David Lee Roth sivaltaa tulikiven katkuista tekstiä Sammy Hagarin suuntaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 22.1.2024

Rockyhtye Van Halenin entisten vokalistien David Lee Rothin ja Sammy Hagarin välinen riita on tuskin jäänyt bändin faneilta huomaamatta.

Nyt riita on saanut uusia ulottuvuuksia, kun Roth väittää podcastissaan, että avaruusolennot tekivät Hagarille ”seksitutkimuksia”. Kyseessä on viittaus Hagarin vuonna 2011 esittämään väitteeseen, jonka mukaan avaruusolennot olisivat siepanneet hänet lapsena.

”Tiedän, että kun avaruusolennot sieppaavat, niin ne tekevät seksitutkimuksia. Minun on pakko ottaa esille tämä kurja aihe selittääkseni Sam Hagarin käyttäytymistä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana en ole sanonut hänestä sanaakaan. En yhtäkään”, Roth laukoo ja jatkaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Ja koska hän on suunnannut jatkuvan pierukaasunsa kohti Mojo Dojo Diamond Dave -laboratoriota, luulen, että olemme löytäneet sekä teknisen että lääketieteellisen vastauksen, joka saattaa selittää osan Sammy Hagarin käytöksestä ja hänen jatkuvasta ripulivuodatuksestaan meidän suuntaamme. Hänet kaapattiin, ja hänelle tehtiin seksitutkimuksia.”

”Vaatiiko se tutkimus jonkinlaisia välineitä? Tehdäänkö se säteellä? Emme tiedä, emmekä ehkä koskaan saa tietää. Mutta tiedän varmaksi sen, että jos tunget puoliksi syödyn mehujään kasettisoittimeen, ei ole mitään väliä sillä, kuinka huolellisesti yrität poistaa sen jämät. Se ei enää koskaan soi samalla tavalla. Se menee vain pahemmaksi, ja pian se laulaja, josta pidit, ei kuulosta enää pätkääkään järkevältä.”

Voit kuunnella Rothin vuodatuksen alhaalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy