Death/thrash metallia takova Vomitor palaa neljännen albumin ”Pestilent Death” voimin – jokseenkin sekavissa merkeissä

Kirjoittanut Sami Elamaa - 2.4.2018

Australialaisella thrash/death metallia soittavalla Vomitorilla napsahtaa ikää seuraavan vuoden puolella pyöreät kaksikymmentä vuotta. Asenne ja imago eivät ole muuttuneet mihinkään suuntaan, vaan eteenpäin on jatkettu rässiliivit, panosvyöt ja sotakypärät tiukasti päällä. Albumikattaus on ollut suhteellisen niukka, kun tarkastelee ryhmärämän historiikkia, vaikka aikavälillä 2010-2012 on enemmän tapahtunut vilkkaampaa toimintaa julkaisujen suhteen. Niistä hetkistä eteenpäin on sitten hieman hiljaisempaa eloa vietetty, mutta Vomitorista kiinnostuneille on viimein luvassa uutta maistiaista. ”Pestilent Death” luokittuu tänä vuonna bändin neljänneksi julkaisuksi.

Uusin levy jatkaa rivon Vomitorin äärimmäisen likaista ja old school -henkistä perintöä. Linja jatkuu tuttuun tapaan ääripäisillä kitarariffittelyillä ja sooloilla, joihin uskolliset kuulijakunnat ovat saaneet iloa ja nautintoa alusta lähtien. Lyhyesti ja tiivistetysti liki puolituntinen julkaisu tarjoaa monin paikoin tylyä menoa.

Siinäpä sitten ne julkaisun tärkeimmät puolet tulivat esille. Vaikka ”Pestilent Death” on tarkoituksella ja haluttu luoda äärimetallin underground-maailman syövereihin, niin jotakin ihmeellistä koko levyssä mättää. Edellinen kokopitkä ”The Escalation” (2012) on räkäisellä ja ilkeällä menolla vihainen teos, vaikka ei täysin helposti lähestyttävä tekele hieman monimutkaisten sovitusten suhteen, mutta uusin julkaisu on aivan muuta. Soundilaatu tuntuu edellisen julkaisun tavoin ”munattomalta”. Nyt levy on kuin soppa, johon on lisätty kasa riffejä ja vihaista asennetta, mutta maku sekä tärkein ja salaisin ainesosa puuttuvat. Teosten sekavat rakenteet eivät pidemmällä tähtäimellä jätä minkään sortin suurta kiinnostusta. Jälkeenpäin fiilikset levyä kohden ovat paikoitellen melko hatarat ja sekavat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

No, albumin erityiset helmet ”Pestilent Death” ja ”Hells Butcher” löytyvät loppupuoliskosta, joista saa jotain hyvää irti. Thrash/death metallin osaston kuolemaansa asti vannotuimmat kuulijat saavat ”Pestilent Death”-kiekosta sitä, mistä he pitävät, mutta muuten tätä on hieman vaikea suositella muille, joille Vomitor on tuntematon yhtye. Ehkä suurin ongelma lienee se, ettei julkaisusta löydy punaista lankaa, tai sitten se punainen lanka on juurikin ne sekavat sovitukset riffeillä ja sooloilla, joihin ei sitten millään pääse kärryille. Edellisestä julkaisusta ”The Excalation” löytyy sentään sielua ja ideaa, jonka vuoksi siihen levyyn palaa ennemmin kuin tähän uuteen julkaisuun.