Deep Purplen viides albumi on rönsyilevä, mutta antaa hyvän käsityksen sen aikaisesta brittiyhtyeestä – juhla-arvostelussa 50-vuotias ”Fireball”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 9.7.2021

Deep Purplen viides pitkäsoitto, ”Fireball”, julkaistiin vuotta myöhemmin ”Deep Purple In Rock” -menestysalbumin jälkeen. Albumilla vaikutti sama miehistö kuin edeltävällä, eli Mark II -kokoonpano. Blackmoren, Paicen, Lordin, Gloverin ja Gillanin dynaaminen yhdistelmä loi ”Fireballista” seitsemän kappaleen kokonaisuuden, jonka Euroopan ja Pohjois-Amerikan versiot erosivat toisistaan yhden kappaleen verran.

Deep Purple jatkoi ”Fireball”-albumillaan visionääristä ja rohkeaa linjaansa, minkä seurauksena pitkäsoiton sisältö on hyvin kirjava. Nimikkokappale aloittaa pitkäsoiton väkevästi eikä jätä mitään arvailun varaa brittiyhtyeen livekunnon suhteen. ”No No No” ei ole yhtä hyökkäävä kuin edeltäjänsä, mutta kappaleen hienoutena ovatkin ryhdikkäät ja sankat riffit, jotka rytmittävät erinomaisesti Gillanin antaumuksellista ulosantia. Eurooppalaisella versiolla, pahaenteinen ”Demon’s Eye” jatkaa rokkailua, kun Pohjois-Amerikan ja Japanin markkinoille suunnatulla versiolla kuullaan hävyttömän hieno ”Strange Kind Of Woman”. Onneksi kyseinen kappale löytyy myös ”Fireball”-albumin 25-vuotisjuhlaversiolta.

Viimeistään ”Anyone’s Daughter” -kappaleen kohdalla voi huomata, että Deep Purple sukeltaa tällä pitkäsoitolla kokeilevampiin vesiin. Kyseinen kappale poikkeaa merkittävästi brittiyhtyeen raskaasta rock -soundista, olemalla lähes puhdasverinen kantrisovitus. Tunnelma on letkeä ja kontrasti kolmeen edeltävään kappaleeseen on merkittävä. ”The Mule” pistää aiempaa progehtavamman vaihteen silmään – mikä toki ei ole poikkeuksellista yhtyeelle – mutta aiempaan albumin antiin nähden kylläkin. ”Fools” jatkaa edeltäjänsä linjalla, tuoden kuitenkin mukanaan jälleen raskaampaa otetta. Pitkäsoiton päättävä ”No One Came” on myös oma lukunsa. ”No One Camen” sanoitukset ovat ”Anyone’s Daughter” -kappaleen tyyliin narratiiviset, ja siksi kappaletta kuunnellessa tuntuukin suorastaan sille, kuin kuuntelisi Gillanin muistelmia 70-luvun alusta.

”Fireball”-albumilta löytyy sanoitusten suhteen monta mieleen painuvaa kappaletta, kuten ”No No No”,Fools” ja ”Strange Kind Of Woman”, joiden taustoja Mika Järvinen avartaa vuonna 2018 julkaistulla ”Deep Purple – Highway Star” -kirjassa. Teoksesta käy ilmi, että ”No No No” ja ”Fools” ovat syntyneet pitkälti Gillanin tarkkaillessa humalahuuruissa ympäristöään. Vastaavasti Gillanin antamien haastattelujen perusteella ”Strange Kind Of Woman” -kappaleessa on mahdollisesti omakohtaisen kokemuksen pohjaa, vaikka Gillan ei sitä suoraan myönnäkään.

”Fireball” ei ole albumina brittiyhtyeen eheimmästä päästä eikä se sisällä yhtä massiivisia hittejä kuin sitä edeltävä ”Deep Purple In Rock” tai myöhempi ”Machine Head”. Siitä huolimatta, pitkäsoitolla on oma suolansa. Deep Purple tuo viidennellä albumillaan esiin useita puolia ulosannistaan, aina kantrista progressiiviseen rockiin ja hard rockiin. Ja vaikka pitkäsoitto ei ollut yhtä kaupallinen menestyjä kuin edeltäjänsä, myi ”Fireball” ilmestyttyään hyvin sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Siihen nähden, että brittiyhtye teki albuminsa kiertueiden ja nousukiidossa olleen uran vaiheessa, on ”Fireball” hyvä levytys.

Kappalelista:

  1. Fireball
  2. No No No
  3. Demon’s Eye/Strange Kind Of Woman
  4. Anyone’s Daughter
  5. The Mule
  6. Fools
  7. No One Came

Deep Purple Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen