Kuva: Kai Kolima

Deadvoid Inc. yhteistyöhön MTJ Promotionsin kanssa – kakkoslevy työn alla

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 26.9.2026

Kotimainen Deadvoid Inc. julkaisi maaliskuussa debyyttialbumin ”Chapters”. Heti pitkäsoiton ilmestymisen jälkeen yhtye aloitti uuden materiaalin työstämisen, mistä saadaan esimakua vielä tämän vuoden puolella. Kokoonpanonsa vakiinnuttanut bändi on myös solminut yhteistyösopimuksen MTJ Promotionsin kanssa. Kulisseissa tapahtuu nyt paljon, joten odotettavissa lienee pian lisää uutisia.

Viimeisimpänä jäsenenä kokoonpanoon liittyi toukokuussa Tuomas Vuorio. Hän soittaa myös Deron Millerin johtamassa 96 Bitter Beingsissä (ex-CKY), ja hän on tehnyt pitkän uran eri rock- ja metalliyhtyeissä. Vuoriolla on laajasti kansainvälistä studio- ja kiertuekokemusta Suomesta, Euroopasta, Britanniasta ja Pohjois-Amerikasta. Bändi kertoo valinnasta seuraavaa:

”Tuomas ei ollut meille vain tuttu nimi musiikkipiireistä vaan vanha ystävä. Olemme soittaneet aikoinaan samassa bändissä ja tunteneet toisemme jo yli 20 vuoden ajan. Pitkästä yhteisestä historiasta ja ystävyydestä huolimatta hän osallistui normaaliin hakuprosessiin ja kävi koesoitossa muiden ehdokkaiden tavoin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valintaan vaikuttivat soittotaidon ja kokemuksen lisäksi henkilökemiat sekä yhteinen näkemys bändin musiikista ja tulevaisuudesta. Kun Tuomaksen kalenteriin vapautui tilaa 96 Bitter Beingsin töiltä, oli hetki oikea myös uudelle bändille. Deadvoid Inc.:n musiikki, tavoitteet ja tapa tehdä asioita vastasivat sitä, mitä hän itse halusi seuraavaksi tehdä. Koesoiton jälkeen valinta oli selvä.”

Deadvoid Inc. kertoo tähtäimessään olevan Suomen markkinoiden lisäksi myös ulkomaat, ja suunnitelmia tukee hiljattain MTJ Promotionsin kanssa alkanut yhteistyö:

”Ajatus yhteistyöstä tuli MTJ:n puolelta. Kun he olivat kuunnelleet musiikkiamme ja tutustuneet tulevaisuudensuunnitelmiimme, löytyi yhteinen näkemys nopeasti. MTJ edustaa meitä Britanniassa ja auttaa meitä rakentamaan alueella uusia kontakteja, näkyvyyttä ja keikkamahdollisuuksia. Britannia on yksi keskeisistä alueista kansainvälisissä suunnitelmissamme, ja MTJ:n olemassa olevat verkostot tukevat tavoitetta hyvin. Nyt keskitymme tekemään yhteistyöstä mahdollisimman tuloksellista.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kakkosalbumin valmistelut ovat hyvässä vauhdissa, ja ensimmäinen maistiainen saadaan 18. joulukuuta. Tuleva single jatkaa tuttua linjaa melodisen death metalin pohjalta, mutta ilmaisu on aikaisempaa tummempaa, raskaampaa ja henkilökohtaisempaa. Kappale käsittelee lapsuudesta mukana kulkevia haavoja ja sitä, kuinka käsittelemättömät kokemukset vaikuttavat ihmiseen vielä aikuisena. Yhtye ei kuitenkaan halua tässä vaiheessa paljastaa vielä enempää, koska suunnitelmissa on rakentaa julkaisun ympärille vähitellen avautuva kokonaisuus. Kyseessä ei kuitenkaan ole irrallinen single, vaan se näyttää suunnan tulevalle albumille.

Debyyttilevy ”Chapters” loi perustan yhtyeen soundille, joka tulee seuraavalla pitkäsoitolla jalostumaan vielä omaleimaisempaan suuntaan. Tuleva materiaali tulee olemaan paikoitellen raskaampaa ja sisältämään enemmän kontrasteja:

”Emme halua tehdä ’Chaptersia’ uudelleen. Debyytti loi perustan bändin soundille, mutta tulevalla albumilla viemme sitä pidemmälle ja entistä omaleimaisempaan suuntaan. Valmiina on 13 uutta biisiä, joista valitsemme mukaan 8–10. Deadvoid Inc. on bändi, jonka soundin kuulija tunnistaa 5 sekunnin kuuntelun jälkeen.

Tunnistettavat melodiat, raskaat riffit, teknisyys, aggressiivisuus ja melankolia ovat edelleen vahvasti mukana. Uusi materiaali on kuitenkin synkempää, dynaamisempaa ja paikoin selvästi raskaampaa. Kappaleissa on aikaisempaa enemmän kontrasteja tunnelmallisten osuuksien ja suoraviivaisen teknisyyden välillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haluamme säilyttää yhtyeen tunnistettavan olemuksen, mutta emme rajata tekemistämme liian tiukkaan kaavaan. Albumille tulee myös uusia elementtejä ja yllätyksiä, joista kerromme myöhemmin lisää!”

Bändin seuraava vahvistettu keikka on 5. joulukuuta Oulun Hevimestassa, jossa tuleva single saa ensimmäisen live-esityksensä. Neuvottelut muista keikoista sekä Suomessa että ulkomailla ovat parhaillaan neuvotteluiden alla, joten niitä julkaistaan lisää heti, kun sopimukset ja käytännön asiat ovat varmistuneet. Yhtye lähettää terveisiä faneilleen:

”Kiitos kaikille, jotka ovat kuunnelleet ’Chapters’-albumiamme, käyneet keikoillamme, jakaneet musiikkiamme tai seuranneet bändin matkaa. Arvostamme jokaista, joka on ollut mukana rakentamassa Deadvoid Inc.:iä tähän pisteeseen.

Nähdään Oulun Hevimestassa ja merkatkaa myös 18. joulukuuta kalenteriin. Silloin avautuu Deadvoid Inc.:n seuraava luku.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seuraa yhtyettä näistä linkeistä: Facebook, Instagram, Bandcamp