Demonurkka vol. 143 (vk 2/2020)

Nyt kun iloinen 20-luku on alkanut, on syytä heti alkuunsa hiukan tasoitella menoa sopivalla annoksella melankoliaa. Otetaan siis vuoden ensimmäisen Demonurkan teemaksi grunge. Mukaan on valikoitunut kolme orkesteria, jotka kuvailevat musiikissaan olevan grungevivahdetta. Vuosikymmenen ensimmäiset bändit ruodinnassa ovat Jet Black Roots, Ensio ja Laser Valley.

Mutta mitä edes on grunge? Nirvanan, Alice in Chainsin, Pearl Jamin ja Soundgardenin ynnä muut väki tietää, mutta genrelle ei ole selkeää määritelmää. Seattlesta ponnistaneelle 90-luvun nuorten synkistelygenrelle on ominaista likainen, vähän tuhruinen kitarasoundi, raskaat rummut sekä hiukan räkäisen laulun läpi tulkittu masennus ja melankolia. Tavalla tai toisella näitä löytyy näistä kaikista kolmesta.

https://www.facebook.com/jetblackroots

Jet Black Roots – ”Pills & Gasoline”

Niin hieno alku, loistava soundi ja hienon rämeisen ja eteläisen tunnelman maalailu, mutta sitten ”Pills & Gasoline” kuitenkin jotenkin lässähtää kertosäkeessä. Kappale tuntuu hassaavan potentiaalinsa viedä kuulija ties minne aika hienoihin, vaikkakin todella synkkiin paikkoihin.

Jonkinlaista heittäytymistä tai luomisen tuskaa vähän enemmän, niin kuka tietää, mitä mahtavaa tästä voisi tulla, mutta nyt ei ihan lähde. Kuopiolaisen Humu Recordsin tonteilla vähän vaellellaan, mutta sieltä on tullut musaa, joka ainakin tässä vaiheessa pieksee nämä Kokkolan tyypit. Bändi taitaa silti lähteä seurantaan, ja eivätköhän he vielä juttunsa löydä. Sitten tämä on kova.

https://www.facebook.com/ensiobandi/

Ensio – ”Pään sisällä”

”Pään sisällä” -kappaleensa perusteella Ensio ammentaa metallin suunnalta, vaikka se grungen perintö kuuluu selkeimmin. 90-luku kuuluu ja tuntuu, eikä se tietenkään ole mikään huono asia. Todella kovaa suomenkielistä, sopivan rosoista rockia.

Lauluääni on tyylilajiin sopivan turtunut ja pidätelty, mutta ei sillä tavalla, että se veisi kappaleelta tehoja. Biisi on rakennettu todella hyvin ja osoittaa, että hiukan alle neljään minuuttiin mahtuu paljon eikä palikoiden tarvitse olla liian monimutkaisia. Yksinkertaisen iskevää junttausta, joka toimii levyltä mutta varmasti vielä paremmin livenä.

https://www.facebook.com/Laservalleymusic/

Laser Valley – ”Doing It Wrong”

Helsinkiläis-tukholmalainen Laser Valley on bändikolmikon riehakkain, ja Demonurkkaan lähetetyssä ”Doing it Wrong” -kappaleessa on mukana sellaista hienoa voimapop-vibaa, joka nostattaa tyylikkäästi rakennetun kappaleen kierroksia entisestään. Se alussa mainittu melankolia jää aika vähiin, mutta lyriikoista se kyllä välittyy. Grungesta bändi lainailee lähinnä tarttuvuuden ja harmonian kuten saatetiedoissaankin itse kertoo.

Biisi antaa lupauksen bändistä, joka saattaa mennä pitkällekin. Tosin mitään ihan erityisen omaleimaista ei orkesterin annista välttämättä löydy, vaikka oma ääni onkin tunnistettava.

Kaikki kolme bändiä näkisi mieluusti livenä, mutta tässä karsinnassa on kaksi tiputettava. Todella tiukan ja hankalan pohdinnan jälkeen paikasta vuoden 2020 Nummirockiin kisailee Laser Valley.

Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, tyrkkää demosi meille: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Kommentoi julkaisua