Deep Purplessa ja Rainbow-yhtyeessä laulanut Joe Lynn Turner konsertoi Tampere-talon hard rock -illassa maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.2.2018

Hard rock -legenda Joe Lynn Turner keikkailee Tampere-talon Ison salin hard rock -illassa sunnuntaina 18.3. Muun muassa Deep Purplessa, Fandangossa ja Rainbow’ssa laulanut Joe Lynn Turner on esiintynyt urallaan yli 50 albumilla. 1990-luvulta lähtien Turner on tehnyt menestyksekästä soolouraa ja laulanut myös muun muassa Sunstorm-yhtyeessä. Viime vuonna hänet saatiin mukaan myös supersuositulle Raskasta joulua -kiertueelle. Maaliskuista Ison salin hard rock -iltaa täydentää The Kee Marcello Band, jonka keulahahmo Kee Marcello tunnetaan muun muassa Europe-yhtyeen entisenä kitaristina. Marcellon ja Turnerin taustayhtyeen huippumuusikot ovat puolestaan soittaneet urallaan muun muassa Robert Plantin, Gary Mooren ja Bobby Kimballin kanssa. Liput Joe Lynn Turnerin ja The Kee Marcello Bandin Tampere-talon konserttiin 18.3. maksavat 29 € ja tulevat myyntiin perjantaina 2.2. klo 9 Tampere-talon lipunmyynnissä ja Lippu.fi-palvelussa.

Joe Lynn Turner on musisoinut upealla urallaan myös muun muassa Yngwie Malmsteenin ja Richie Blackmoren kanssa. Kattavan laulajanuransa lisäksi hän on saavuttanut lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, muun muassa Legends of Rock -palkinnon Italiassa ja The Man of the Golden Voice -palkinnon Perussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Joe Lynn Turnerin taustaorkesterina toimii Kee Marcellon kokoama yhtye, joka myös lämmittelee illan pääartistia. Europen ja Easy Actionin kitaristina suosioon noussut Kee Marcello on tehnyt viime vuodet uraa sooloartistina. Vuonna 2016 hän teki levytyssopimuksen maailmankuulun Frontier Records -levy-yhtiön kanssa.

Kokoonpanot:
Joe Lynn Turner – Vocals (ex. Rainbow, Yngwie Malmsteen & Deep Purple)
Jorge Salan – Guitar (Avalanch, SOTO, Robin Beck)
Ken Sandin – Bass ( Alien, Swedish Eroctica, Bobby Kimball, Kee Marcello Band)
P-O Nilsson – Keys (Bobby Kimball, Jimi Jamison, Robin Beck)
Darby Todd – Drums (Gary Moore, Robert Plant, The Darkness, Kee Marcello band)

Kee Marcello – Guitar &Vocals (ex. Easy Action & Europe)
Jonny Scaramanga – Guitar
Ken Sandin – Bass ( Alien, Swedish Erotica, Bobby Kimball, Kee Marcello Band)
Darby Todd – Drums (Gary Moore, Robert Plant, The Darkness, Kee Marcello band)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput 29 €
Tapahtumasivu: 
www.tampere-talo.fi/tapahtumat/joelynnturner

Luetuimmat

Uusimmat