Death-blues-yhtye Black Royal palvoo kuuta uudella singlellään – video katsottavissa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 26.8.2022

Tamperelaiselta death-blues-yhtye Black Royalilta on julkaistu toinen videoksikin tehty single, joka löytyy loppuvuodesta M-Theory Audion kautta ilmestyvältä ”Earthbound”-levyltä. Treenijamittelun pohjalta syntynyt ”13th Moon” -kappale sisältää etenkin livenä takuuvarmasti toimivaa nopeatempoista rokkia, groovea sekä tunnelman avaruuteen asti kohottavan raskaan keskiosan. Viimeisen silauksen musiikille antaa fantastisen Niko Saarisen (Lasten Hautausmaa, Vesilinja) soittamat vintage-henkiset koskettimet.

”Laulun sanoitukset kertovat toisiaan seuraavien vuodenaikojen luonnollisesta kierrosta. Nykyaikaa pidetään lineaarisena, kun taas talonpoikaiselämä oli syklistä, jossa alku ja loppu kietoutuvat yhteen. Luonnon kiertokulkuun kuuluvat taas toistuvat vuodenajat sekä mm. kevätsadon loppu että vuoden loppu uuden vuoden alkaessa hieman myöhemmin.


Kaiken tämän tasapainottamiseksi oli varattu kaksitoista päivää lisäaikaa. Se oli vuosittaisen syklisen uudestisyntymisen aika, jolloin maa uudistuu parempaan suuntaan lahjoittaen runsaasti satoa. Luonnon piti pysyä hedelmällisenä kuten ennenkin samoin kuin ihmistenkin tuli olla hedelmällisiä. Juhlittiin syntymistä ja kuolemaa, kunnioitettiin vainajia ja pidettiin irstaita pitoja”, laulaja Riku taustoittaa kappaleen sisältöä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Black Royal keikkailee syksyllä seuraavasti:
17.9.22 Bar Monttu, Pori
1.10.22 Ottopoika, Kuopio
7.10.22 Varjobaari, Tampere

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat