Def Leppardin Phil Collen hehkuttaa Lost Societyn Samy Elbannaa: ”Uskomaton soittaja”
Ensi viikolla Suomeen saapuvan Def Leppardin kitaristi Phil Collen on kehunut suomalaisen Lost Societyn laulaja-kitaristi Samy Elbannaa tuoreessa haastattelussa.
Collen vieraili hiljattain radiojuontaja Eddie Trunkin ohjelmassa, jossa keskusteltiin muun muassa nykyisestä musiikkikentästä ja uusista lahjakkuuksista. Kysyttäessä tämän päivän kiinnostavista muusikoista Def Leppard -veteraani nosti esille juuri Elbannan.
”Soittamisen taso ylipäänsä on noussut todella korkealle. Kuten vaikkapa Samy Elbanna Lost Societysta. Uskomaton soittaja. Katson häntä ja olen vain, että: ”Mitä ihmettä?” Se on todella siistiä”, Collen totesi.
Haastattelussa Collen kertoi seuraavansa aktiivisesti myös uudempaa musiikkia ja arvostavansa erityisesti artisteja, jotka uskaltavat yhdistellä eri tyylejä ja luoda jotain omaperäistä.
”Tuolla on paljon siistiä musiikkia, jossa yhdistellään esimerkiksi jazz funkia ja neo-soulia. Paljon tehdään myös sellaista, mikä kuulostaa samalta kuin kaikki muukin. Kun kuulee jotain aidosti omaperäistä, siihen kiinnostuu”, Collen kommentoi.
Phil Collenin antama tunnustus on merkittävä huomionosoitus Elbannalle, joka on vuosien varrella noussut yhdeksi suomalaisen metalliskenen tunnetuimmista kitaristeista. Vuonna 2010 perustettu Lost Society aloitti uransa thrash metal -yhtyeenä, mutta on sittemmin laajentanut ilmaisuaan modernimpaan metalliin ja vaihtoehtometalliin.
Lost Society julkaisi viimeisimmän albuminsa ”If The Sky Came Down” vuonna 2022 ja on kiertänyt aktiivisesti niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Elbanna tunnetaan paitsi energisestä lavakarismastaan myös teknisestä soitostaan, joka on nyt saanut tunnustusta myös yhden hard rockin arvostetuimman kitaristin suunnalta.
