Death metalin ystäville herkkua: mm. Nightwishin Kai Hahdon ja Rotten Soundin Keijo Niinimaan 1990-luvun yhtyeen Vomituritionin ”A Leftover” -albumi kokee uudelleenjulkaisun huhtikuussa

Vaasalainen death metal -yhtye Vomiturition ehti olla toiminnassa kaiken kaikkiaan viiden vuoden vuosina 1990–1995 ja julkaista yhden demon ja kahden EP:n lisäksi myös yhden täyspitkän masteroimattoman albumin nimeltä ”A Leftover”. Nyt mm. Nightwishin Kai Hahdon ja nykyisten Rotten Soundin jäsenten Keijo Niinimaan ja Mika Aallon albumin julkaisun aikaan kipparoima yhtye aikoo uudelleenjulkaista albuminsa masteroituna Hammerheart Recordsin kautta huhtikuussa. Masteroinnin on hoitanut Keijo Niinimaa. Hammerheart on julkaissut aiheesta virallisen tiedotteen, jonka mukaan albumin ennakkotilaus käynnistyy maaliskuussa. Voit lukea tiedotteen tästä:

Voit kuunnella 1995 ilmestyneen albumin tästä:

Kommentoi julkaisua