Dead By Aprilin laaja Suomen-kiertue siirtyy helmikuulle 2022 Mukana myös debyyttikeikkansa Suomessa tekevä ruotsalainen Imminence sekä kotimainen Ember Falls

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.10.2021

Ruotsalaisen metalcore / pop metal -suuruuden Dead By Aprilin jo kahteen kertaan siirretty kattava Suomen-kiertue siirtyy vielä kerran. Syynä tähän päätökseen ovat eri tahtiin eri puolilla maata poistuvat koronarajoitukset, jotka hankaloittavat kiertueen toteutumista.

Myöhemmin lokakuulle naulatut päivät siirtyvät nyt helmikuun alkuun 2022. Kiertueella ovat mukana alkuperäisen suunnitelman mukaisesti myös niin ikään ruotsalainen metalcore-yhtye Imminence sekä kotimainen Ember Falls.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hienoa, että Suomi on aukeamaan päin, pääsemme todistamaan jälleen livemusiikkia ja saamme helpotusta lukemattomille alan yrityksille ja yhtyeille! Käytännössä kiertueen kalkkiviivoilla oli silti vielä epävarmaa mitkä rajoitukset poistuvat, missä ja milloin, joten koimme parhaaksi siirtää koko kiertueen vielä kerran, jotta voimme varmistaa kaikkien keikkojen toteutumisen. Helmikuuhun mennessä jokaiselta yhtyeeltä on onneksi luvassa myös uutta musiikkia settilistoihin. Se helpottaa kovasti siirron harmia”, kiertueen promoottori Aki Juvonen toteaa.

Kiertue toteutuu aiemmin ilmoitetun suunnitelman mukaisesti kuudessa kaupungissa; Jyväskylässä, Joensuussa, Torniossa, Oulussa, Helsingissä sekä Tampereella. Jo ennakkoon ostetut liput pysyvät voimassa sellaisinaan. Jos uusi ajankohta ei sovi, saa jo ostetun lipun palauttaa 2.12.2021 mennessä sen ostopaikkaan.

Uudet kiertuepäivät ovat:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dead By April (SWE) + Special Guests: Imminence (SWE) & Ember Falls

2.2.2022 Jyväskylä, Lutakko (S/K-18)
3.2.2022 Joensuu, Kerubi (K-18)
4.2.2022 Tornio, Club Teatria (K-18)
5.2.2022 Oulu, Club Teatria (K-18)
6.2.2022 Helsinki, Vanha Ylioppilastalo (K-18)
7.2.2022 Tampere, Pakkahuone (K-18)

www.deadbyapril.com
www.facebook.com/imminenceswe
www.facebook.com/EmberFallsOfficial

Dead By April

Kovan suosion saavuttaneen ja loppuunmyytyjä klubikeikkoja soittaneen Dead By Aprilin keikat ovat olleet Suomessa melko harvassa, eivätkä vielä koskaan tarjolla näin laajalti ympäri maata. Dead By April yhdistää melodisuuden, tarttuvat kertosäkeet ja kauniit laulut raskaisiin screameihin ja rytmeihin, todistaen tämän olevan toimiva kaava jo ensijulkaisuistaan lähtien. Vuonna 2007 yhtye julkaisi debyyttinsä omakustannedemona, joka levisi kulovalkean tavoin ympäri internetiä. Seuraavana vuonna bändi julkaisi laajemman, yhdeksäntoista kappaleen, painoksen demostaan, joka jälleen päätyi levitykseen internetiin ja poiki levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dead by Aprilin kaupallinen läpimurto tapahtui vuonna 2009 ilmestyneellä ja bändin omaa nimeä kantavalla debyyttialbumilla. Albumilta ensimmäisenä irroitettu kappale ”Losing You” onnistui nousemaan Ruotsin singlelistan kärkipaikalle, ja pian tie alkoi avautumaan myös muualle Eurooppaan. Yhtye on julkaissut uutta musiikkia tasaisesti viime aikoina uuden laulajan kanssa, ja myös uudesta albumista on huhuttu.

Imminence

Eteläisestä Ruotsista nouseva Imminence on nopeasti todistanut olevansa yksi maansa lupaavimmista yhtyeistä monipuolisella äänimaailmallaan, yhdistäen kaikkea metalcoresta akustiseen musiikkiin, viulua myöten. Aloitettuaan aktiivisen keikkailun ympäri Eurooppaa vuoden 2015 ”The Sickness” -läpimurtosinglensä jälkeen, bändi on kerännyt laajan fanikannan ympäri maailmaa. Sittemmin kaksi täyspitkää albumia julkaissut yhtye on julkaissut viime aikoina aktiivisesti uutta musiikkia ja on selvästi matkalla huipulle. Bändi nähdään helmikuussa Suomessa ensimmäistä kertaa.

Ember Falls

Kiertueen keikat aloittava Ember Falls on kotimainen modernin metallin yhtye, joka on vakiinnuttanut asemaansa kotimaan musiikkikentällä tasaiseen tahtiin. Yhtye on löytänyt oman maailmansa modernin ja melodisen metallin parista, jossa esille nousevat energiset ja elektroniset taustat sekä raskaat riffit, jopa popinomaisten koukkujen kanssa – hyvää karismaa ja näyttävää showta unohtamatta. Kappaleista löytyy raskaan metallin paino, jonka tuntee silloinkin, kun tanssittavat taustat ottavat vallan, vain väistyäkseen mukaansatempaavien laulumelodioiden edestä. Uuden albuminsa loppuvuonna julkaiseva yhtye on ehdottomasti todistamisen arvoinen livekokemus!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat