Decapitated -promokuva 2017

Decapitatedin asianajajalta lisätietoa: kidnappauksen tutkinta kesken, Spokanessa rangaistuksena pahimmillaan 20:n vuoden vankeus

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 10.9.2017
Decapitated -promokuva 2017

Puolalaisen death metal -yhtye Decapitatedin yhteiskiertue Thy Art Is Murderin kanssa sai yllättävän keskeytyksen, kun bändin jäsenet pidätettiin syytettynä kidnappauksesta. Double Homicide -yhteiskiertue pysähtyi elokuun 31. päivä Spokanen kaupungissa, jossa epäilty kidnappaustilanne tapahtui. Naispuolinen uhri kertoi, että bändi piti häntä vankinaan vastoin hänen omaa tahtoaan kyseisenä keikkailtana.

Yhtyeen asianajaja Steve Graham on julkaissut lausunnon tapahtuneesta ja korostaa, että tarinasta löytyy myös toinen puoli. Asianajajan mukaan heillä on todistajia, jotka voivat kertoa kidnapatuksi epäillyn tytön saapuneen bändin jäsenten luokse vapaaehtoisesti ja poistuneen hyvillä mielin.

Decapitated palkkasi asianajajan heti, kun kuuli syytöksistä. Graham kertoi, että bändi on valmis antautumaan Spokaneen ja tekemään yhteistyötä, mutta viranomaisten taholta ei ole kuulunut mitään uutta. Asianajaja pelkää, että bändi joutuu virumaan Los Angelesin lääniputkassa viikkojen ajan, ennen kuin heidät palautetaan Spokaneen. Decapitatedin jäsenet eivät kuitenkaan aio vastustella luovutusta, vaan palaavat sinne suosiolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“There is another side to this. We have witnesses that can testify to the fact that the accuser came to visit the band of her own free will and left on good terms.”

“I made it clear that I could get the guys up here ASAP and they would cooperate.”

Decapitatedin takuusumma on tällä hetkellä 100 000 dollaria, ja Spokanessa syytökset voivat pahimmillaan johtaa 20:n vuoden vankeuteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Spokesman-Review uutisoi aiheesta ensimmäisenä.

Luetuimmat

Uusimmat