Kuva: Juha Nikupeteri

”Debyytin teema alkoi jalostumaan biisien sävellyksen yhteydessä” – haastattelussa ”Mentes Reae” -albuminsa julkaissut Hagalas

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 5.10.2024

Jyväskylästä lähtöisin oleva, melodisen death metalin jyrä Hagalas on perustettu vuonna 2016. Yhtye julkaisi tänä vuonna ensimmäisen kokopitkänsä, ja teki sen hieman nykyajasta poikkeavalla tavalla – levy julkaistiin nimittäin ensin vain fyysisessä muodossa ja digitaalisena vasta muutaman kuukauden päästä. Kaaoszine pyysi Hagalasin haastatteluun ja keskustelussa sivuttiin hieman kaikenlaista bändin uran varrelta.

Tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun! Ketkä ovatkaan kysymyksiin vastaamassa?

Kiitos kutsusta haastatteluun! Kysymyksiin on vastaamassa viisihenkisestä bändistä neljä jäsentä, Kalle Korhonen (laulu), Antti Huovila (kitara), Ville Uimi (basso) ja Teemu Kankainen (rummut). Bändin toinen kitaristi JM Helenius liikutteli maallista tomumajaansa jossakin toisessa maassa haastatteluhetkellä, joten hän ei tällä kertaa pystynyt haastatteluun osallistumaan. Lähetti kuitenkin terveisiä. Hagalas on jyväskyläläinen melodisen death metalin nouseva tähti, jos tällaista nouseva-ilmaisua saa käyttää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Mitä Hagalasille kuuluu tällä hetkellä?

Meille kuuluu oikeastaan erittäin hyvää. Saimme juuri ulos debyyttialbumimme, joka nimettiin ”Mentes Reae”. Yhdeksän tiukkaa ja melodista metallibiisiä. Toki albumi julkaistiin fyysisenä painoksena jo toukokuussa 2024, mutta oikeastaan nyt digitaalisen julkaisun yhteydessä voidaan sanoa, että ”we have released the beast” kaikelle kansalle kuultavaksi. Siinä mielessä tuntuu kyllä oikein hyvältä, kun levy on vihdoin pihalla. Levyjulkkareiden ohella tehdään toki aktiivisesti uutta musiikkia, kun onhan kansaa ruokittava. Syksylle on luvassa vain yksi keikka, kun nousemme Masis Beer & Metal -festareiden lavalle marraskuussa Seinäjoella. Keikkoja tehdään aktiivisemmin sitten ensi vuonna. Päästään pikkuisen jälkijunassa kiertämään levyn tiimoilta.

Käydään näin alkuun läpi bändin historiaa: Hagalas perustettiin alun perin vuonna 2016 ja ensimmäinen ep ilmestyi vuonna 2018. Tänä vuonna oli sitten ensimmäisen kokopitkän vuoro. Mitä kaikkea näihin vuosiin on mahtunut?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näihin vuosiin on sisältynyt vaikka ja mitä. Bändi perustettiin Kallen ja Antin toimesta 2016 ja ensimmäinen ep ”Crimson Tide” tehtiin eri kokoonpanon kanssa kuin mitä se on tänä päivänä. Puhutaan oikeastaan kokonaan eri bändistä, koska nykyinen Hagalas-soundi löytyi vasta oikeastaan kolmen ensisinkun äänittämisen yhteydessä vuonna 2021. Toki pandemia oli sellainen, että keikkoja ei päässyt tekemään, mutta on niitäkin hyvä nippu sekä Suomessa että Baltiassa päässyt kertymään. Toinen ep ”As A Unit” julkaistiin 2022, ja nyt oli sitten kokopitkän vuoro.

Onko bändin kokoonpano vaihdellut vuosien varrella ja mistä saakka tämä nykyinen kokoonpano on ollut kasassa?

Kuten jo aikaisemmasta vastauksesta pystyi päättelemään, on bändin kokoonpano muuttunut lyhyen historian aikana kertaalleen. Bändin rumpali Teemu liittyi joukkoon 2019, ja kitaristi JM vuonna 2020 loppuvuodesta. Hyppäsimme siitä oikeastaan suoraan studioon äänittämään kolmea ensimmäistä biisiä, ja sitä ennen tapahtuneen varsin intensiivisen treenirupeaman yhteydessä palaset alkoivat loksahtelemaan nykymeiningin suuntaan. Sittemmin kokoonpano on pysynyt samanlaisena ja täytyy myöntää, että jos ei mitään ihmeellisyyksiä tässä tapahdu, niin tällä mennään. Sen verta hyvin kemiat natsaa yhteen ja hauskaa kyllä piisaa.

Minkälainen työnjako teillä on biisien teon suhteen?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Biisit lähtevät oikeastaan tulille jonkun riffistä. Yleensä jompikumpi kitaristi iskee pöytään jonkun aihion ja siitä aletaan yhdessä työstämään. Joskus toki pöydälle tulee valmiimpaa kampetta, mutta pääosin se lähtee jostakin ideasta, mitä sitten särmätään musikaalisen miesluolan uumenissa. Tämä ei ole varsinaisesti mitään kiireisen ihmisen puuhaa, mutta tuntuu noita biisejä kuitenkin tulevan – jos ei nyt liukuhihnalta, niin jonkinasteisista liukuportaista kuitenkin. Yleensä se menee niin, että riffin päälle aletaan kasaamaan komppiosastoa, melodioita, bassolinjoja ja koitetaan saada aikaan melun lisäksi pikkuisen myös taidetta. Samaan aikaan bändin solisti Kalle istuu huppu päässä treeniksen nurkassa ja kirjoittaa lyriikoita kuunnellessa. Kallella on silleen hämmästyttävä kyky tuottaa lyriikoita, että useasti sanat on jo kohtuullisen valmiina, kun biisi alkaa saamaan jotakin muotoa.

Ehkä biisi per treenit on huono valinta sanoa, mutta on näinkin joskus tapahtunut ja se aina yllättää taiteilijat itsensäkin, että tulipa nopeasti. Toki hiomista tehdään vielä studiossakin kun pääsee testaamaan, miltä se materiaali kuulostaa. Taisi olla niin, että joku levyn biiseistä sai muotonsa vasta studiossa, että siinä mielessä kaikki on aina jollakin asteella kesken, vaikka onkin valmista. Erikoinen prosessi kaikkinensa ja tässä isoa osaa näyttelee kohtuullisen suora kommunikaatio jokaisessa vaiheessa. Ei tuota vaikeuksia sanoa toiselle, että soita jotakin muuta – tuo mitä soitit on aika surkeaa. Ilman hyvää kemiaa ja luottamusta, olisi aika vaikea toimia kuvatulla tavalla. Näistä syistä säveltäjiksi ja sovittajiksi tulee yleensä koko bändi, kun on vaikea sanoa, että kenen kynästä biisi alun perin lähti.

Minkälaisia vaikutteita ja lempibändejä Hagalasin jäsenten taustoilta löytyy ja onko niitä aistittavissa omassa musiikissanne?

Pakko se on ylpeydellä myöntää, että kumarramme aika paljon länsinaapurin suuntaan. Sieltä tulee kuitenkin genremme pioneereja, kuten esimerkiksi In Flames kuten myös Raised Fist – vaikka jälkimmäinen ei välttämättä meidän raidoilta kuulu. Kotimaakin on hyvin huomioitu ja levylautasella pyörii kovia bändejä, kuten Insomnium, Amorphis ja esimerkiksi Children Of Bodom. Joskus jotkut innostuvat antamaan palautetta keikan yhteydessä ja siellä ovat vilisseet bändit kuten Opeth, Pain ja muutama muukin. Varmaan Tauskikin siellä on mutta eipä puhuta hänestä enempää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Kuva: Sulander Photo

”Mentes Reae” näki päivänvalon kesän kynnyksellä. Nykyajasta hieman poiketen teitte omanlaisen ratkaisun ja levy julkaistiin kokonaisuudessaan ensin fyysisenä ja vasta nyt syyskuussa suoratoistopalveluissa. Miten päädyitte tähän ratkaisuun ja kuka sen keksi?

Tämä ”kikka” keksittiin oikeastaan levy-yhtiön kanssa yhdessä. ”Mentes Reae” on tavallaan teema-albumi ja kokonaisuus, joten näinä singlebiisien ja algoritmien kulta-aikoina tämä oli kokeilu ja kortti, mikä kannatti käyttää. Levy tuli ulos tosiaan fyysisenä painoksena toukokuun lopulla 2024 ulos ja se suunnattiin niille ihmisille, ketkä haluavat kuluttaa levyn kokonaisuutena eikä pala kerrassaan, kuten nykyään on tapana. Ehkä yksi syy toimintamalliin oli myös se, että tykkäämme itse levykokonaisuuksista ja siitä, kun levyn saa avata ja lueskella lyriikkabookletin biisejä kuunnellessa. Tätä ”look and feel” -tyyppistä kun ei oikein suoratoistopalveluiden kanssa pääse tapahtumaan.

Niin ja kyllähän tällä ratkaisulla optimoitiin tavallaan myös algoritmimaailmaa tiputtelemalla useampi sinkku suoratoistoihin yksi kerrallaan. Ollaan saatu tätä kautta listasijoituksia tavallista enemmän, kun olemme päässeet pitchaamaan useamman biisin muun muassa Spotifylle. Tämä on vaikuttanut kuulijamääriin aika optimaalisesti.

Onko teille tullut palautetta tästä? Jos, niin millaista?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Palautetta on tullut mutta ehkä odotettua vähemmän. Ne ketkä levyn ovat halunneet ”ennakkoon” ovat sen hankkineet ja joillekin medioille levy toimitettiin fyysisen levyn yhteydessä myös digitaalisena kokonaisuutena. Saatiinkin oikein hyviä arvioita ja näiden kautta levyjä on mennyt mukavasti toukokuun jälkeen. Pääosin palaute toimintamallista on ollut tosi hyvää! Varsinainen levyjulkkari on silti nyt digitaalisen version yhteydessä eli viimein se on ulkona.

Entä onko ratkaisulla ollut vaikutusta fyysisen levyn myyntimääriin?

On sillä ollut joku merkitys. Ihan tarkkoja myyntimääriä emme edes tiedä. Mutta kyllä niitä on mennyt ja siihen on vaikuttanut se, että digitaaliseen jakeluun kun ollaan menty biisi kerrallaan, niin jotkut yksilöt eivät sitten jaksa odottaa sitä kuukautta biisien välissä, vaan tilata pätkäyttivät levyn netistä. Väittäisimme, että ilman tätä ratkaisua olisimme myyneet fyysisiä levyjä vähemmän kuin mitä nyt. Uskomme myös, että nyt kun levy on digitaalisestikin ulkona, niin fyysistä levyä menee lisää kaupaksi.

Päätyisittekö vielä samanlaiseen julkaisumalliin uudelleen, eli onko esimerkiksi sitten tulevaisuudessa odotettavissa samanlaista ratkaisua?

Kyllä ja ei. Kokeilu osoitti, että suurin osa musiikista odotetusti kulutetaan digitaalisena ja voi olla, että seuraavan levyn yhteydessä tehdään joku muu ratkaisu. Levykokonaisuus sieltä on taas tulossa, joten varmaan joku juttu keksitään. Meidän vahvuus on siinä, että tällaisia pöllötyksiä toteutetaan ”kaikki ideat toteutetaan” -mentaliteetilla. Meidän merkkaritiskistä on voinut ostaa aidon ja alkuperäisen Hagalas-kanootin kokonaisedulliseen hintaan 10 000 euroa kappale. Vaikka kukaan ei ole kanoottia vielä ostanut, niin sen avulla ollaan kerätty levyntekoon rahaa, kun ihmiset ovat pitäneet ideaa loistavana. Lisäksi merkkaritiskistä on löytynyt manglitteriä, eli sahanpurua purkissa ja näitäkin on mennyt. Toki bändi jää aina venuelle siivoamaan keikan jälkeen, mutta se pieni hinta maksaa meiningistä.

Ehkä tunnetuin, mistä Kaaoszinekin on juttua tehnyt on ”Official Moshpit Helmet”. Joskus keikalta kotiinpäin ajellessa mietittiin, että millä saataisiin houkuteltua lisää jengiä keikalle. Tällaiset ideoinnit ajautuu aina väistämättä jossakin kohtaa siihen, että joku hermostuu ja tällä kertaa idea tuli kitaristilta JM:ltä. Takapenkistä kuului ”eikö kaikki suomalaiset jonota aina ämpäreitä”? Ei auttanut kuin käydä hakemassa Prismasta kaikki 20 tummanharmaata ämpäriä ja kirjoittaa kylkeen väärinpäin logotarran lisäksi ”Official Moshpit Helmet”. Muutama media tarttui syöttiin ja saman illan keikkapaikalla oli jo klo 19 aikaan jonoa ämpäreitä kyselemässä. Oli vaikea vetää keikka Tampereella, kun yleisössä näkyi 20 ämpäripäätä bogoilemassa. Jäi rumpalilta pari filliä soittamatta kun nauratti niin älyttömästi. Ollaan myyty nyt joku 400 ämpäriä, ja on pari muutakin bändiä ottanut sen jälkeen ämpäreitä myyntiin. Tuli hyvä! Näitä ideoita kun riittää, niin seuraava levy julkaistaan jotenkin erikoisesti – mutta ei taida taiteilijat vielä itsekään tietää, että miten?

”Mentes Reaella” seikkaillaan siellä ihmismielen ja -kohtalon nurjemmalla puolella – oliko omalla tavallaan hyvin ajankohtainen teema etukäteen mietitty vai muodostuiko se sitä mukaa kun materiaalia tehtiin? Mistä inspiraatio biiseihin tuli?

Kun levyn biisejä alettiin säveltää, ei teema ollut vielä ollenkaan selvä. Edellisessä ”As A Unit” -julkaisussa liikuttiin sotateemassa, mutta tämä debyytin teema alkoi jalostumaan biisien sävellyksen yhteydessä ja aika helpostikin vielä. Toki teema olisi voinut olla mikä vaan, mutta tämä ajankohtaiseksi tituleerattu teema alkoi poikimaan heti alusta asti, niin se sitten valittiin. Teemaa käsitellään biiseissä eri näkövinkkeleistä ja nämä muodostavat sen kokonaiskuvan. Siinä missä muuten ehkä viljellään huumoria, on levyn teema vakava ja nämä yhdessä muodostavat kontrastin, mistä itse pidämme tosi paljon. Seuraavan levyn teemaa ei ole myöskään lyöty lukkoon millään tapaa, vaan se todennäköisesti tulee siinä sivussa, kun biisejä aletaan tehdä ja näin ollen se voi olla mikä vaan.

Jos saisitte nostaa levyltä esille yhden raidan, niin mikä se olisi?

Kalle: Levyn biiseistä eniten kolahtaa viimeinen raita ”Reprisal Scars”. Sen lisäksi, että se on erittäin hyvä biisi, on sanoma henkilökohtainen tietyllä tapaa vaikka tapahtumat eivät ole tapahtuneet minulle.

Antti: Valintani on ”Hope Is A Lie”. Se on toiminut erittäin hyvin livenä ja on muutenkin mukava biisi soittaa.

Ville: Pidän erityisen paljon biisistä ”Insanity Hubris”. Uskon että tästäkin tulee pidetty keikkabiisi. Biisissä on hyvä melodia ja mainiota rytmittelyä.

Teemu: Rumpali ei paljoa biisin sanomista välitä, joten valinta menee aika pitkälti niin, että ne biisit, mitkä ovat hauskimpia soittaa, on ne valinnat. Kun kaikkia levyn biisejä ei voi valita ja pitää valita vaan yksi, mennään biisillä ”Domesticated Violence”. Siinä on kivaa ja vaihtelevaa poljentoa. Tykkään.

Mitkä ovat lähitulevaisuuden suunnitelmat?

Kuten aikaisemmin taidettiin jo kertoa, tehdään syksyllä yksi keikka Masis Beer & Metal -festareilla Seinäjoella 15. marraskuuta. Keikkoja tulee lisää sitten kevääseen ja erityisesti syksyyn 2025. Sinne on suunnitteilla bändin toinen ulkkarirundi ja tällä kertaa suunnitelmat ulottuu muun muassa Saksaan. Siellä meillä on paljon kuulijoita ja uskotaan, että sinne kannattaa mennä soittimia ulkoiluttamaan.

Jos saisitte kuvailla bändiä yhdellä sanalla, niin mikä se olisi?

Kalle: Energinen.

Antti: Melodinen.

Ville: Voimakas.

Teemu: Melodinen.

Terveiset Kaaoszinen lukijoille?

Ensinnäkin, kiitos että jaksoit lukea tänne saakka ja toiseksi, käykää keikoilla. Käykää katsomassa isoja bändejä ja kokekaa isoja festareita, mutta muistakaa käydä myös pienemmillä klubeilla katsomassa nousevia artisteja. Suomessa on älyttömän kovia jätkiä ja mimmejä tekemään kaikenlaista musiikkia ja se, että heitä menee katsomaan sillä pikkuruisella pääsylippumaksulla, on enemmän kuin sata jänistä. Kyse ei ole rahasta vaan siitä, että taidetta pääsee esittämään. Ei ne pikkuklubikeikat ole enää mitään suttuista soundia tai epävireistä soittoa vaan ihan kunnon kampetta. Luonnollisesti jakaminen on välittämistä. Jos löydät jonkun hyvän bändin tai biisin, niin se yksi somepostaus ei ole mikään iso homma laittaa ja sitten jos oikein innostut, niin osta vaikka ämpäri merkkaritiskistä. Näin toimimalla tuet aika pienellä kotimaista musiikkituotantoa ja pidät liekin palamassa.

Tutustu bändiin lisää somessa: viralliset nettisivutFacebookInstagram, Spotify, Bandcamp

”Mentes Reae” -albumin pariin pääset suoraan alla olevasta linkistä. Fyysinen versio on tilattavissa Inversen verkkokaupasta tai Levykauppa ÄX:n kautta.