Death metal -rumpali Joshua ”Nassaru” Ward kuoli rattijuopon aiheuttamassa kolarissa uudenvuodenaattona
Pohjois-Carolinalaisen death metal -yhtye Voraathin laulaja ja rumpali Joshua ”Nassaru” Ward on menehtynyt traagisesti rattijuopon aiheuttamassa onnettomuudessa uudenvuodenaattona.
The Independent -lehden mukaan Ward oli tiistai-iltana SUV-autossa tyttöystävänsä ja kahden ystävänsä kanssa, kun he olivat kääntymässä Cooley Bridge Roadilta lähellä Greenvilleä, Etelä-Carolinassa. Tällöin henkilöauto törmäsi heihin. Törmäyksen voimasta SUV suistui tieltä ja osui puuhun.
Kaikki neljä SUV:ssa ollutta henkilöä menehtyivät. Ward oli 37-vuotias, ja häneltä jäi jälkeen poika Kai. Henkilöauton kuljettaja Nicholas Shane Meeks oli onnettomuuden aikaan alkoholin vaikutuksen alaisena ja sai vain lieviä vammoja. Greenvillen piirikunnan sheriffin toimisto pidätti hänet seuraavana päivänä. Häntä vastaan nostettiin neljä syytettä kuolemantuottamuksesta törkeässä rattijuopumuksessa sekä syyte ajamisesta ilman voimassa olevaa ajokorttia. Lambgoatin mukaan Meeks oli saanut toisen rattijuopumussyytteen maaliskuussa 2024.
Wardin kuoleman jälkeen perustettiin GoFundMe-keräys hautajaiskulujen kattamiseksi.
”Josh omisti elämänsä luomalleen musiikille, harjoittamilleen kamppailulajeille, joita hän opetti kaikille, joilla oli etuoikeus harjoitella hänen kanssaan, ja viimeisenä muttei vähäisimpänä pojalleen Kaille,” keräyksen kuvauksessa kerrotaan. Tähän mennessä varoja on kerätty yli 13 500 dollaria. Kun muistotilaisuuden ja hautajaisten kulut on katettu, loput lahjoituksista menevät Wardin pojalle.
Voraathin Facebook-sivulla ei tällä hetkellä ole julkaisuja Wardin kuolemasta, mutta heidän viimeinen julkaisunsa 31. joulukuuta viittaisi siihen, että bändi oli tekemässä toista albumiaan. Wardin viimeinen kuva hänen omalla sivullaan oli hänestä ja hänen pojastaan vain muutama tunti ennen onnettomuutta.