Dekadenssin ja nautinnon juhlaa pandemian kynnyksellä – arviossa Lindemannin uusi livetallenne ”Live in Moscow”

Kirjoittanut Markus Mickels - 13.6.2021

Kaksi viikkoa ennen kuin Lindemann kuvasi ”Live in Moscow” -live-DVD:nsä maaliskuun 15. päivä 2020, bändi soitti keikan Helsingin jäähallissa. Tuo kyseinen keikka on tällä hetkellä viimeinen livekeikka, jolla itse olen ollut, tapahtuma-alan käytännössä pysähdyttyä koronapandemian seurauksena. Mutta huh huh, mikä show se olikaan. Parempaa viimeistä keikkaa ennen pitkää taukoa on vaikea keksiä. Siksi olenkin erittäin iloinen siitä, että Lindemann päätti tallentaa kyseisen kiertueensa show’n Moskovassa nyt julkaistulle ”Live in Moscow” -DVD:lle. Näin bändin Helsingin keikankin tunnelmiin voi nyt palata mukavasti kotona kunnes oikeilla keikoilla saa taas käydä.

Till Lindemannin ja sittemmin projektin jättäneen Peter Tägtgrenin Lindemannia voi olla houkuttelevaa verrata keulakuva Till Lindemannin toiseen yhtyeeseen – nimittäin Rammsteiniin. Tällainen vertailu ei kylläkään ole kovinkaan mielekäs tai reilu. Rammstein on jo pelkkien livespektaakkeliensa koon puolesta yksi maailman suurimpia raskaan musiikin orkestereita, jonka kanssa hyvin harva muu heviyhtye tai ylipäätänsä mikään muukaan yhtye voi kilpailla. Itsekin olin todistamassa bändin suorastaan mykistävää maailmanluokan megaspektaakkelia bändin vieraillessa Tampereen Ratinan Stadionilla pari vuotta sitten. Tietenkään Till Lindemannin sivuprojekti ei lähtökohtaisesti voi tarjota samansuuruista liveshow’ta, joten sellaisen odottaminen on kohtuutonta ja epäreilua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Lindemann tarjoaisi yleisölleen minkäänlaista teatteria vastineena rahoilleen. Päinvastoin.

Vaikka Lindemannissa on musiikkinsa ja sanoitustensa puolesta luontaisesti paljon yhtymäkohtia Rammsteiniin, on bändillä selkeästi oma erottuva identiteettinsä. Rammsteinin show sisältää paljon mustaa huumoria, mutta bändin ulosanti on silti hetkittäin myös hyvinkin synkkää ilman minkäänlaista huumoria. Lindemann sen sijaan on selkeän tietoisesti kevyempi ja humoristisempi yhtye, jonka tarkoitus ei välttämättä ole suoraan shokeerata tai haastaa ihmisiä, vaan puhtaasti viihdyttää. Biisien aiheet ja esiintymiseen kuuluva visuaalinen anti eivät kylläkään ole helpoimmin lähestyttävästä päästä ihmisille, joille Till Lindemannin ura ei muuten ole tuttua. Joku voi vetää herneen nenäänsä ruudun täyttyessä pimppikuvien kollaasista, Till Lindemannin ylistäessä ladyboyn taitoja sängyssä, tai bändin rokatessa abortin ansioita pilke silmäkulmassa esittelevän ”Praise Abort” -biisin tahtiin. Lindemannin show on kuitenkin pääosin kokoelma niistä toinen toistaan äärimmäisemmistä tavoista, joilla aikuiset ihmiset usein täysin omasta vapaasta tahdostaan juhlivat elämää ja etsivät uudenlaisia nautintoja. Seksiä, fetissejä ja huumeita – puhdasta dekadenssin ja nautinnon juhlaa siis – hyvän maun rajoista välittämättä.

Hetkittäin Lindemannkin uskaltaa kyllä herkistyä ja yrittää olla vakava. Tästä on osoituksena esimerkiksi balladi ”Home Sweet Home”, joka käsittelee omasta lähipiiristänikin tuttua aihetta – nimittäin syöpää ja sen aiheuttamaa pelkoa. ”Live in Moscow” -tallenteelle valikoitunut settilista onkin itse asiassa mukavan monipuolinen ja soljuu oikein hyvin. Keikka alkaa ja loppuu raskaalla bilehevirymistelyllä, jonka välissä rauhoitutaan ja tunnelmoidaan hitaampien biisien ja balladien tahtiin. Tallenteen parhaita hetkiä löytyy vieläpä molemmista näistä ääripäistä. Tunnelmallinen ja synkeä ”Blut” esimerkiksi on yksi Lindemannin parhaita sävellyksiä, ja livetilanteessa verenpunaisessa valaistuksessa ja vesisuhkuissa biisi pääsee todella oikeuksiinsa. Toisessa ääripäässä on elektronisen tanssimusiikin kanssa flirttaileva bileheviviisu ”Platz Einz”, jonka aikana Till Lindemann ja Peter Tägtgren ilmaantuvat yleisön sekaan sateenkaarivärein valaistussa muovikuplassa muun bändin sonnustautuessa kiilteleviin viittoihin kuin glam rock -supersankarit konsanaan.

Lindemann ei jätäkään esitystään lavalle yleisön pällisteltäväksi vaan se tuodaan hetkittäin myös konkreettisesti yleisön keskuuteen esimerkiksi heittämällä elintarvikkeita faneja kohti. Olen itse syntynyt 90-luvun alkupuolella ja kasvanut teiniksi 2000-luvun aikana. Lindemannin keikalla Helsingin jäähallissa koen päässeeni lähimmäs sitä tunnetta, joka esimerkiksi W.A.S.P.:in faneilla on saattanut olla Blackie Lawlessin viskoessa raakaa lihaa yleisön sekaan 80-luvulla. Sitä dekadenssin sirkusta, jossa ei parin tunnin ajan tarvitse ajatella tai välittää hyvän maun rajoista, vaan voi vain kokea asioita ja tuntea olevansa elossa. Totta kai Lindemannin show ei sisältönsä puolesta ole nykymittapuulla millään tavalla poikkeuksellisen shokeeraava, eikä yleisöön asioiden heittäminen ole uusi juttu. Esimerkiksi Ozzy Osbourne ampuu vaahtoa yleisöön ja viskoo ämpärillisiä vettä. Tämänkin olen Ozzyn keikoilla päässyt omakohtaisesti kokemaan. Mutta vesi kuivuu ja vaahto häviää minuuteissa. Tässä ei ole sitä jollain primitiivisellä tasolla päälle käyvää tunnetta kuin Lindemannin heittäessä kakkuja fanejansa päin. Tai lingotessa kaloja yleisöön sadekaapuihin sonnustautuneena. Itse en edes saanut bändin Helsingin keikalla suoraa osumaa kalasta, ja silti hiukseni haisivat kuin olisin kylpenyt raaoissa kaloissa vielä tunteja sen jälkeen, kun pääsin kotiin pitkän bussimatkan jälkeen. Tätä samaa sekoilua katsoessani ”Live in Moscow” -DVD:llä voin melkein jälleen haistaa tuon kalan.

9+/10

Kappalelista:

1. Skills in Pills
2. Ladyboy
3. Fat
4. Frau & Mann
5. Ich Weiss Es Nicht
6. Allesfresser
7. Knebel
8. Home Sweet Home
9. Cowboy
10. Golden Shower
11. Blut
12. Platz Eins
13. Praise Abort
14. Fish On
15. Ach So Gern
16. Gummi
17. Steh Auf

Lindemannin kotisivut
Lindemann Facebookissa

Kirjoittanut: Markus Mickels