Deathstarsin ”Termination Bliss” – Kaksikymmentä vuotta synkkää marssimista

Vuonna 2000 Ruotsin Strömstadissa perustettu Deathstars hyökkäsi olemuksellaan kyntämään samaa goottimaista peltoa kuin esimerkiksi kotoinen The 69 Eyes tai vaikkapa Marilyn Manson. Soittajien tausta oli enemmän metallimusiikin puolella, joten heiltä puuttui The 69 Eyesin rokkaavuus sekä rullaavuus. Toisaalta synkistä aiheista huolimatta heillä oli kuitenkin eräänlaista pimeää pilkettä silmäkulmassa, eikä heillä ollut niinkään tarvetta huutaa maailmantuskaansa ulos. Bändi kuvailikin itseään jossain haastattelussa suurin piirtein seuraavasti: ”Deathstars on kaupungin kallein huora, joka juo Cristal- samppanjaa limusiinissa”. Kaikesta huolimatta bändi hyödynsi samoja juttuja ja ammensi materiaalia samoista lähteistä. Yhtyeeseen on liitetty sanoja kuten industrial, misantropia, kauhu, erotiikka, synti ja goottilaisuus (Kummelin Anders Gärderudin äänellä luettuna). Kaikesta noista huolimatta esimerkiksi YouTubesta löytyvien videoiden perusteella ukkelit tuntuvat olevan melkoisen iloluonteisia kaiffareita.

Bändi julkaisi ”Synthetic Generation” -debyytin vuonna 2002. Kesällä vuonna 2004 oli tarkoitus aloittaa seuraajan äänitykset, mutta jotkut nilkit onnistuivat kääntämään yhtyeen keikkabussista viidentoista tuhannen dollarin edestä tavaraa, mikä luonnollisesti aiheutti ennenaikaisia harmaita hiuksia.

Vuonna 2005 yhtye kuitenkin aloitti äänitykset omassa Black Syndicate Studios -kompleksissa. Levytysten aikana kitaristi Beast X Electric siirrettiin yhtyeen riveistä sivuun mahdollisen motivaation puutteen vuoksi. Yhtye saattoi levyn valmiiksi nelistään kitaristi/kosketinsoittaja Nightmare Industriesin toimiessa vetovastuussa tuottaen ja säveltäen yksin lähes koko levyn. Vokalisti Whiplasher Bernadotte otti harteilleen lyyrisen annin sävelten tueksi. Muita pelimanneja yhtyeessä olivat levyn aikaan Skinny (basso) ja Bone W Machine (rummut).

”Termination Bliss”-levyä on julkaistu erikoispainoksineen muutamallakin kannella, mutta eniten innostusta herättävä on naisoletetusta tehty ikään kuin moderni versio Munchin ”Huuto”-maalauksesta.

Sisällöllisesti ”Termination Bliss” jakautuu kahdenlaiseen materiaaliin, sillä osa kappaleista on hidastempoisempia ja raskaampia osan ollessa menevämpiä sekä jollain tasolla kenties tarttuvampiakin. Sävellykset ovat silti hyvin visuaalisia ja elokuvamaisia, jotka varsinkin kosketinsoittimen ansiosta värittyvät kuulijan silmille hyvinkin monitahoisina. 

Noita hidastempoisia kappaleita edustavat esimerkiksi avausraita ”Tongues”, ”Greatest Fight On Earth”, ”Trinity Fields” ja ”Virtue To Vices”. Kappaleissa on aiemmin mainittua koskettimien luomaa visuaalisuutta, jossa matalaan lauluun sekoittuu kuiskauksia, kuoro-osuuksia, konemaista taustalaulua ja Ann Ekbergin seireenimäistä laulua.

Nopeammissa biiseissä on jopa discomaista poljentoa, joiden tahtiin on helppo laittaa jalalla koreasti. Toisaalta niissä on myös voimaa ja tunne, että ikään kuin kuuntelisi pataljoonan tasaisen varmaa marssia kohti voittoa. Esille nostaisin jyräävän, toistoon nojaavan hienon väliosan sisältävä ”Blitzkrieg” – biisin lisäksi ”Motherzone” -, ”Cyanide – ” ja ”Play God” – biisit. Itselleni nuo biisit edustavat myös levyn vahvinta antia. ”Motherzone” – biisi sisältää vahvan intron ja vaikka se ehkä onkin yksinkertaisista palasista rakennettu, niin se on silti äärimmäisen tehokas, tarttuva sekä elokuvamainen aina gregoriaanisia kuoro-osuuksia myöden. Siinä on vain onnistuttu saamaan kaikki elementit kohdilleen ja kokonaisuus on mitä toimivin. ”Cyanide” – biisin kertosäe “So face the dark/And I’ll teach you about fire/In the blink of an eye/(Now drink the Cyanide)/The worlds collide and you know/It’s pure filth/That I hide” kuvastaa hyvin sitä synkeän kaunista maailmaa mitä levyn tekstit edustavat. Kyseessä myös äärimmäisen tarttuva täky, joka tempaisee nopeasti kuulijan mukaansa. ”Play God” jyrää leffamaisen intron jälkeen suoraan päin näköä ja jos olen tulkinnut tekstiä oikein, niin se kuvaa kirurgista toimenpidettä, jossa on selvät roolit tekijällä ja vastaanottajalla. Biisin tarttuva bridge ja kertosäe heittää sen kirkkaasti levyn mitalisijoille. ”Blitzkrieg” ja ”Cyanide” saivat vielä vahvistuksena Serbiassa kuvatut musiikkivideot.

Muu levy on myös tasavahvaa materiaalia ja vaikka edellä mainittujen lisäksi itselleni ei nouse niiden joukosta mitään selkeää voittajatavaraa, niin siellä ei myöskään ole mitään pettymyksiä. Bändi ei välttämättä ollut millään tavalla aikaansa edellä, mutta yllättävän hyvin levyn on kokonaisuutena kestänyt aikaa.