David Lee Roth tarjoaa näkemyksiään Van Halenin nykytilasta: ”Van Halen on tullut tiensä päähän”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 1.10.2019

Legendaarisen yhdysvaltalaisen rockyhtye Van Halenin kohtalo on ollut jonkin aikaa tapetilla bändin hiljaiselon, epäonnistuneen kiertueen ja solisti David Lee Rothin kommenttien takia. Roth julkisti hiljattain aikeensa soittaa yhdeksän soolokonserttia Las Vegasissa, minkä yhteydessä hän myös ilmaisi olevansa hyvin epätietoinen Van Halenin tilanteesta.

Nyt Rothilla on tarjota hieman tuoreempaa perspektiiviä. Mies nimittäin kertoi varsin ikäviä uutisia radiokanava Wrifin ”Meltdown” -ohjelmassa. Rothin mukaan bändiä ei tule enää nykyisessä muodossaan olemaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olen pettynyt siihen, että en ole voinut kiertää bändin kanssa. Se mahdollisuus on peruttu lukuisia kertoja ja luulen, että Van Halen on tullut tiensä päähän, ja että tämä on seuraava vaihe. Bändi taitaa nykyisin olla vain minun perintöni – mitä ikinä se tarkoittaakaan. Luulen sen tarkoittavan sitä, että jos sellaisen asian perii, niin tulee jatkaa ylpeänä eteenpäin. Van Halen ei aio tulla takaisin siinä muodossa, jossa sen tunnette. Eddiella [Van Halen, kitaristi] on varmasti oma tarinansa kerrottavana, eikä se ole minun tehtäväni.”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat