”Deekikseltä kasarihevin timantiksi” − klassikkoarvostelussa Ozzy Osbournen 40-vuotias debyyttialbumi ”Blizzard Of Ozz”

”Blizzard of Ozz” on Ozzy Osbournen (sooloyhtyeen) debyyttialbumi. Se julkaistiin Briteissä 20.9.1980 ja Yhdysvalloissa 27.3.1981.

Keväällä 1979 Ozzy potkittiin moninaisista päihdeongelmista johtuvien vaikeuksien ja useiden paluuyritysten seurauksena Black Sabbathista. Lisääntyneen päihteidenkäytön myötä Ozzy oli vaiheillut bändissä olemisensa kanssa alettuaan pohjimmiltaan epäillä omaa kyvykkyyttään maailmanluokan heavy rock -yhtyeen keulahahmona. Tämä konkretisoitui varsinkin, kun yhtye äänitti ”Never Say Die!” -albumia, ja Iommi patisti alituiseen kännissä tai kokkelihuuruissa ollutta Ozzya suoriutumaan lauluosuuksistaan aina vaan paremmin. Ailahtelevasti ja riitaisasti sujuneiden äänityssessioiden ja kehnolaatuisen ”Never Say Die!” -albuminsa promotioimiseksi yhtye kiersi Yhdysvaltoja lämmittelybändinään nuori ja nälkäinen, juuri toisen albuminsa julkaissut Van Halen, joka ilta toisensa jälkeen soitti vanhat mestarit suohon taidokkaan ja vauhdikkaan lavaperformansinsa myötä. Noina kuukausina Ozzy joi ja käytti aineita rankasti, minkä verukkeella hän myös ilmoitti olevansa kykenemätön esiintymään yhtyeensä kanssa. Viimein, useiden yritysten jälkeen, Iommin aloitteesta yhtyeen loppukolmikko Geezer Butler, Bill Ward ja Iommi potkivat Ozzyn kiertueen päätteeksi bändistä.

Kesällä 1979 Ozzyn saatua erottamisensa myötä 96 000 £ omistajaosuudestaan Black Sabbathin tavaramerkistä laulutaiteilija lukittautui losangelesilaiseen Les Pare Hoteliin vetämään kolmeksi kuukaudeksi kokkelia ja viinaa niin paljon kuin sielu sieti. Ozzy päätti juhlia rokkistaran aikansa päättymistä oikein kunnolla, koska hän oli päättänyt lähteä takaisin kotikaupunkiinsa Englannin Birminghamiin joko tehdastöihin tai nauttimaan valtion maksamaa työttömyyskorvausta.

Pelastavana enkelinä paikalle liihotti kuitenkin Black Sabbathin managerin Don Ardenin tytär Sharon, joka seuraavien kuukausien aikana isänsä käskystä käytännössä nosti pahassa päihdekierteessä ollut Ozzyn hotelliläävästään edes auttavasti omille jaloilleen ja patisti tämän ryhdistäytymään. Isänsä kanssa Sharonin oli tarkoitus kiinnittää Ozzy Donin uudelle levy-yhtiölle Jet Recordsille. Don Arden ei suinkaan tehnyt kaikkea tätä hyvää hyvyyttään, vaan koska hän näki Ozzyn tulevaisuudessa rahan arvoisena sijoituksena, ja johon hän oli jo tuohon mennessä uhrannut huomattavan määrän aikaa ja rahaa.

Don yritti saada käännytettyä Ozzyn nimeämään uuden sooloyhtyeensä nimellä Son Of Sabbath. Sharon puolestaan halusi Ozzyn perustavan samaan talliin kiinnitetyn, entisen Thin Lizzy -kitaristin Gary Mooren uuden yhtyeen G-Forcen kaltaisen superyhtyeen. Tuolloin Los Angelesissa majaillut Moore yhtyeineen auttoikin puoliksi säälistä erittäin huonossa hapessa ollutta Ozzya koesoitattamaan jäsenkandidaatteja tämän tulevaa soolobändiään varten. Kysyipä Ozzy kertaalleen Mooreakin mukaan yhtyeeseensä, mutta tämä kieltäytyi kohteliaasti.

Loppuvuoteen 1979 mennessä kasassa oli yhtye ”The Blizzard of Ozz”, johon oli kiinnitetty entinen Rainbow-basisti Bob Daisley, samaisen yhtyeen kosketinsoittaja Don Airey (myöh. Rainbow, Whitesnake ja Deep Purple) ja ainoastaan 23-vuotias Quiet Riot -kitaristi ja kitaransoiton opettaja Randall ”Randy” Rhoads. Vaikka bändissä olikin kovan luokan ammattilaisista koostuva soittajakaarti, managementin puolelta yhtyeen asiainhoito alkoi mennä epäilyttävästi vinoon. Yhtye mielsi yhteistuumin ja solidaarisuuden nimissä yhtyeen nimeksi ”The Blizzard Of Ozz”, vaikka siitä ei koskaan tullutkaan yhtyeen virallista nimeä.

Yleisesti ottaen väitetään, että ”The Blizzard Of Ozzin” perustivat Ozzy ja Rhoads kahdestaan, kun taas Daisley muisti, että Ozzy oli perustanut yhtyeen jo aiemmin Englannissa. Tapaus juontaa juurensa aina vuoteen 1978, jolloin ennen ”Never Say Die!” -albumin äänityssessioita oloonsa yhtyeessä turhautunut ja rock ’n’ roll-elämäntapaan paatunut Osbourne oli jättänyt Black Sabbathin ensimmäisen kerran kolmen kuukauden ajaksi keskittyäkseen sooloprojektiinsa. Projektibändin työnimi oli ”Blizzard of Ozz”. Alunalkujaan nimi oli hänen isänsä John Thomas Osbournen keksimä. Kyseinen kokoonpano koostui kolmesta Black Sabbathin esiastetta, Earthia Birminghamissa 1969 lämmitelleen Necromandus-yhtyeen jäsenestä. Kokoonpano ehti käväistä studiossakin kuitenkaan saamatta mitään konkreettista aikaan.

Rhoads, Osbourne, Daisley ja Airey suuntasivat talvella 1980 Englantiin työstämään ensialbuminsa kappaleita. Valtaosa albumin kappaleista sävellettiin live-treenien ohessa yhtyeen vuokraamalla treenikämpällä Walesin Monmouthissa. Vielä tuossa vaiheessa yhtyeen rumpalina toimi sessiohenkisesti Ozzyn vanha kaveri Barry Screnage. Myöhemmin yhtye demotti upeasti rokkaavat, ikivihreät kappaleet ”I Don’t Know” ja ”Crazy Train” sekä sessioiden ensimmäisenä syntyneen slovarin ”Goodbye to Romance” ja harvinaisemmaksi jääneen biisin ”You Looking at Me Looking at You”, entisen Lone Star -yhtyeen rumpali Lee Dixien avustamana. Yhtye olisi halunnut kiinnittää Dixien vakijäseneksi, mutta hän ei loppujen lopuksi mielestään sopinut persoonana yhtyeen pirtaan.

Ozzyn itseironinen ja heavy-sankariutta kyseenalaistava ”I Don’t Know” avaa ”Blizzard of Ozz” -albumin eräällä kaikkien aikojen varhaisimmalla kitaran matalia kieliä molemmista suunnista vuoronperään sahaavasti pikkaavalla ja demppaamistekniikkaa soveltavalla riffillä. Vaikka biisi itsessään onkin kepän letkeästi rockaava, kyseinen soittotekniikka vakiintui vain reilua vuotta tuota myöhemmin ensimmäisenä Dave Mustainen toimesta varhaisten Metallican käyttöön päätyvien-riffien myötä thrash metalin selkeimmiksi perus-elementeiksi.

Englannissa alkuvuodesta 1980 tehtyjen koesoittojen myötä rumpalin pestin sai entinen Uriah Heep -jäsen Lee Kerslake (, joka suruksemme menehtyi aivan vastikään). Kerslaken liityttyä yhtyeeseen, nelikko vetäytyi Clearwellin linnaan Glouchestershireen kuuden päivän ajaksi treenaamaan ja ajamaan uutta rumpaliaan sisään yhtyeeseen. Ainoastaan viikko tuosta eteenpäin he suuntasivatkin sittemmin huipputuottajaksi nousevan Chris Tsangaridesin ja äänittäjä Max Normanin johdolla Ridge Farm Studiolle Sussexiin äänittämään yhtyeen debyyttialbumia. Nelikko huomasi kuitenkin pian, ettei Tsangaridesin tuotantojälki miellyttänyt heitä. Tämän vuoksi yhtye antoi miehelle nopeasti kenkää ja pestasi äänittäjä Normanin hoitamaan samalla myös tuottajan tehtäviä.

Albumin sessioissa tehtiin yhteensä yksitoista kappaletta. Ozzy olisi halunnut julkaista singlenä Black Sabbathista eroamisen / erotetuksi tulemisen tunteista kertovan, haikean melankolisen ”Goodbye To Romance” -kappaleen. Kappale on herkkä kosketinsoitinvetoinen ballaadi, jossa Ozzyn lauluääni pääsi ensimmäisiä kertoja liidaaman kunnolla jotain tämän tulkitsemaa, herkkää kappaletta. Vahva, instantisti tarttuva The Beatlesin ”Let It Be” -tyyppinen säkeistömelodia kasvoi stadionluokan kertosäkeeseen ja palasi taas surumieliseen alkuunsa. Kyseessä on biisi, joka saa kyynelkarpalon tirahtamaan edelleen raavaammankin uroon silmäkulmasta. Merkille pantavaa kappaleessa on myös eräs huikeimman draamankaaren omaavista kitarasooloista, jonka Rhoads ikinä elinaikanaan loihti. Sessioiden lomassa Birminghamissa esiinnyttyään yhtye kiirehti studiolle miksaamaan kyseistä kappaletta singlejulkaisua varten. Pian Jet Recordsin osastolta kuitenkin ilmoitettiin, että ensimmäisen singlen täytyi olla täysin uusi ja tuore kappale. Rhoads, Daisley ja Kerslake sävelsivät nopeasti varsin keskinkertaisen rockahtavan kappaleen ”You Said It All”. Biisin demolauluista vastasi Kerslake, koska Ozzy nukkui juuri tuolloin tiedottomassa kunnossa studion rumpuraiserin alla. Kappale julkaistiin lopulta Yhdysvalloissa ”Mr. Crowley” -singlen B-puolena ja myöhemmin samana vuonna Euroopassa ilmestyneellä ”Ozzy Osbourne Live E.P.”:llä. ”Mr. Crowleyn” syntetisaatorilla tehty kirkkourkusoundisen intro on vielä 40 vuoden jälkeenkin selkäpiitä hivelevän komea, gootahtavan hymnimäinen. Biisi itsessään on mollivoittoisena raskaana pop-rockina katkeran suloinen, ja pirullisen tarttuva. Rhoadsin melodisesti täyteläisen rikkaita skaaloja luritelleet soolot kuljettivat kappaleen tunnelmaa nousujohteisesti aina uskomattoman upeaan loppunousuun ja outroon asti. Outrossa melankoliset harmoniat duurivoittoisen voimasointukierron päällä kutoivat lopputuloksesta sankarihevin kaltaista tunnelmaa vuosia ennen sankarihevin keksimistä.

Ensimmäisenä 7″-singlenä albumilta julkaistiin ehkä Ozzyn soolouran tunnetuimmaksi biisiksi kasvanut ”Crazy Train”. Kappale on varsin kaksijakoinen. Se alkaa eräällä kaikkien aikojen heviriffillä ja muuttuu kuin seinään lennokkaasti rupsuttavaan Amerikan mallin duurivoittoiseen hard rockiin ja taas edelleen varsin vaatimattomaan kertosäkeeseen. ”Crazy Trainin” B-puolella oli albumilta pois jätetty, sinällään verrattoman railakas Ozzy-veto ”You Looking at Me Looking at You”. Kappale olisi ehdottomasti ansainnut päästä mukaan varsinaiselle albumille sen köykäisimpien biisien, kuten esimerkiksi ”No Bone Moviesin” tilalle.

Albumilta löytyi myös ärhäkän raskaasti rokkaava, keskitempoisen murealla pääriffillä varustettu ”Suicide Solution”. Ozzyn laulu kulkee kappaleessa matalammassa rekisterissä rytmiryhmän pidättäytyessä perusasioissa ja tukiessa pulssimaisella rytmisoitollaan kappaleen painavaa sanomaa, jolla oli myös seuraamuksensa. Vuonna 1984 Ozzy ja Yhdysvalloissa albumin julkaissut CBS Records haastettiin oikeuteen syytettynä yhdysvaltalaisen teinin itsemurhaan yllyttäneen kappaleen kirjoittamisesta, julkaisemisesta ja levittämisestä. Oikeudessa antamassaan puolustuspuheessa Ozzy kertoi kuitenkin kirjoittaneensa kappaleen sanat tuolloin vastikään Lontoossa alkoholimyrkytykseen ja hypotermiaan menehtyneen ystävänsä, AC/DC-laulaja Bon Scottin epäonnisen poismenon seurauksena, vastalauseena itsetuhoiselle elämälle. Todellisuudessa monien muidenkin Ozzyn alkuaikojen sanoitusten takaa löytyi kuitenkin basisti Daisley, joka myöhemmin oikaisi Ozzyn esittämät väitteet kappaleen lyriikoiden alkuperästä. Daisley oli seurannut Ozzyn humalaista ördäystä ja aineissa toikkarointia pitkin ”Blizzard of Ozz” -sessioita ja päätti lopulta tehdä kappaleen oman bändinsä surullisessa kunnossa olevasta keulahahmosta.

”Blizzard Of Ozz” -albumin kappaleiden säveltämisestä vastasivat yhtä poikkeusta lukuunottamatta Daisley, Rhoads ja Osbourne. Viimeisin albumille kirjoitettu kappale oli Kerslaken mukaantulon jälkeen tehty ”No Bone Movies”, johon rumpalikin sai tekijämerkinnän ja josta oli alun alkujaankin tarkoitus tulla singlen B-puoli. Kyseessä on auttamatta albumin heppoisin ja voimattomin kappale, joka muistutti lähinnä väsynyttä pub-rockia.

Aireyn mukaan hän itse sävelsi kosketinvetoiset intro-osuudet traagisen kauniiseen ”Revelation (Mother Earth)” -kappaleeseen ja eeppiseen, mystiselle okkultistille eksistentialistisia kysymyksiä esittävään ”Mr. Crowley” -kappaleeseen, vaikka hänen nimeään ei tekijäkrediteissä mainitakaan. Näistä ensinmainittu kappale on ehdottomasti albumin rikkaimpia ja hauraan jauneimpia sävellyksiä aikansa eläneestä ja nykyajan mittapuulla lähinnä häiritsevästä syntetisaattorisoundista huolimatta. Rhoads näytti albumin soitannollisilla otteillaan, että hän ei ole mikään yhden tempun poni. Puhtaasti Rhoadsin omaa käsialaa kokonaisuudella oli erittäin kaunis, hänen äidilleen Deloresille omistettu, klassisilla akustisilla kitaroilla näppäilty, duurissa barokin ja klassismin aikaiselle sävelkuluille ominaisia tunnelmia kutova, taivaallisen kaunis ja taidokkaasti soitettu instrumentaali välisoitto ”Dee”. Viehättävällä tavalla vaikeroivan laulumelodian ja polveilevan rock-riffiarsenaalin esittelevä, edistyksellisemmän kasarihevin esiaste (Steal Away) The Night puolestaan päättää albumin tasokkaasti.

Daisleyn mukaan alun pitäen oli myös tarkoitus, että levyn kansissa albumin esittäjäksi nimettäisiin ”The Blizzard Of Ozz” ja että pienemmällä printillä sen sivussa lukisi Osbournen nimi tunnistettavuussyistä. Kun yhtye esiintyi vuoden 1980 Reading Festivaaleilla ensimmäistä virallista kertaansa, yhtye oli mainittu sitaateissa nimellä ”Ossie Osbourne’s New Band”. Daisley muistelee, että yhtyeen jäsenistön keskuudessa vallitsi tyrmistyksen tunne, kun upouuden albumin kannessa komeilikin kaikkien (paitsi Ozzyn) yllätykseksi isolla Ozzy Osbournen nimi ja pienellä bändin nimi, jonka kukaan ei edes osannut aavistaa olevan albumilla esiintyvän yhtyeen nimi. Kävi ilmi, että Ardenin käskystä Jet Records vaati levytyssopimuksessa yhtyeen nimeämistä soololevyn kaltaisesti Ozzy Osbourne -nimen alle.

Tuosta hetkestä eteenpäin Daisley ja kumppanit mielsivät tietyssä kapinahengessä nelikon Ozzy Osbourne Bandiksi – ei ainoastaan Ozzyn soololevyn taustabändiksi. Daisley sanoo tietäneensä, että kun Rhoads oli alun alkujaan huomannut kirjoittavansa Daisleyn kanssa käytännössä kaiken materiaalin, joka julkaistiin alati sekaisin olevan Ozzyn nimellä. Kyseisestä syystä hän ei olisi myöskään halunnut muun yhtyeen panosta jätettävän solistia vähemmälle huomiolle. Kun Daisley ja Kerslake nostivat lopulta kissan pöydälle Sharonin ja Donin kuullen, heidät ulkoistettiin yhtyeestä hyvin pian. Myöhemmin tuottaja / äänittäjä Norman yhtyi myös Daisleyn ja Kerslaken näkemykseen siitä, että yhtyeen rytmiryhmä osallistui todellisuudessa kappaleiden sävellystyöhön merkittävässä määrin mutta sen todenperäisyys Osbournen etupiirissä ja manageriosastolla haluttiin kieltää lähinnä taloudellisista syistä.

Jet Recordsin leivissä ja Ozzyn levytyssopimuksen solmimisessa osallisena ollut levymoguli Steven Machat kirjoitti vuonna 2011 ilmestyneessä elämäkerrassaan ”Gods, Gangsters and Honour: A Rock ’n’ Roll Odyssey” että Osbournen tuore manageri ja tuleva vaimo Sharon Arden ei olisi ollut tyytyväinen Rhoads-Daisley-Kerslake-kolmikon työpanoksen laatuun ”Blizzard of Ozz” –albumilla, eikä tästä syystä halunnut myöntää heille kuuluneita rojalteja albumin kappaleiden tekijöinä. Kummaa kyllä, myöskään Normanin tuotantokredittejä ei mainittu albumin kansissa. Toisaalta, jälkiviisaasti Ardenien toimintatavat tietäen, minkään tällaisen rojaltien riiston ja tekijätietojen vääristelyn ei olisi pitänyt yllättää ketään.

Kerslake muisteli tapauksen seuraamuksia: ”Kun Randy jäi keväällä 1981 julkaistun ’Diary Of A Madman” -albumin julkaisun jälkeen yksin Sharonin ja Ozzyn luotsaamaan yhtyeeseen, hän tajusi lopulta, missä ollaan menossa. Hän oli tilanteeseen erittäin tyytymätön eikä olisi halunnut lähteä kohtalokkaalle kiertueelle Ozzyn kanssa loppuvuodesta 1981. Randy halusi olla lojaali meille, jotka olimme käytännössä mahdollistaneet Ozzyn taustalla tämän nousujohteisen uran. Randy oli tilanteessa kuitenkin puun ja kuoren välissä.” Daisley ja Kerslake kiittelivät Rhoadsia myötätunnosta mutta suostuttelivat kaikesta huolimatta tämän jäämään yhtyeeseen. Olihan hänellä tuolloin ainutkertainen näytönpaikka nuorena, tuntemattomana kitaristina heavy metalin suurimmissa piireissä, joten bändistä lähteminen olisi kaiken lisäksi ollut siinä tilanteessa äärimmäisen hölmöä.

Monellakin mittarilla ”Blizzard Of Ozzin” arvo on Daisleyn, Rhoadsin ja Aireyn tunnollisen ja näkymättömän myyräntyön ansiota, Kerslaken panosta unohtamatta. Ozzy kun kykeni tuolloin hortoilemaan perässä, ja loput hoitui joko managementin avustamana tai puhtaalla tuurilla ja vaiston varassa. Joka tapauksessa tehokkaaseen työntekoon ja sävellystyöhön Ozzy ei silloisella substanssiensa käytöllä ja fyysisellä kunnolla yksinkertaisesti kyennyt.

Albumin jäntevyyden salaisuus piili viime kädessä Rhoadsin monipuolisessa kitaroinnissa ja juuri oikeista kulmista Ozzyn laululinjoja tukevissa sävellyksellisissä ratkaisuissa. Voisi luonnehtia, että ”Blizzard Of Ozz” on ensimmäisiä, soitannolliselta vaatimustasoltaankin kasarihevin kriteerit täyttäviä albumeita. Van Halenin esikoisten rinnalla se oli myös ensimmäisiä todellisia uuden aallon heavyn kitarasankarilevyjä. Aikaansa nähden edistyksellisen kitaristi Rhoadsin klassisen musiikin taustasta kummunnut, täysin poikkeuksellinen rytminen ja melodinen ymmärrys soveltaa kyseisiä elementtejä riffivetoisen rockin sapluunaan, osoittivat kitaristilta suvereenia näkemyksellisyyttä ja musiikillista ymmärrystä. Vaikka albumin bassopäiden aavistuksenomainen tukkoisuus ja kirskuvasti korvaan viiltävät, ärsyttävästi ylisärötetyt, hennosti delay-efektoidut kitarasoundit vähentävätkin kuuntelukokemuksen nautittavuutta, eivät albumin nurjat puolet onnistu pilaamaan sen monimuotoista hienoutta. Vaikka musiikillisesti ja tuotannollisesti kyseessä ei siis ehkä ollut vielä aivan täysosuma, Ozzyn kunto ja elämäntilanne huomioon ottaen albumin lopputulos oli kerrassaan käsittämätön ihme.

Huipennuksensa ”Blizzard Of Ozzin” rojaltikiista sai kuitenkin vasta 2000-luvun alussa, jolloin Daisley ja Kerslake lähtivät hakemaan oikeusteitse heille kuuluvia, maksamattomia tekijärojalteja Osbournen tuotantoyhtiöltä. Sharon Osbourne iski kuitenkin odottamatta ässän pöytään. ”Blizzard of Ozzin” uudelleenjulkaisun sisäkansissa Daisleylle ja Kerslakelle tunnustettin kylläkin heidän osallisuutensa albumin biisientekoon. Sharon kuitenkin äänitytti Ozzyn suostumuksella koko albumin basso- ja rumpuraidat uusiksi silloisen Ozzyn sooloyhtyeen riveihin palkatuilla rumpali Mike Bordinilla (mm. Faith No More) ja basisti Robert Trujillolla (Metallica, Suicidal Tendencies, Black Label Society, Infectious Grooves). Lisäksi Kerslaken ja Daisleyn alkuperäiselle ”Blizzard of Ozz” – albumille äänittämät taustalaulut ja putkikellot korvattiin äänittämällä ne uudelleen Ozzyn lähipiiristä tuttujen studiomuusikoiden avulla. Kokonaisuuden Osbournet miksauttivat myös uudelleen jättäen näin Normaninkin ulos kuvioista. Kyseinen Sharonin toimittama tuotannollinen valinta oli joka mittarilla mitattuna täysin typerä, mauton, tyylitajuton ja ylimielinen oikku.

Tämä kaikki toteutettiin syystä, etteivät piikkinä Osbournen pariskunnan lihassa viimeistä pariakymmentä vuotta roikkuneet yhtyeen vanhat jäsenet pääsisi enää hyötymään taloudellisesti albumien myöhempien painosten myyntituotoista. Vuonna 2018 Kerslake ja Ozzy hautasivat kuitenkin sotakirveensä, ja Ozzyn edustajat toimittivat rumpalille kuuluneet, ”kauan kadoksissa” olleet albumin kulta- ja platinalevyt ”pienellä viiveellä”.

Ristiriitaisen taustatarinan omaava ”Blizzard Of Ozz” nousi julkaisunsa jälkeen Brittien listalla sijalle 7. Albumi pysyi Yhdysvalloissa Billboardin listalla seuraavat kaksi vuotta julkaisunsa jälkeen. Albumin huikeat myyntiluvut nostivat sen Yhdysvalloissa sadan myydyimmän 1980-luvulla jukaistun albumin joukkoon. Albumista erityislaatuisen tekee myös se, että siitä tuli Billboardin listoilla multiplatinaa myynyt rock-albumi ilman yhtään siltä TOP 40 -listalle noussutta singleä. Vuonna 2017 ”Blizzard of Ozz” oli myynyt Yhdysvalloissa viisinkertaisesti platinaa. Kanadassakin sen platinalevyraja oli mennyt rikki. Vuonna 2017 se rankattiin Rolling Stonen 100 kaikkien aikojen parhaimman heavy metal -albumin listalla sijalle 9.

Suositammekin sinua lämpimästi etsimään käsiisi aidon ja alkuperäisen Ozzy Osbourne Bandin äänittämän ”Blizzard Of Ozz” -albumin alempaa Spotify-linkistä löytyvän, rojaltisyistä retusoidun version sijaan.