth - Rockfest 2018

Dave Mustainen mukaan Megadethin tuleva albumi on yksi bändin ”villeimmistä sitten Rust In Peacen”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 5.10.2020
Megadeth – Rockfest 2018

Yhdysvaltalainen metallisuuruus ja pitkän linjan yhtye Megadeth on puhunut julkisuudessa jo jonkin verran seuraavasta studioalbumistaan ja seuraajasta vuoden 2016 albumille ”Dystopia”. Tulevaa albumia on kuvailtu eri jäsenten toimesta niin raskaaksi kuin jopa progressiiviseksikin.

Nyt bändin keulakuva, keuhkosyövän selättänyt Dave Mustaine on avannut jälleen sanaisen arkkunsa tulevan albumin materiaalia koskien. Uutta levyä mies kuvailee ”villiksi”.

”Kun aloitimme tämän levyn työstämisen, olin sairas, enkä tiennyt sitä vielä. Olin käynyt läpi paljon asioita. Ja levyn tekoprosessin aikana kävimme lyhyellä kiertueella, ja sitten olin osana Jimi Hendrix Experiencea, ja sitten minulle selvisi, että minulla oli syöpä. Kävin hoidoissa, selvisin siitä ja jätin sen taakseni. He löysivät syöpää myös parista muusta paikasta ja leikkasivat sen pois. Joten voin nyt hyvin. Olen palannut harjoittelemaan ja soittamaan. Ja nyt meillä on käsissämme mielestäni yksi villeimmistä albumeistamme sitten ’Rust In Peacen’. David Ellefson [bändin basisti] on hyvä mittari näissä asioissa, ja hän sanoi basso-osioidensa nauhoitusten jälkeen, että ’käteni on ihan helvetin kipeä, en voi uskoa tätä'”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy