Dead Reprise kahdelle keikalle Suomeen tammikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.12.2012

Metallipitoista ja suoraviivaista hardcorea soittava Dead Reprise saapuu 11 vuoden jälkeen kahdelle keikalle Suomeen. Helmikuussa kolmannen albuminsa julkaiseva ruotsalaisbändi nähdään 18. tammikuuta Helsingin PRKL Clubilla ja 19. tammikuuta Porin Baarikaapissa.

Örebrossa vuonna 2000 perustettu Dead Reprise tituleeraa itsensä yhdeksi ruotsalaisen hardcoren lippulaivaksi – eikä suotta, sillä yhtye on pitänyt tiukan linjan uransa alusta asti. Yhtyeen odotettu kolmas täyspitkä ”Dystopia” julkaistaan helmikuun 3. päivä yhteistyössä Monument, Demons Run Amok ja De:Nihil Records levy-yhtiöiden kanssa. Vierailevina vokalisteina albumilla kuullaan Anders Björler (At The Gates)Anders BjörlerAnders Björler ja Freddy Cricien (Madball). Esimakua tulevasta on saatavissa yhtyeen Soundcloud-sivulla.

Edellisen kerran yhtye vieraili Suomessa vuonna 2002, jolloin se soitti Helsingissä Boltin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dead Reprisea Helsingissä lämppää Porista kotoisin oleva metallista hardcorea soittava No Second Thought. Yhtyeen debyytti ”Against The Odds” julkaistiin kuluvan vuoden heinäkuussa ja bändin sanojen mukaan jatkoa on jo tulossa. Lisäksi mukana on kuluvana vuonna ”Strike First-Strike Hard” nimisen debyyttialbuminsa julkaissut hardcore-yhtye No One Is Safe. Porissa mukana on Helsingistä kotoisin oleva kotimaisen hardcoren vanhimpiin tekijöihin lukeutuva Bolt. Molemmilla keikoilla illan avaa lappeenrantalainen uuden sukupolven hardcoren edustaja Fit My Crime.

Molemmille keikoille ikäraja on k18.

KEIKAT JA LIPUT:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Finnish Hardcore Weekend Tour

18.1. Dead Reprise, No Second Thought, No One Is Safe, Fit My Crime/ PRKL Club, Helsinki. Liput 7e + narikka

19.1. Dead Reprise, No Second Thought, Bolt, Fit My Crime/ Baarikaappi, Pori. Liput 6e + narikka

Lippuja myydään vain ovelta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Facebook event: http://www.facebook.com/events/263584847100759/

http://www.facebook.com/finhc
http://www.facebook.com/deadreprise
http://soundcloud.com/deadreprise
http://www.stereokiller.com/nsthc
http://www.stereokiller.com/nooneissafe
http://www.myspace.com/boltstyle
http://stereokiller.com/fitmycrime

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat