Dead Moon sekä The Gories Hori Smoku Summer Boogaloon pääesiintyjiksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.4.2015

Hori Smoku 2015Viime vuonna jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa loppuunmyyty Hori Smoku Summer Boogaloo laajentuu ensi kesänä kaksipäiväiseksi. Punkiin, garageen ja rock’n’rolliin keskittyvän klubifestivaalin pääesiintyjiä ovat yhdysvaltalaiset autotallirockin elävät legendat Dead Moon sekä The Gories, joiden lisäksi Hori Smokussa nähdään suuri joukko muitakin ulkomaisia ja kotimaisia yhtyeitä. Klubifestivaalin kahden päivän liput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 2. huhtikuuta.

Hori Smoku Summer Boogaloon odotetuin nimi on paluun tehnyt garage-yhtye Dead Moon. Laulaja/kitaristi Fred Colen, basisti Toody Colen ja rumpali Andrew Loomisin muodostama yhdysvaltalaisbändi lopetti uransa vuonna 2006, jonka jälkeen yhtyeen keulahahmot perustivat pariin otteeseen Suomessakin vierailleen Pierced Arrowsin. Tulevana kesänä Dead Moon soittaa vain muutaman valikoidun keikan ja yhden niistä siis Hori Smoku Summer Boogaloon pääesiintyjänä.

Detroitissa vuonna 1986 perustettu The Gories on Dead Moonin tavoin toiminut esikuvana lukemattomille rock’n’roll- ja autotallirock-bändeille. Yhtyeen hajottua vuonna 1992 kitaristi/vokalisti Mick Collins perusti The Dirtbombs-yhtyeen, bändin toinen keulahahmo Dan Kroha Demolition Doll Rodsin, ja rumpali Peggy O´Neillia puolestaan nähtiin mm. ´68 Comeback -yhtyeen riveissä. Vuodesta 2009 bändi on tehnyt jälleen harvakseltaan keikkoja. Hori Smoku on The Goriesille ensimmäinen vierailu Suomessa ja yksi yhtyeen harvoista tämän vuoden keikoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtuman muita ulkomaisia artistivieraita ovat maaliskuussa uuden albumin Sacred Bones -levymerkin kautta julkaissut sanfranciscolaisyhtye Moon Duo, psykedeliarockia ja 60-lukulaista poppia yhdistelevä hollantilaisartisti Jacco Gardner sekä Kreikasta saapuva Acid Baby Jesus, jonka tuotanto sisältää pääasiallisesti psykedeliavaikutteista garagerockia.

Lo-fi-hengessä punkrockia soittavan amerikkalaisbändi Buck Biloxi and The Fucksin muusikot esiintyvät Hori Smoku Summer Boogaloossa kahdesti. Samoista soittajista koostuva sivuprojekti Giorgio Murderer ammentaa myös vaikutteita punkista, mutta lisää keitokseen mausteeksi ulisevia syntetisaattoreita.

Kotimaisista nimistä Hori Smoku Summer Boogaloossa nähdään Pää kii, Hopeajärvi, The Sultans, Särkyneet, Fanatic IV, The Achtungs, Acid Runs, Lähtevät kaukojunat, The Shangri Blahs ja Charm Bags. Molempina päivinä on luvassa myös levymusiikkia festarin teemaan vihkiytyneiden Hori Smoku DJ:den toimesta. Kesäjuhlien ohjelma täydentyy lähiaikoina vielä muutamilla artisteilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Hori Smoku Summer Boogaloo 2015”
DEAD MOON (USA)
THE GORIES (USA)
MOON DUO (USA)
JACCO GARDNER (NL)
BUCK BILOXI AND THE FUCKS (USA)
ACID BABY JESUS (GR)
GIORGIO MURDERER (USA)
PÄÄ KII
HOPEAJÄRVI
THE SULTANS
SÄRKYNEET
FANATIC IV
THE ACHTUNGS
ACID RUNS
LÄHTEVÄT KAUKOJUNAT
THE SHANGRI BLAHS
CHARM BAGS
Hori Smoku DJ´s
+paljon muuta!

LIPUT:
Myyntiin to 2.4.2015 klo 9.00
2pv liput alk. 45 EUR, ennakko: Tiketti
1pv liput myyntiin myöhemmin keväällä

www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat