Debyyttialbuminsa äskettäin julkaissut Sanity Scale soittaa 80-luvun kauhuleffoille kumartelevaa metallimusiikkia

Kirjoittanut Jaakko Nygård - 6.11.2020

 

Kuopiolainen progressiivista metallia soittava Sanity Scale julkaisi viime viikon perjantaina debyyttialbuminsa ”Cranehill Asylum”. Vahvasti 80-luvun esikuvistaan vauhtia ammentava yhtye on takuulla kyseisen aikakauden äänimaisemia ihannoivan kuuntelijakunnan mieleen. Yhtyeen nokkamies Tony Sane (Toni Pentikäinen) kuvaileekin debyyttialbumin luomuksia seuraavanlaisesti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Debyyttilevymme ’’Cranehill Asylum’’ tuo vajaan kolmen vartin verran tarinoita ihmismielen synkimmistä syövereistä, tarjoiltuna heavy metallin ja ’’kasarisynapörinän’’ yhdistelmänä. Levyltä löytyy nopeampia hevipaahtoja, raskaampia tunnelmointeja ja myös balladimaisia biisejä. Toisin sanoen, skaala on mieletön.”

Esikuvikseen yhtye mainitsee mm. Iron Maidenin, Judas Priestin, Tarotin, King Diamondin ja Alice Cooperin. Pelkkiin heavy-yhtyeisiin ei kuitenkaan pelkästään jäädä, sillä elokuvasäveltäjänäkin kunnostautunut legendaarinen John Carpenter (Halloween, The Thing) pääsee edellämainitulle idolien listalle. Kasarikauhuun kallellaan oleva saundi erottuukin selkeästi yhtyeen biisimateriaalista.

”Myös 80-luvun kauhuleffojen soundtrackit on erittäin vahvasti läsnä. Näistä voi nostaa jalustalle varsinkin John Carpenterin tuotokset. Nämä on kuultavissa meidän musasta kyllä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuuntelijakuntaa lisää havitteleva yhtye mielii näyttämään kynsiään enempi myös keikkalavoille. Maailmantilanne kuitenkin tällä hetkellä sotii ajatusta vastaan.

”Ideaali tilanteessa lähtisimme markkinoimaan levyä keikoille, mutta maailman tilanne vähän sotii sitä vastaan. Mutta keikkalavoille nousemme heti, kun vain järkevästi siihen pystymme.”

Tuleen ei Sanity Scale ole siltikään jäänyt makaamaan, vaan viikko sitten ilmestynyt debyyttialbumi onkin jo saamassa jatkoa, mahdollisesti hyvinkin pian.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Materiaalia on sävellettynä myös toista albumia varten, joten varmasti tämä aika käytetään hyödyksi ja aletaan suunnittelemaan toista albumia.”

Kunnianhimoisin tavoittein eteenpäin puskuttavan Sanity Scalen debyyttialbumin voit ottaa haltuun tästä artikkelin alta:

Sanity Scale

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sampo Kinnunen: Kitara

Eetu Suutarinen: Basso

Vilho Kananen: rummut

https://www.facebook.com/sanityscaleband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

 

Luetuimmat

Uusimmat