Def Leppard - Rockfest 2019.

Def Leppard -laulaja kertoo vältelleensä ihmisiä Mötley Crüe -kiertueen aikana: ”Emme menettäneet yhtään keikkaa”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 6.2.2023

On ymmärrettävää, että bändit, jotka ovat päässeet vuoden 2020 koronasulkujen jälkeen jälleen kiertueille, haluavat tehdä kaikkensa, jotta eivät saa tartuntaa ja joudu lykkäämään esiintymisiään. Esimerkiksi Panteran paluukiertueella basisti Rex Brown joutui jäämään hetkeksi pois kiertueen alusta koronatartunnan takia.

Nyt Def Leppardin laulaja Joe Elliott paljastaa Classic Rockille viettäneen suurimman osan vuoden 2022 Mötey Crüe -kiertueesta eristyksissä välttääkseen koronatartuntaa.

”Turvallisin tapa pitää show käynnissä oli vain välttää ihmisiä niin hyvin kuin mahdollista. Joten me kaikki Leppardin jäsenet matkustimme erikseen, mikä oli fiksuin päätös, jonka teimme. En asunut hotelleissa. Asuin bussissa – vain minä ja Dale, kuljettajani, täysin eristyksissä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Jos olisimme peruneet stadionkeikan Arlingtonissa, Texasissa, neljältä iltapäivällä, ihmiset ovat matkustaneet satoja kilometrejä ja käyttäneet satoja dollareita päästäkseen sinne. Vältimme siis yhteydenottoja, teimme testin joka päivä ja se toimi. Emme menettäneet yhtään keikkaa.”

”Yksi kaveri, jonka kanssa hengailin paljon, oli Nikki [Sixx]. Eräänä iltana Denverissä menimme sushille ja puhuimme kaikesta muusta paitsi musiikista. Se oli hauskaa – emme tajunneet, että Tommy [Lee] oli samassa ravintolassa, ennen kuin kuulimme hänet! Hän on nimittäin aika äänekäs.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat