Delainin nykyinen kokoonpano lopettaa toimintansa

Tuskassa vuonna 2019

Hollantilainen sinfonista metallia soittava Delain lopettaa toimintansa nykyisessä olomuodossaan. Solisti toteaa julkaisemassaan tiedotteessa yhtyeen olleen kykenemätön ratkaisemaan ylitsepääsemättömäksi kasautuneita sisäisiä ongelmiaan koronaviruksen pakottaman tauon aikana. Wessels toimi yhtyeen laulajana vuodesta 2005.

Vuonna 2002 perustettu Delain jatkaa kosketinsoittaja Martijn Westerholtin sooloprojektina, sillä Wesselsin lisäksi yhtyeen jättävät myös omilla soolourillaan jatkavat basisti Otto Schimmelpenninck, kitaristi Timo Somers sekä rumpali Joey de Boer.

Yhtye julkaisi uransa aikana 6 studioalbumia joista viimeisin, ”Apocalypse & Chill”, näki päivänvalon helmikuussa 2020.

Kommentoi julkaisua