Death metalin klassikkoalbumin juhlistamista – Left to Die ja Incantation Helsingin On the Rocksissa

Yhdysvaltalainen death metal -pioneeri Death julkaisi toisen pitkäsoittonsa ”Leprosyn” vuonna 1988. Yhtye kohtasi traagisen loppunsa vuonna 2001, kun yhtyeen kapteeni Chuck Schuldiner kuoli jättäen suuren aukon musiikkimaailmaan. Tuon jälkeen Deathin perintöä muistaen on järjestetty monia tribuuttikeikkoja, muun muassa Death to All -nimellä kulkeva karavaani, jossa soitinten takana on häärinyt Deathin omat kokoonpanot. Ja myös tänään illan yhtye Left to Die koostuu niin Deathin jäsenistä, kuin Death -tribuuttibändi Gruesomen jäsenistä.

Illan avanneen yhdysvaltalaisen Incantationin kaistapäinen murjonta olikin heti alusta asti varsin hekumallista. En edes tiennyt mitä oikeastaan odottaa keikalta, kun levymuodossa yhtye on jäänyt aina vähän kädenlämpöiseksi. Livenä meininki oli kuitenkin suorastaan kiimaista. Incantationin jyrkkä livesaundi on aivan täydellinen, ylistävästi ilmaistuna ”to die for”. Yhtyeen suuruudenhullut sävellykset pääsivät elävässä tilassa iskevämmin oikeuksiinsa tuona maanantaisena iltana.

Olin asettunut lavasta katsottuna vasemmalle ja näkyvyys lavalle oli melko heikko, mutta lähimpänä heiluva yhtyeen basisti Chuck Sherwood piti huolen, että meininki ei seisahdu paikalleen. Jokainen kappale illan aikana tarjoili jotain hieman erilaista vaikka yhtyeen kahdestatoista studioalbumista vain seitsemältä esitettiin kappaleita. Laulaja John McEnteen välispiikit, jotka olivat vuoronperään joko ”hell yeah” tai ”jotain-jotain motherfuckers” pitivät tunnelman täydellisesti tasapainossa kaiken ankaran paalutuksen lomassa.

Yhtyeen musiikissa on kaikkea sitä mitä rakastan tässä musiikkityylissä ja se on kaikki nidottu niin nätisti kasaan, etten voi ymmärtää miten en edes sävellyksellistä vahvuutta ole huomannut levyjä kuunnellessani. On Gorguts -riffejä ja blast beatejä. Seuraavassa hetkessä jo tähystellään johonkin synkemmän ja doomahtavamman puolelle.
Keikka käänsi ainakin minun pääni ja tutustuinkin välittömästi yhtyeen tuotantoon seuraavan päivän kotimatkalla.

Illan päätähdellä olettaisin olevan jonkinlaisia suorituspaineita selvitä tämän Death -klassikon läpisoitosta. Kyseessä on tämän genren ”Master of Puppets” ja silloin suorituksen täytyy olla täydellinen. Keikka polkaistaan uskollisesti käyntiin ”Leprosyn” -nimikkobiisillä joka myös on albumilla avausraitana. Albumia ei soiteta täysin kronologisessa järjestyksessä, vaan väliin on viskottu esikoisalbumi ”Scream Bloody Goren” -kappaleita.

Keikan alusta saakka on selvää, että nyt ammutaan kovilla. Kyllähän se kuulostaa täysin samalta kuin levyllä ja sen sallin vain näin juhlallisissa tapauksissa. Exhumedissa ja Gruesomessakin vaikuttava laulaja Matt Harvey varsinkin selviytyy Chuckin varsin omintakeisista laulusuorituksista kuin kanavoisi Chuckin ääntä lävitseen.

”Leprosyllä” kitaraa käskyttänyt Rick Rozzin työskentely on myös edelleen vertaansa vailla. Kitarakaksikko Matt Harveyn kera ei säästele yleisöä ollenkaan vaan pakottaa riffikimaran helsinkiläisyleisön suuhun. Tämän albumin vahvuus piileekin yksinkertaisuudessaan verrattuna Deathin myöhempään progressiivisempaan ilmaisuun.

Yleisölle annetaan kaikki mikä irti lähtee ja näissä spesiaalimmissa juhlakeikoissa olen huomannut, että yleisöissä velloo aina ylitsepursuava juhlamainen hyväntuulisuus. Toki metallikeikoilla yleensäkin, mutta etenkin näillä. Keikan kohokohdaksi itselläni kipuaa encoren ensimmäinen ”Scream Bloody Gore” -veto, tuo kaikki soittamisen intensiteetti on suorastaan huumaavaa toimittamista. Encoren päättää ”Pull the Plug” sekä ”Evil Dead”. Sitä myöten keikka tuotiin arvokkaasti päätökseensä.

Kirjoittanut: Otto Vainionpää
Kuvannut: Thomas Frankton

Settilista:
1. Leprosy
2. Born Dead
3. Forgotten Past
4. Infernal Death
5. Sacrificial
6. Open Casket
7. Primitive Ways
8. Choke on It
9. Regurgitated Guts
10. Left to Die
11. Zombie Ritual
12. Scream Bloody Gore
13. Pull the Plug
14. Evil Dead