Dee Snider jaksaa yhä rokata – arviossa uusi livetallenne ”For the Love of Metal Live!”

Kirjoittanut Markus Mickels - 21.10.2020

Kun Twisted Sister päätti uransa loppuvuodesta 2016, ei bändin keulakuva Dee Snider siirtynyt vähin äänin pois parrasvaloista. Bändin vielä soittaessa viimeisiä keikkojaan alkoi Snider jo valmistella tulevaisuuttaan sooloartistina julkaisemalla albumin ”We Are the Ones”. Kyseisen levyn materiaali oli kuitenkin hiukan yllättäen Twisted Sisterin hevimetallia huomattavasti popimpaa ja modernimpaa, alternative-sävytteistä rokkia. Sillä suunnalla Snider ei kuitenkaan jatkanut kauan, kun Hatebreedin Jamey Jasta kuuleman mukaan haaastoi hänet tekemään raskaan hevilevyn. Lopputulos oli Jastan tuottama vuonna 2018 ilmestynyt ”For the Love of Metal”. Levyä promonneen kiertueen tiimoilta on nyt julkaistu myös livetallenne ”For the Love of Metal Live!”.

”For the Love of Metal Live!” on yhteen keikkaan rajoittuvan livetallenteen sijaan leikattu kokoon useamman keikan videomateriaalista. Lopputulos on jonkin verran musiikkivideomainen kollaasi, jossa miljööt ja jopa esiintyjien vaatteet vaihtuvat biisien aikana tiuhaan tahtiin. Katsottavaan esiintymiseen eläytyminen ei tapahdukaan aluksi aivan yhtä helposti kuin jos kuvattuna olisi vain yksi keikka, jonka yleisöön itsensä voisi kuvitella. Se ei kuitenkaan haittaa, koska tallenteen lähestymistapa on omiaan tuomaan paljon kaivattua vaihtelua sen visuaaliseen ilmeeseen. Eihän Dee Snider sooloartistina tuo kuitenkaan pällisteltäväksi yliampuvia esiintymisasuja tai suureellista, näyttävää lavashowta. ”For the Love of Metal Live!” ei muutenkaan tunnu yritykseltä vangita yhtä tiettyä hetkeä Dee Sniderin uralla vaan yritykseltä tehdä laajemmin eräänlainen statement hänen persoonastaan ja urastaan. Kappaleiden väliin on esimerkiksi mahdutettu haastattelupätkiä, joissa Snider kertoilee elämänsä ja uransa hetkiä, jotka sitten peilaavat jollain tavalla valikoituja kappaleita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitä tulee tallenteen kappalelistaan, on siinä edustettuina lähes yhtä suuri määrä Twisted Sisterin kasariklassikoita kuin Dee Sniderin uusia soolobiisejä. Mukana on myös erittäin toimiva AC/DC-cover ”Highway to Hell” ja CD-painoksessa uusi studiobiisi ”Prove Me Wrong”. Vaikka Sniderin tämänhetkinen tuotanto on huomattavasti raskaampaa kuin hänet kuuluisaksi tehneen yhtyeen materiaali, sopivat vanhat klassikot raskaammilla soundeilla soitettuna itse asiassa melko saumattomasti settiin mukaan. Erityisesti esimerkiksi ”Burn In Hell” onnistuu olemaan yksi koko kappalelistan raskaimmista vedoista, mikä vain osoittaa Twisted Sisterin olleen aina huomattavasti raskaampi ja räkäisempi yhtye kuin mitä siihen usein liitetty tukkahevileima antaa ymmärtää.

Vaikka Sniderin entinen yhtye on jo tullut tiensä päähän, haluaa Snider yhä rokata. Laulajan mukaan hänellä on vielä sanottavaa, ja hän haluaa kantaa kortensa kekoon hevin puolesta myös tulevaisuudessa. Twisted Sisterin parhaat biisit ovat kuitenkin ajattomia klassikoita, joita on vaikea lähteä haastamaan. Ei lienekään yllätys, että valtaosa Sniderin sinänsä mukiinmenevästä uudesta tuotannosta häviää silti vertailussa hänen tunnetuimmille biiseilleen. Poikkeus on ”Become the Storm”, joka on yhtään liioittelematta yksi viime vuosien suosikkibiisejäni. Näin energisiä liveversioita kuuntelee toki myös niistä muistakin biiseistä – erityisesti, kun soundit ovat näin jykevät ja rouheat. ”For the Love of Metal Live!” korostaa muutenkin vain sitä, minkä Twisted Sisterin fanit ovat aina tienneet: Dee Snider on yksi genrensä aliarvostetuimpia keulakuvia, jonka energiaan ei kovin moni nuorempi rokkari yllä edes parhaimpina päivinään.

Dee Snider on viimeaikaisissa haastatteluissa todennut, ettei hänellä ole vanhan koulukunnan rokkarina kiinnostusta striimikeikkoihin. Sniderin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että jos tämänhetkinen koronavirusepidemia ei ajan kanssa hellitä, ei hän välttämättä palaa enää koskaan esiintymislavoille. Jos hän on jo tosiaan soittanut viimeisen keikkansa, on se todellinen harmi. Toivon kuitenkin, ettei se ole asian laita. Iästään huolimatta Dee Snider on yhä elämänsä esiintymiskunnossa, eikä hänen rakkautensa raskasta musiikkia kohtaan ole minkäänlaisessa vaarassa sammua, mistä ”For the Love of Metal Live!” on käypä todiste.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8-/10

Kappalelista:

1. Lies Are a Business
2. Tomorrow’s No Concern
3. You Can’t Stop Rock ’N’ Roll
4. The Beast
5. American Made
6. Under the Blade
7. The Kids Are Back
8. Become the Storm
9. We’re Not Gonna Take It
10. I Am the Hurricane
11. Burn in Hell
12. I Wanna Rock
13. For the Love of Metal
14. Highway to Hell
15. Prove Me Wrong

Dee Sniderin kotisivut
Dee Snider Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Markus Mickels

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat