Deep Purple (UK)

Deep Purple kesällä Haminaan ja Tammisaareen!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.12.2017
Deep Purple (UK)

Rockmusiikin jättiläinen Deep Purple saapuu konsertoimaan Suomeen kesällä. Yhtye esiintyy The Long Goodbye -kiertueensa myötä päätähtenä Rockin’ Bastioni -festivaalilla Haminassa 20. heinäkuuta sekä Juli Festivalenissa Tammisaaressa päivää myöhemmin 21.7.

Liput molemmille festivaaleille maksavat alkaen 69,50 euroa, ja ne ovat jo ennakkomyynnissä Menolipussa. Myynti Ticketmasterissa alkaa keskiviikkona 20. joulukuuta kello 9.00. Molemmille festivaaleille julkaistaan kevään aikana lisää artisteja.

Deep Purple on nähty Suomessa lukuisia kertoja aiemmin loppuunmyydyille katsomoille. Yhtye perustettiin vuonna 1968. Se esitti aluksi progressiivista rockmusiikkia, mutta muutti soundiaan pian raskaampaan suuntaan. Deep Purplen levyjä on myyty vuosien aikana kaikkiaan yli sata miljoonaa kappaletta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Laulaja Ian Gillan, basisti Roger Glover ja rumpali Ian Paice aloittivat Deep Purplessa jo 1960-luvulla. Sittemmin mukaan ovat liittyneet myös kitaristi Steve Morse ja kosketinsoittaja Don Airey. Yhtyeen viimeisin albumi, keväällä 2017 julkaistu ”inFinite”, on jo heidän 20. studioalbuminsa.

Deep Purple Haminan Bastionissa perjantaina 20. heinäkuuta sekä Tammisaaren Stallörinpuistossa lauantaina 21. heinäkuuta. Liput alkaen 69,50 euroa. Lisäksi myyntiin tulee Priority-lippuja ja VIP-lippuja. Tapahtumat ovat ikärajattomia, mutta niissä on erillisiä anniskelualueita ja Tammisaareen on myynnissä myös Priority K-18-lippuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat