Days Of Anger – Rise Above It All

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.7.2013

Suomessakin toukokuun alussa Paul Di´annon lämmittelypestiä suorittanut ruotsalainen Days Of Anger työstää thrash metallin ja hardcoren sekamelskaa. Huhujen mukaan Helsingin keikalla bändärit kilpailivat näistä miekkosista kynnet toisiaan sohien verenmaku suussaan, vaikka mistään maailman kovimmista rokkitähdistä ei olekaan kyse. Tarkistetaanpa siis, mitä miehiä ovat nämä Eskilstunan urhot ja millä eväillä ovat liikenteessä.

Kakkosalbumi ja levyn nimikkoraita ”Rise Above It All” starttaa varsin rivakalla otteella mättäen eetteriin tyylisuunnalleen ominaisinta antia, nopeakulkuisen soitannan ja raivokkaan vokalisoinnin elein. Kyyti on kovaa, välillä hieman löysätään ja lopulta kipale on ohi nopeasti. Mitä jäi mieleen..? Noh, katsotaan mitä seuraavaksi. ”A Case Of Insanity” on seuraavan rallin titteli ja keskitempossa mennään; ”tilua” ja proge-vivahteista metallia olisi tarjolla. Asiallista on meno, mutta kappale ei herätä sen suurempia riemuvoiton tunteita. Muutaman seuraavan kipaleen aikana veivataan keskitempossa, eikä totaalinen tylsistyminen ole kaukainen olotila. Päällimmäisin ajatus bändistä on varsin vaisu, keskinkertainen ja osastossa ”tää on jo kuultu”, vaikka levy ei ole vielä edes puolessa välissä. Pakko mainita tässä kohtaa, että kuunteluyrityksiä on takana kymmenisen kertaa, eikä muutosta tähän ole tullut.

Vitoskappaleeseen ”Night Of The Damned” tultaessa, tapahtuu ensimmäistä kertaa jotain vaihtelua, nimittäin otetta hidastetaan entisestään. Biisistä löytää jopa pop-maisia piirteitä, bassoa soittava vokalisti Alex Jonssonin laulaa ensi kertaa puhtaasti, aiemman murean huudon jälkeen. Itse kappale on kuin Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus naitettaisiin Megadethin ”Youthanasia”-albumin materiaalin kanssa. ”Night Of The Damned” on puhtaasti levyn erikoisin veto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Sitten onkin pitkä ja tylsä taipale ennen seuraavaa maininnan arvoista kohtaa – vähän niin kuin nelostiellä Jyväskylä–Oulu-väli, jossa ei ole yhtään mitään satojen kilometrien ajan. Yhtälailla uuvuttavaa hommaa on kokea molemmat. Äärettömiin tylsyyden mittasuhteisiin paisuva levy pistää haukotuselimen koville ja pakonomainen kuuntelu syö miestä. Saapuminen levyn päättävään ”Apathy” -nimiseen raitaan laittaa suuta hymyyn, sillä bändi lie itsekin tajunnut kuinka apaattisen levyn ovat väsänneet. Kas kummaa, kyseessä onkin kohtuullisen kova siivu. Tässä vedetään pienoisilla death metal -mausteilla mukavassa etukenossa ja ikään kuin sillä riemulla, että pian tämä loppuu.

Days Of Anger yrittää paljon, mutta liian tylsillä aineksilla. Kappaleet ovat joko niin sanotusti valmiiksi kuultuja tai omaperäisemmissä kohdissa eivät aukene, taikka lähde käyntiin kuten pitäisi. Mitään vastaleivotun pullan tuoksun kaltaista uutta kivaa tästä ei saa. Kysyä sopii, että mitä ne bändärit näissä näkivät?