Demonurkka vol.109 vko 42/2018
Demo-DC on taas myöhässä Demonurkan suhteen, mutta täältä tämä nyt tulee. Kolme kotimaista bändiä, kolme eri tyyliä. Vamos!
Late Acid Cane
Kuopion suunnalta ponnistava orkesteri tarjoilee stonerin suuntaista musiikkia kahden biisin verran. Avauskappale “Inhale” starttaakin oikein rapsakalla pörinällä, odotukset ovat korkeahkolla. Soundit ovat melko demomaiset ,mutta palvelevat samalla ihan hyvin tarkoitustaan. Valmiimmalla tuotannolla tämä putoaisi oikeinkin hyvin maaliinsa. Riffit rullaa hienosti tyylille uskollisena. Laulaja aloittaa osuutensa ja arki palaa arvostelijan elämään kuin räntäsade jouluaattona. Tavallaan ymmärrän vokalistin ulosannin sopivan tällaiseen retro/stoner-huuruiluun, mutta se pitäisi tehdä paremmin. Nuotti huojuu ja heiluu samaan tyyliin kuin allekirjoittanut ajoittain aamuöisellä snagarilla. Toinen raita “The Fall” alkaa ehkä vielä paremmalla riffittelyllä kuin avaus, mutta melko äkkiä se laulanta pudottaa maahan kuulijan. Edelleen, ollaan demonurkassa, mutta biisin kakkoslaulut on miksattu häiritsevän taakse ja nyt ne kuulostavat lähinnä mokailulta.
Soitossa sinänsä ei ole mitään vikaa ja biisitkin on ihan kuranttia kamaa. Late Acid Cane voisi olla todella kova pörinäpumppu, mutta nykyisen kitaristi/vokalistin kanssa voisi palaveerata, josko hän keskittyisi kitaraan ja keulille osaavampi kaveri. Kipeitä juttuja, mutta väitän, että kannattaa. Nyt menee hyvä bändi hukkaan heikon laulusuorituksen takia.
Mainos päättyy
Mainos päättyy
Suicidal Ride
2011 perustettu Jyväskyläläinen bändi on tiedotteen mukaan siirrellyt miehistöpalikoita kunnes 2017 kokoonpano vakiintui ja kovan treenaamisen ja sävellystyön jäljiltä syntyi “Invisible Man”- EP. Intro ja viisi varsinaista kappaletta edustavat rokkaavaa metallia. Äänimaisemasta on todettava niin kuin edellisen bändin kanssa, että hieman turhan kotikutoiseksi on nykystandardien valossa jäänyt, varsinkin kun asiaa markkinoidaan ihan virallisena EP:nä eikä niinkään demona. Biisit ovat pääosin ihan käypiä heavy rock ralleja. Videonakin julkaistu, ilmeisesti bändin mielestä eniten hittipotentiaalia sisältävä “Invisible Man” on napakka rallatus kertseineen, jonka ikävä kyllä edellä mainittu kotikutoisuus vesittää melko rankasti. Jälleen kerran vokalisti on bändin heikoin lenkki. Tarkkuutta nuottiin tarvittaisiin aika rajusti lisää ja lempiaiheeni, “vinis inglis”, on vahvasti läsnä. Tämä revohka voisi hyötyä kovin paljon tuottajasta, joka auttaisi biisien sovitustyössä, soundimaailman kanssa ja piiskasi laulajan suorituksiin, joita voi punastelematta kuunnella. Paljon on töitä, mutta on siellä elementit olla kova rockbändi.
Mainos päättyy
Oblivion Beach
Bändi on synnytetty Vuolla-orkesterin raunioille kesällä 2018. “The Dive”-nimeä kantava biisi alkaa todella murskaavalla ja kylmäsoundisella hidastelu jyräyksellä. Huomioni on hankittu! Tunnelma vaihtuu dramaattisesti, kun ruma ruttaus muuttuu eteeriseksi melodiaksi ja vokalistineitonen aloittaa osuutensa. Ääni on hyvä, joskin hetimiten on todettava, että se on vain hyvä. Varsinainen kultakorva en ole, mutta siellä täällä olisin kuulevani pientä vireongelmaa ja tämän tyyppinen kama ei anna sellaista anteeksi yhtään. Biisi on hyvin tehty ja se soundaa hyvälle. Ikävä kyllä se on hieman, ellei jopa enemmänkin, tylsä. Ehkäpä sieltä jatkossa pärähtää astetta terävämpää tuotosta kuunteluun, sillä tässä on aineksia naisvetoisen synkistelyn kärkikastiin. Kuulijoita varmasti löytyy kun kaikkia ruuveja hieman kiristellään.
Mainos päättyy
Valinta Nummirockin DEMO-kisan suhteen on lyhyen urani vaikein tähän mennessä. Voitto menee pitkän harkinnan jälkeen kokonaisuuden ratkaistessa Late Acid Canelle. Onnea!