David Ellefsonin korvaajaksi tulleella James LoMenzolla oli aluksi hankaluuksia ehtiä tuuraajaksi

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 29.9.2021

Metalliyhtye Megadeth erotti kuluneen vuoden aikana basistinsa David Ellefsonin tätä kohdanneen kohun jälkeen. Korvaajaksi saatiin nopealla aikataululla James LoMenzo, joka on soittanut bändin riveissä aikaisemminkin.

LoMenzo soitti thrash -veteraanin kanssa viimeksi vuosina 2006-2010, ja häntä kuultiin albumeilla ”United Abominations” ja ”Endgame”. Tämän jälkeen LoMenzo on soittanut John Fogertyn yhtyeessä lähes kymmenen vuotta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

On siis ymmärrettävää, että LoMenzo joutui tekemään hieman järjestelyjä päästäkseen näin nopealla aikataululla suuren bändin tuuraajaksi.

”Daven henkilökunta otti ensin yhteyttä kysyäkseen, olisinko edes käytettävissä, mitä en todellakaan ollut, mutta Daven kanssa käydyn puhelun jälkeen tajusin, miten tärkeää tämä olisi Megadethille ja jopa itselleni. Kello tikitti, joten tiesin, että se olisi tiukkaa, mutta koska olin ollut täällä kerran aiemmin, uudelleen oppimisen käyrä oli hieman vähemmän jyrkkä. Tein järjestelyjä Fogertyn leirin kanssa, ja he olivat niin ystävällisiä, että sain lomaa tätä varten”, LoMenzo kertoo Melodicin haastattelussa.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat