Deathkin – Purged By Impurity

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.3.2012

2010 Jyväskylässä perustettu Deathkin soittaa eeppistä ja synkkää black metallia, jossa on annos death metallin julmuutta. Bändin uusin demo ”Purged By Impurity” julistaa bändin mukaan epäsovinnaisuuden, kuoleman ja kaaoksen epäpyhää kolminaisuutta, mikä on parhaimpia mainoslauseita pitkään aikaan.

Deathkin soittaa hyvinkin death metallin katkuista black metalli,a joka on rumaa ja rujoa. Kappaleet on vedetty tiukasti läpi, ja meno biiseissä on välillä varsin kaoottista. Genrerajoja rikotaan ja kappaleista on näin saatu tehtyä varsin mielenkiintoisia. Vauhtia on reippaasti, kitarat runnovat riffejä raivolla ja vokalistin räkäinen ulosanti sopii todella hyvin biiseihin. Kappaleissa on myös käytetty puhdasta kuoromaista laulantaa, joka tuo tunnelmaa synkkiin biiseihin. Puhtaat osuudet on vedetty todella hyvin.

Deathkinin soitosta voi kuulla viittauksia Mardukiin, Mayhemiin ja jossain määrin vanhempaan Behemothiin. Kopiomaan jätkät eivät ole lähteneet, mutta ideoita on varmasti ammennettu. Tuotanto on sopivan rujoa tämäntyyliseen musiikkiin ja turha viilailu on poissa. Välillä kaoottiset riffit tuntuvat lyövän muiden soitinten yli, joskin se jotenkin sopii bändin ulosantiin. ”Purged By Impurity” kuuluu siihen kategoriaa, joka parantuu kuuntelukertojen myötä. Mitään helppoa kuunneltavaa tämä ei todellakaan ole.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Deathkin ampuu kovilla uusimmalla demollaan, se on tasavarma tuotos, josta on vaikea löytää korjattavaa. Itselleni eniten iskee demon päättävä, yli yhdeksän minuuttia kestävä ”In Your Image”, jossa bändin eeppisyys ja synkkyys pääsee uusiin ulottuvuuksiin. Kappale on täydellinen, ja sen jaksaa kuunnella aina uudestaan. Muut biisit eivät pääse ihan samalle tasolle.

9/10

Kappalelista:
01. Purged By Impurity
02. Starvation
03. Horde Of Harlets
04. In Your Image

http://deathkin.bandcamp.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat