Dead Shape Figure uudistuneen kokoonpanon turvin studion uumeniin nauhoittamaan tulevaa EP:tään maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.2.2020

Helsinkiläinen, death metalin kanssa flirttailevaa thrash metallia soittava Dead Shape Figure on siirtymässä maaliskuussa studion uumeniin nauhoittamaan tulevaa EP:tään. Yhtye on läpikäynyt hieman muutoksia kokoonpanossaan, ja bändin uudeksi kitaristiksi on nimetty Seppo Nummela (Denigrate) ja uudeksi rumpaliksi Ville Sahakangas (Nicole.). Yhtyeen basisti Ari Niemi on kertonut uusista jäsenistä seuraavaa:

”Viime rundia edeltävien kokoonpanosäätöjen jälkeen pohdittiin pitkään, otetaanko bändiin enää vakimiehiä ollenkaan vai hoidetaanko tulevaisuuden keikat ja äänitteet jatkossa sessiorumpalilla ja -kitaristilla. Nicolesta tuttu Ville Sahakangas (rummut) ja Denigraten ’primus motor’ Seppo Nummela (kitara) olivat osalle meistä tuttuja naamoja jo entuudestaan. Juhani kyseli loppuvuodesta 2019 varovaisesti, josko jätkiä kiinnostais lähteä vaikka vaan sessiopohjalta soittamaan DSF:n kanssa. Jokusen kuukauden jälkeen tilanne on tämä: Sepi on kirjoittanut/sovittanut EP:lle Juhanin kanssa kaikki biisit. Sahakangas sovittaa parhaillaan Pohjolan lakeuksilla rumpuosuuksiaan DSF-lippalakki päässä ja farkkujen vasen lahje turvoksissa. Varovaisesti vois sanoa, että meillä on ryhmä kasassa, uutta helvetin kovaa matskua tulossa ja Galzi hitsaa keikkavania paraikaa läjään, että päästään taas keikoille!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dead Shape Figure 2020:
Galzi – laulu
Juhani Flinck – kitara
Seppo Nummela – kitara
Ari Niemi – basso
Ville Sahakangas – rummut

https://www.facebook.com/deadshapefigure/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat