Dee Snider: ”Rock And Roll Hall Of Fame -lautakunta on täynnä ylimielisiä elitisti-kusipäitä”

Kirjoittanut Joonas Arppe - 23.2.2021

Twisted Sister -nokkamies Dee Snider kokee, ettei Rock And Roll Hall Of Fame -ehdokkaista päättävä lautakunta arvosta metallimusiikkia tai sen alatyylilajeja. Lautakunnan jäseniä Twitterissä ”ylimielisiksi elitisti-kusipäiksi” kutsunut Snider viittaa ulostulossaan MotörheadinJudas Priestin ja Iron Maidenin kaltaisten metallimusiikin pioneerinimien jättämiseen ulos Rock Hallista.

Rock And Roll Hall Of Famen säännöt vaativat yhtyeen toiminnan jatkumista 25 vuotta ensimmäisen single- tai albumijulkaisun jälkeen. Esimerkiksi Judas Priest on täyttänyt vaadittavat kriteerit jo vuodesta 1999, muttei ole vieläkään päässyt osaksi Rock Hallia. Deep Purple on täyttänyt kriteerit vuodesta 1993, mutta nimitettiin osaksi Rock Hallia vasta vuonna 2016. Snider purki turhautumistaan lautakuntaan ja Rolling Stonen perustajaan, Jann Simon Wenneriin Twitterissä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Rock And Roll Hall Of Fame -komitean jäsenet ovat ylimielisiä elitisti-kusipäitä, jotka katsovat miljoonia myyviä metalliyhtyeitä nenänvarttaan pitkin, koska emme sovi heidän määritelmäänsä coolista. Fanien äänestysmahdollisuus on kuin luun heittämistä maaorjille. Haluaisin haistattaa pitkät, mutta haluan, että he joutuvat selvittämään asian kanssamme!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat