Demonurkka vol. 108 (vk 41/2018)
Mustaa sunnuntaita Demonurkasta. Tällä erää seikkaillaan demojen pimeällä puolella eli keskitytään demoläjän black metal -tarjontaan. Kolme mukaan valitsemaani ja synkkää metallia sisuksistaan suoltavaa yhtyettä ovat Goatskullt, Woodbury ja Bastion of Sorrow, joista viikon vahvimmasta black metal -veisusta vastuussa oleva pääsee kilpailemaan paikasta vuoden 2019 Nummirockiin.
Goatskullt – ”Godfeces”
Mainos päättyy
Goatskullt on black metal -trio Helsingistä. Omien sanojensa mukaan yhtye soittaa perinteisiin nojaavaa mustaa metallia, jota on yhtyeen mukaan luonnehdittu ”väkivaltaisen tarttuvaksi” ja ”Moonfog-saundin 2000-luvun päivitykseksi”. Demonurkan ihmeteltäväksi Goatskullt on toimittanut kuusi kappaletta käsittävän ”Refuse To Exist!” -omakustannealbumin, jolta löytyy tekstejä suomeksi ja englanniksi.
Levy pääsee vauhtiin kappaleella ”Hengenhauta”, joka lähtee tunnelmallisesti liikkeelle. Kappale muuttuu noin puolentoista minuutin paikkeilla veikeästi suoraviivaiseksi jyystöksi. Kertosäkeessä toistetaan kappaleen nimeä kahdeksan kertaa, mikä on tehokeinona omaperäinen ja yllättävän tehokas. Kappaleen nimi tulee kuuntelijalle erittäin selväksi. ”Godfeces” täräyttää intron jälkeen ilmoille sen verran vahvan riffin, että sillä voi korvata aamukahvin. Vokaalien puolesta kappaleesta löytyy perinteisen black metal -vokalisoinnin lisäksi myös latinaksi kulkevaa veisausta ja ilmeisesti arabiaksi puhuttuja kohtia. Kielimiehiä.
”Souldeath” kulkee veikeällä ja peikkomaisella riffillä sekä humppakompilla, mieleen tulee hieman Finntroll. Kappaleen nimen toistaminen eli niin sanottu kertosäe tosin pantataan aivan loppuun, mikä on omaperäinen mutta samalla vähän tuskainen ratkaisu, sillä kyseinen outro on kappaleen paras kohta. ”Devildriven” osoittaa kertosäkeensä puolesta loistavaa huumorintajua, sillä lyriikoissa toistetaan ensiksi sanaa ”Devildriven”, jonka jälkeen sana käännetään vielä rautalangasta muotoon ”Driven by the devil”. Naurahdin ääneen tälle nerokkaalle sanaleikille.
Mainos päättyy
”Vihanvalkea” kulkee väkevillä ja äärimmäisen nopeilla riffeillä. Kappale palauttaa suomenkieliset tekstit taas valokeilaan, mikä tuntuu hieman erikoiselta, sillä englantiin kerkesi jo tottua. Kappaleesta löytyy myös ”Godfeces”-kappaleen tapaan veisausta, joka kuulostaa tällä erää aivan Kuha-yhtyeen laulajan laulamalta. Kappaleen loppuosa menee sekavaksi mutta tyylikkään tunteelliseksi äänimölyksi. ”Perplexion” lähtee käyntiin veikeällä ja kimurantilla riffittelyllä, minkä jälkeen mennään suoraviivaiseen sahaukseen, josta päästään vielä menevään ja tarttuvaan black rock -riffittelyyn. Kappale on varsin monipuolinen mutta samalla myös vähän sekava. Tuntuu kuin kaikki ideat olisi ollut pakko mahduttaa yhteen kappaleeseen. Kappaleen lopussa kuullaan kaiken lisäksi vielä vähän veisausta. Osaset toimivat, mutta kokonaisuus on eittämättä hieman sekava.
Kokonaisuudessaan ”Refuse To Exist!” on mainio ja monipuolinen black metal -levy, vaikkakin suomen- ja englanninkielisten kappaleiden sotkeminen samalle levylle tuntuu hieman kummalliselta. Levyn paras kappale on loistava ”Godfeces”.
Mainos päättyy
Woodbury – ”Philophobia”
Woodbury kertoo saatekirjeessään olevansa yhden miehen misantrooppinen matka läpi angstisen ja melankolisen nuoren mielen. Tavoitteekseen tuo yhden miehen yhtye mainitsee metsää ja luontoa palvovan sekä ihmiskuntaa vihaavan depressiivisen ja tunnelmallisen black metalin luomisen.
”Philophobia” on yhtyeen toinen demosingle. Kappaleessa kitarat surisevat raa’asti ja meininki on kuin 90-luvulta. Ensimmäisten vokaalien ilmestyessä kuvaan on selvää, ettei kappaleella pyritä todellakaan miellyttämään hittiradioita. Vokaalit on efektoitu sen verran vahvasti, ettei ole toivoakaan saada selvää, mitä kappaleen tekstit käsittelevät. Noin kolmen minuutin paikkeilla kaiken synkkyyden keskeltä nousee yllättäen esiin jopa kauniiksi luonnehdittavissa oleva kohta puhtaine kitaroineen. Kauneutta kestää aikansa, kunnes synkkyys palaa jälleen kuvioon.
Woodburyn meno on ajoittain sen verran synkkää, että siitä tulee fyysisesti melkein huono olo. Tavoitteena oli luoda depressiivistä black metalia, ja siinä myös onnistuttiin.
Bastion of Sorrow – ”Blood and the Ancient Oath of Eternal Darkness”
Bastion of Sorrow on yhden miehen black metal -projekti Lohjalta. Projekti on ollut olemassa jo vuodesta 2004 asti mutta pistänyt vasta viime vuonna materiaalia nauhalle. Kyseinen materiaali on kuultavissa ”Demo 17” -demolla, joka käsittää viisi kappaletta, joista kaksi ovat instrumentaaleja, jotka toimivat demon introna ja outrona, myös nimiensä puolesta.
Demon materiaali on aika lailla tasapaksua keskitien black metalia, eikä suurin osa kappaleista herätä tunteita suuntaan taikka toiseen. Onneksi demolla on kuitenkin nimihirviökappale ”Blood and the Ancient Oath of Eternal Darkness”, josta löytyy puhtaita vokaaleja, jotka tuovat hienoja sävyjä muuten tasapaksuun ilmaisuun. Noin neljän ja puolen minuutin paikkeilla kuultava kohta on haikeassa kauneudessaan kappaleen kuten myös koko demon toimivin kohta.
Viikon väkevin black metal -veisu on mainio ”Godfeces”, josta on vastuussa Goatskullt. Yhtye pääsee täten kilpailemaan paikasta vuoden 2019 Nummirockiin.
Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, tyrkkää demosi meille osoitteessa: http://kaaoszine.fi/demoupload/
