Demonurkka vol. 144 (vk 3/2020)

Hardcore on teemana Demonurkassa tänään. Kolme demoläjästä mukaan löytynyttä yhtyettä ovat Wiener Melange, Raikuva paska ja UZI, joista yksi pääsee kilpailemaan paikasta Nummirockiin.

https://www.facebook.com/wienermelangehc/

Wiener Melange – ”Ayahuasca”

Mm. espressosta ja höyrytetystä maidosta valmistetusta kahvijuomasta nimensä napannut Wiener Melange tarjoilee metallilla höystettyä melodista hardcore punkia. Demonurkkaan yhtye on lähettänyt ”Ayahuasca”-levynsä, joka käsittää 13 kappaletta. Meno on kautta levyn väkevää, soitto on tiukkaa, melodiat raikkaita, kappaleet tiiviitä ja sanoitukset kantaa ottavia sekä kiinnostavasti ja omaperäisesti kirjoitettuja siten, että merkitykset aukeavat välillä vasta muutaman kuuntelukerran jälkeen. Kritiikkiä kappaleissa lentää moneen suuntaan: osansa saavat mm. rahan ja statuksen perässä juokseminen, ääriajattelu, sotateollisuus ja some. Levyltä löytyy tasokasta materiaalia moneen makuun ja sen kuuntelee sujuvasti läpi. Kappaleista omaan korvaan kolahtaa etenkin mainioita melodisia kitarakuvioita sisältävät kappaleet ”Kuolleempana kuin koskaan”, ”Painajainen” ja ”Luvattu maa”. Hyvältä maistuu Wiener Melange.

https://soundcloud.com/raikuvapaska

Raikuva paska – ”Raikuva paska”

Raikuva paska tyrkkää Demonurkkaan korillisen eli 24 kappaletta. Hardcore punk on homman nimi, kappaleet ovat lyhyitä ja meno on räkäistä. Mukaan on yhtyeen omien kappaleiden lisäksi päätynyt myös covereita kuten mm. Nirvanan ”Breed, KaaoksenKytät on natsisikoja” ja RamonesinBlitzkrieg Bop”. Näistä omaan korvaani erottuu etenkin ”Breed”, joka taipuu varsin moitteettomasti sekä uskottavan rupisilla soundeilla. Myös laulajan tyyli sopii kuin flanellipaita Kurtille. Mainiot Nirvana-coverbändin ainekset ilmassa. Raikuvan paskan omista kappaleista hymyn huulille tuo etenkin ”Paska pizzeria (mikä)”, joka lähtee liikkeelle samalla riffillä kuin MetallicanSeek & Destroy”. Sinänsä sopivaa, sillä Metallicakin lienee myös ”lainaillut” muiden riffejä uransa varrella. Raikuvan paskan omista kappaleista esille nousee myös ”Poliisivaltio”, joka toimii etenkin sen lakonisen laulusoundin ansiosta. 24 kappaleeseen mahtuu huteja ja osumia, kuten kaljakoriin, johon on kerätty summamutikassa juotavaa Pirkka-oluesta viiden euron Pale Aleen.

https://www.facebook.com/UZIbandkills/

UZI – ”Aktiivimalli 3 (Luoti Päähän!)”

Tampereelta tulee UZI, joka mainitsee saatekirjeessään vihaavansa kaikkea, mikä liikkuu ja mikä ei liiku. Hyvät lähtökohdat äkäiselle hardcorelle siis. Musiikkiaan UZI kuvailee kolmella sanalla: punk, metal, hardcore. Yhtyeen ”Aktiivimalli 3 (Luoti Päähän!)” -EP kellottaa vajaat neljä ja puoli minuuttia ja sisältää kolme kappaletta. Meno on kappaleissa rankkaa kauttaaltaan. Sanoitukset on toteutettu tehokkaasti, sillä ne vangitsevat kuuntelemaan. Musiikillisesti kappaleet tukevat taitavasti sanoituksia, mikä käy ilmi etenkin ”Luoti Päähän!” -kappaleessa. Armotonta menoa Mansesta.

Kovat on mätöt kaikilla kolmella yhtyeellä, mutta parhaat niistä tarjoaa Wiener Melange vahvoine melodioineen. Yhtye pääsee täten kilpailemaan paikasta Nummirockiin.

Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, tyrkkää demosi meille tuolla: http://kaaoszine.fi/demoupload/

Kommentoi julkaisua