Deiciden uusi kitaristi paljastaa yhtyeen saaneen materiaalin jo lähes valmiiksi seuraavaa albumiaa varten

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.2.2022

Yhdysvaltalainen death metal -veteraani Deicide ilmoitti tammikuussa vaihtaneensa kitaristia ja yhtyeen uudeksi kitaristiksi Chris Cannellan tilalle valittiin Taylor Nordberg. Nyt Taylor Nordberg on antanut bändiin liittymiseen liittyen videohaastattelun The Meistalle, jossa on paljastanut Deiciden saaneen jo lähestulkoon valmiiksi seuraavan toistaiseksi nimeämättömän albuminsa materiaalin. Nordbergin mukaan yhtye oli aloittanut albumin teon jo hyvissä ajoin ennen hänen liittymistään yhtyeeseen joten albumi on musiikin osalta muutaman kappaleen viimeistelyä lukuunottamatta valmis. Kitaristi ei kuitenkaan osannut sanoa koska yhtye aikoo albumia aloittaa nauhoittamaan mutta kuvailee materiaalia todella kovaksi. Voit lukea mitä kerrottavaa Nordbergilla oli yhtyeen tulevasta albumista tästä:

”They had started most of the new album before I joined, but since announcing [the full-album performance of] Legion, we’ve kind of shifted gears and we’re trying to lock that in and get a set prepped just in the event that a show pops up. But they have most of the new album prepped, and then we’re hammering out, ironing out some details with the last couple songs.

”So hopefully that will be out this year. I don’t know any concrete plans on when we’re gonna start pre-production or recording or any of that. But hopefully this year. That would be awesome. But the material is sounding killer. It sounds like Deicide.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit katsoa videohaastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Voit katsoa videoita yhtyeen hiljattaisista treeneistä tästä:

View this post on Instagram

A post shared by Deicide Official Instagram (@deicideofficial)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat