Deez Nuts – Bout It

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.3.2013

Jonkin asteisena vitsinä alkunsa saanut australialainen hardcore/rapcore-yhtye Deez Nuts on ottanut askeleen totisempaan suuntaan. Nyt alkaa myös näyttää siltä, että Deez Nuts siirtyy isojen poikien sarjaan samalla, kun mm. Madballin Freddy ja Hoya julistavat veljeyttä omilla sloteillaan.

Bändin tyyli ei juuri ole vuosien varrella muuttunut, mutta nykyisin kappaleissa on reippaasti enemmän kekseliäisyyttä ja sisältöä; kertakäyttöiset itsestäänselvyytenä otettavat kertosäkeet on karsittu suoraan pois. Myös kappaleiden rakentamiseen on selkeästi käytetty aikaa kauemmin kuin kaksi viikkoa. Joten kehitys edeltävän ”This One’s For You” -albumin jälkeen on varsin huomattava.

Riffeissä on uskomatonta groovea, ne porautuvat tajuntaan jo ensimmäisellä kuuntelukerralla, ja välittömästi tekee mieli ruveta vetämään 2-steppiä ympäri olohuonetta. Lyyrinen ilmaisu on tuttua JJ Petersin rähinää aussiaksentilla – tosin mies on ottanut muutaman oppitunnin rytmityksen, riimittelyn ja variaatioiden parissa. Näiden ansiosta uhokin kuulostaa jo uskottavalta, ja kyllähän sitä kelpaa kuunnella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin kappaletarjonta on monipuolista ja tempaa kuulijan mukaansa heti alusta asti. Samaan hengenvetoon voin todeta, ettei albumilta ei löydy lainkaan fillereitä, vaikka eivät kaikki biisit satavarmaa hittikamaa olekaan. Kappaleita albumilta löytyy yhteensä 16, mikä alkuun tuntuu hurjalta määrältä. Albumi ei kuitenkaan kestä kokonaisuudessaan puolta tuntia enempää, ja seassa on muutaman sekunnin rykäisyjen lisäksi lyhyitä introja seuraavalle raidalle.

Loppuun voisin vielä hehkuttaa, että ”Bout It” on vahvasti ehdolla vuoden party-hardcore-levyksi, mutta eipä tässä kategoriassa taida juurikaan muita ehdokkaita olla Ratfacen lisäksi.

8½/10

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
01. Bout It
02. Shot After Shot
03. Not A Face In The Crowd ft. Freddy Cricien (Madball)
04. Keep On
05. Popular Demand
06. Go Fuck Yourself
07. Don`t Act Like You Don`t Already Know
08. What We Eat Don`t Make YOU Shit
09. Call To Arms
10. Streets Are Watching
11. Public Service Announcement ft. Hoya Roc (Madball)
12. Unfuckwithable
13. I.D.K.W.Y.T.Y.A.B.I.K.W.D.G.A.F.A.Y.
14. Life You Live
15. True Colors
16. Band Of Brothers ft. Sam Carter (Architects)

https://www.facebook.com/deeznutshardcore

Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat