Deine Lakaien Suomeen maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.12.2012

Vuonna 1985 perustettu saksalaisduo Deine Lakaien soittaa Tampere-talossa lauantaina 16. maaliskuuta. Pienen salin konsertti on kaksikon ensimmäinen ja ainoa esiintyminen Suomessa.

Makedonialaisen Alexander Veljanovin ja saksalaisen Ernst Hornin musiikki perustuu suuriin, tummiin tunteisiin. Dark wave -, avantgarde- ja elektrotyylisuuntien edustaja saavuttaa oman korkeutensa Veljanovin kohtalokkaan lauluäänen ja Hornin viiltävien sävellysten avulla. Tampereen-keikka on osa Deine Lakaienin akustista kiertuetta: konsertissa pääosissa ovat laulu ja flyygeli.

Deine Lakaien on tuttu ryhmä goottihenkisten klubien tanssilattioilta, joille imaisevat muun muassa biisit Dark Star ja Mindmachine. Musiikin monitaituri Ernst Horn muistetaan myös klassisen musiikin ja keskiaikaisuuden yhdistävästä Qntal-yhtyeestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Deine Lakaien on erittäin suosittu bändi saksankielisissä maissa, vaikka yhtyeen laulukieli onkin englanti. Einstürzende Neubautenin Die Genaue Zeit -kappaleesta nimensä napannut Deine Lakaien edustaa varjoisaa lähimenneisyyttä, sitä tunnelmaa, mistä kumpuaa esimerkiksi Depeche Moden Music for the Masses – tai Violator-albumien miljoonamenestys. Deine Lakaienin hengenheimolaisiksi ja innoittajiksi on mainittu myös Ultravox, Kraftwerk, Virgin Prunes, Bauhaus ja Joy Division.

Keväällä 2013 Tampere-talossa ollaan ikuisten arvojen äärellä.

Tampere-talo/Pieni sali
Deine Lakaien (Ger)
la 16.3. klo 19
30 e/26 e (opiskelijat)
ennakko: www.lippu.fi & Tampere-talon lippumyymälä (myynnissä pe 21.12.2012 alkaen)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat