Def Leppard – Def Leppard

Kirjoittanut Juha Attola - 28.10.2015

Def Leppard on varmasti tuttu nimi kaikille vähänkään rock-maailmaa seuranneille. Edellisestä studioalbumista onkin jo vierähtänyt hyvän aikaa, joten ehkäpä yhtyeellä olisi tällä kertaa annettavanaan jotain keskivertoa parempaa, kun akut on saatu ladattua rauhassa.

Yhtyeen omaa nimeä kantava albumi lähtee käyntiin ”Let’s Go” -nimisellä kappaleella. Kappaleessa on paljonkin yhtyeen viime albumeilta tuttuja elementtejä, niin hyvässä kuin pahassakin. Tarttuvia melodianpätkiä löytyy kyllä, mutta kyllä tämä hieman liikaa menee tuonne disco-rockin puolelle. Nimestään huolimatta kappale ei nyt oikein saa ainakaan tätä kuulijaa vedettyä mukaansa. Homma jatkuu huomattavasti pirteämmissä merkeissä rokkaavan ”Dangerous”-kappaleen myötä. Tässä nyt on jo sentään kunnon rokkaavaa otetta mukana, vaikka ei tämä nyt ihan yhtyeen tykeimpiä kappaleita olekaan.

Kolmas kappale ”Man Enough” lähtee hieman Queenin ”Another One Bites The Dust” -henkisellä otteella käyntiin. Valitettavasti kappale ei pääse lähellekään tuon Queenin kappaleen tarttuvuutta. Tämäkin on ikävän turhanpäiväinen kappale. Tässä vaiheessa ei näytä kovin hyvältä tämän albumin kannalta. Sitten onkin jo vuorossa ensimmäinen sokerikuorrutettu balladi ”We Belong”. Näitähän yhtyeeltä on vuosien varrella totuttu kuulemaankin. Tämä ei ole niitä kaikkein huonoimpia balladeja, mutta kyllähän tämä on jo aika monta kertaa tehty. ”Invincible” ottaa taas suunnan hieman rokimpaan suuntaan, ja vaikka se ei mikään kovin yllättävä kappale olekaan, toimii se varsin mainiosti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Def Leppard on vuosien varrella ehtinyt julkaista levyillään jos jonkinlaisia kappaleita. On menty puhtaasta heavystä Backstreet Boys -tyyliseen imelään ruikutukseen asti. Omat suosikkini yhtyeeltä löytyvät tuolta uran alkupäästä, ja olisinkin toivonut, että vanhat herrat olisivat innostuneet hieman rokimpaan ja raskaampaan musisointiin tällä uusimmalla levyllään. Kappaleet kuten ”All Time High” ja ”Forever Young” edustavat tällä levyllä tuota osastoa ja toimivatkin erinomaisesti. ”Last Dance” -kappaleen tyylisiä balladeja on kuultu jo liiaksikin, vaikka onhan näillekin kappaleille aina omat hetkensä.

Def Leppardin uusin ei kaikesta huolimatta ole huono levy, kyllähän tässä on kuitenkin jollain kierolla tavalla oma tarttuvuutensa. Vaikka albumi ei mitään suurempia kappaleita sisälläkään, sitä vain huomaa kuuntelevansa albumia uudelleen ja uudelleen. Muutamat kappaleet olisi kyllä voinut jättää pois, jotta kokonaisuus olisi ollut hieman vahvempi, mutta kyllä tämä taatusti kelpaa melodisen ja pehmeämmän hard rockin ystäville.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1.Let’s Go
2.Dangerous
3.Man Enough
4.We Belong
5.Invincible
6.Sea Of Love
7.Energized
8.All Time High
9.Battle Of My Own
10.Broke ’n’ Brokenhearted
11.Forever Young
12.Last Dance
13.Wings Of An Angel
14.Blind Faith

http://www.defleppard.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat